keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

2018 Q1

Vuoden 2018 osavuosikatsaus
Ensimmäinen neljännes vuodesta 2018 eletty, joten katsotaan missä mennään:

Tammi-Maaliskuun aikana olen:

Tienannut 5 067,2€

Vähennettäviä kuluja 1 524,44€

Säästänyt sijoitustilille 5 370€

Osinkoja 314,54€

Vuodelle 2018 olen asettanut tavoitteeksi saada osinkoja vähintään 1 000€. Tavoite näyttää tällä hetkellä realistiselta ja toteutunee hyvissä ajoin ennen vuoden loppua. Täytyy hillitä säästövimmaa, olen säästänyt tänä vuonna enenmmän kuin olen tienannut. Tämä johtuu loppuvuoden hyvästä tilistä, ja muutamista viime vuoden projekteista, joiden laskut ovat erääntyneet vasta tämän vuoden puolella. Elintaso on opiskelijalle riittävä, mutta ikää kun on jo 26, niin mielellään jo tienaisi aikuisen ihmisen palkan. Huonoina päivinä kituuttaminen käy hermoille.

Olen vielä ilman kesätöitä, mutta mikäli kaikki menee hyvin ja onnistun saamaan kolmeksi kuukaudeksi töitä, niin huonollakin palkalla saan kasvatettua salkkua lähes 10%. Yritystoimintaa jatkan koko kesän, hieman kevennetyin tunnein.

Jotta tavoitteeni lopettaa palkkatyö 35-vuotiaana olisi mahdollinen, tulojeni on pakko nousta reilusti ja nopeasti. Toinen vaihtoehto on lähteä suurella riskillä ja vivulla pörssiin, mutta tätä vaihtoehtoa en halua käyttää. Se on epätoivoista ja riskit ylittävät mahdollisen tuoton. Realistinen tavoite voisi tässä vaiheessa olla jossain 37-40 ikävuoden välissä.

Päätin siirtää käteisenä pitämäni rahat Bank Norwegianin säästötilille reilusti paremman koron vuoksi. Otan sekä Danske Bankista että Nordnetissä olevat käteiseni ja laitan ne BN:n säästötilille. Entisillä tileilläni (Korot 0,1% ja 0,15%) päivittäiset korkoni olivat 2,9snt/pv. BN tilillä korkoa tulee 49snt/pv (Vuosikorko 1,75%). Hieman joudun näkemään enemmän vaivaa pitääkseni asuntoa varten säästössä olevat varat erillään sijoittamiseen tarkoitetusta varoista, mutta tämä hoituu kahdella ylimmääräisellä Excel-solulla. Ei mitään ylityöllistävää siis. Säälittäviä senttejä kasaan sieltä täältä, toivottavasti ne alkavat näkymään vuolaampana virtana joskus tulevaisuudessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti