perjantai 14. joulukuuta 2018

Miksi suomalaiset piensijoittajat vihaavat osinkoja?

Sharevillessä oli keskustelun aloitus erään yrityksen sivulla. Kopioin aloituksen suoraan tähän.

"Halvalla saa ni ostetaan. Teorias vaikka tuo osinko putois tulevaisuudes puoleen ni olis siltiki yli 4% yield näillä hinnoilla. Ja jossei putoo ni voittaa indeksin pelkäl osingolla."


Noh, ensimmäinen kommentti kuuluikin näin:

"Ei millään pahalla, mutta nyt Sulla taitaa olla sijoittamisen perusasiat aivan pielessä. Pääsääntöisesti tuo osingon maksu tuottomielessä on vain rahan siirtämistä taskusta toiseen."

Alle tuli kolmannelta henkilöltä hauska viesti siitä, että toinen tasku onkin oma tasku. Muutkin lähtivät tukemaan aloittajaa, toteamalla että "kukaan ei elä pelkillä nousevilla kursseilla" tai "kassavirran kasvattamisessa tässä ollaan eikä paperivoittojen haussa".

Ensimmäinen kommentoija yritti vielä pelastaa tilanteen selittämällä, että tarkoitti vain sitä ettei osakkeen tuotto välttämättä ole osingon verran tästä ikuisuuteen. Olipas huono yritys pelastaa tilanne, kun alkuun toteaa että "sijoittamisen perusasiat ovat aivan pielessä." Aloittajankin ehti jo viestiketjussa pohtia, että onko osinkojen dissaaminen vain suomalainen ilmiö. Tätä on tullut yhä etenevissä määrin vastaan. Minusta on typerää tavoitella pelkkää arvonnousua:

  •  "Säästän verojen verran". Osakkeen kurssi on riippuvainen siitä, että mitä muut ovat osakkeesta valmiita maksamaan. Osakkeen arvo voi vaihdella hurjasti. Potentiaalinen tuotto voi sulaa pois yhdessä vuorokaudessa, koska odotit josko huomenna nousiskin vielä vähän.
  • "Raha jää firmaan kasvamaan korkoa korolle." Raha jää kyllä firmaan, mutta käytetäänkö ylimmääräinen raha yhtä tehokkaasti? Vai jaetaanko esimerkiksi johdolle bonuksia.
  • "P/B luku laskee!" Ei tarkoita että osakkeen kurssi nousee. Kurssiin hinnoitellaan aina tulevaisuuden näkymiä. Markkinat eivät ole 100% tehokkaat, eivätkä ne ole 100% rationaaliset. Vaikka firman tekisi vakaata tulosta, niin kurssi saattaa laskea koska tulos ei ole vastannut odotuksia tai sitten firman kurssi laskee yhdessä muiden mukana.
Yksi tuttuni on toiminut raha-alalla. Kysyin häneltä mielipidettä kryptovaluutoista. Vastaus oli, että sillä on pelkkä nimellisarvo. Kryptovaluuttaa ei voi käyttää missään maksuvälineenä. Se ei tuota mitään. Sillä ei tee mitään. Yritykset jotka eivät maksa osinkoa menee minun ajatuksissani samaan kategoriaan. Se ei tuota mitään. Sillä ei tee mitään. En tajua miksi kukaan ostaisi niitä. Tai tajuan, sen voi myydä kalliimmalla. Mutta miksi?

Ostan amazonia ajatuksella, että myyn 50% voitolla. Henkilö A ostaa myymäni osakkeet ajatuksella, että myy ne 50% voitolla. Henkiöä B ostaa osakkeet henkilöltä A ajatuksellä, että myy ne 50% voitolla... Jne. jne. jne. jne. jne. jne. Tätä jatkuu maailman tappiin saakka, kunnes lopulta joku ei ole enää halukas ostamaan kyseistä firmaa. Viimeisellä ostajalle on jäänyt mustapekka käteen. Miksi lähtisin tähän mukaan alun alkaenkaan? Mitä jos joku ei suostu maksamaan osakkeistani pyytämääni hintaa? Tai edes sitä hintaa, millä itse ostin? Osinkoa maksavissa firmoissa liiketoiminta tuottaa minulle kokoajan selvää rahaa, mutta mitä Amazon tässä tapauksessa tuottaisi minulle? Osinkoa maksamattomien firmojen tuotto on riippuvainen muiden ihmisten halusta maksaa minulle korkeampaa hintaa kuin olen niistä itse maksanut. Osinkofirmojen tuotto riippuu firman kyvystä tehdä voittoa. Tässä on vissi ero.

En osta kaupasta banaaneja sillä ajatuksella, että saan ne varmasti myytyä paremmalla hinnalla kaupan pihalla. Ostan banaaneja koska helposti mukana kannettavana välipalana ne riittävät täyttämään lyhyen aikavälin hiilihydraattitarpeeni. Ostan osakkeita koska ne tuottavat minulle rahaa. Vähän rautalangasta väännetty vertaus, mutta ymmärtänet pointin.

Toisessa keskustelussa aloittaja kyseli hyviä osingonmaksajia, ja vastaus oli:
"Osinko on rahan siirtämistä yrityksen tililtä sijoittajan tilille ja verottaja vie omansa välistä. Jos tämä on se mitä todella haluat niin--." Sampon IR blogissa oli kysytty miksi yhtiö maksaa niin paljon osinkoja...

En tajua mikä ihmisillä on tuottoa vastaan. Ymmärrän kyllä että suomalainen verotus ei ole osinkoystävällistä, mutta se on silti parempi kuin rahan jättäminen yhtiöön, jossa vain katsellaan (oletettavasti) nousevia kursseja maailman tappiin saakka. Minä olen tyytyväinen kun yritys maksaa 40 - 80% tuloksesta ulos osinkoina ja loppu jää firmaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti