torstai 3. tammikuuta 2019

Tavoitteet vuodelle 2019

Vuosi on potkaistu käyntiin, joten katsotaanpa tavoitteita ensi vuodeksi:



Tavoitteita suunniteltaessa on kiinnitettävä huomiota muutamaan asiaan. Ensimmäiseksi, minulla ei ole enää säännöllisiä tuloja. Pyrin tekemään mahdollisimman paljon työvuoroja, kun niitä tulee tarjolle. Yrityksen puolelta tienaan sen verran, kun minulla on asiakkaita. Tältä osin ei ole odotettavissa suurta rahan juhlaa. Toiseksi, osakesäästötilin tullessa ensi vuoden alussa, kannattaa olla vähän käteistä jotta pääsen heti ensi vuonna hyötymään vero edusta. Kolmanneksi, sijoitustavoitteiden lisäksi haluan edistyä myös muissa suunnitelmissa. Niitä ovat käyttöpuskurin rakentaminen sekä asuntoa varten säästäminen.

Vuodesta 6 ensimmäistä viikkoa menee harjoittelua tehdessä. Tälle ajanjaksolle en ole uskaltanut ottaa yhtään ainutta työkeikkaa, koska en tiedä miten työaika menee harjoittelussa. Toivottavasti tämän jälkeen pääsen mahdollisimman nopeasti tekemään 4-6 työvuoroa kuukaudessa. Laskin tämän riittävän elämiseen. Mitä enemmän saan töitä tehdyksi, sitä enemmän aion säästää.

Kesäksi minulle luvattiin jo 3kk töitä, joten tiedän että kesältä tulen tienaamaan reilu 6 000 euroa bruttona. Tämä raha riittää jo loppu vuoden elämiseen helpostikin. Koska olen jättänyt säännöllisen työn urheiluseurassa, niin minulla on (ainakin teoriassa) aikaa keskittyä myös asiakashankintaan. Näistä lähtökohdista lähdetään kokoamaan ensi vuodelle tavoitteita.

Vaihtoehtoja tavoitteiden suhteen ovat ainakin seuraavat:
-Jatkan osinkojen kasvattamista.
-Jätän osakeostot tekemättä, vuoden 2019 keskityn vain käteisen ja rahastojen osuuden kasvattamiseen.
-Kasvatan vain käteisen osuutta
Kaksi viimeistä ovat houkuttelevia, koska sijoitussäästötili tulee ensivuonna. Tällöin rahastoista saatava veroetu ei ole enää niin huomattava. Halvan hajautuksen ne toki tarjoavat. Mukava päästä heti alusta tekemään mahdollisimman verotehokkaita sijoituksia.

Osinkotavoitteiden ongelma on että lyhyen aikavälin tuotto menee helposti pitkän aikavälin tuoton edelle. Tavoitteena olen miettinyt edelleen osingon kasvattamista, rahastojen painotuksen nostamista tai käteisen lisäämistä. Käteisen lisäämisen suhteen voin olla jo myöhässä, mutta on myös täysin mahdollista että lasku jatkuu ensivuoden puolellakin. Monikin yritys on mukavasti ostohinnoissa. Haluan kerrankin olla hätäilemättä ostojen kanssa.

Pohdinnan ja vaihtoehtojen punnitsemisen jälkeen tavoitteiksi muovatui seuraavat:

Vuoden 2019 tavoitteet

Osinkoja 1 430€ - Tämä tavoite on asetettu jo 2 vuotta sitten. Luku tulee siitä, että asetin vuoden 2018 realistiseksi tavoitteeksi saada 1 000€ osinkoja bruttona. Tästä lähdin laskemaan seuraavan vuoden netto-osingoiksi realistiseksi tavoitteeksi 1000€. Tavoitehan jäi jo viime vuonna vain muutamista kympeistä kiinni. Tänä vuonna ongelmia ei varmastikkaan tule olemaan tämän suhteen. Pidän silti tavoitteen samana, koska 2 vuotta sitten laatimani osinkotavoitteet yltävät vuoteen 2025 asti. Loppua kohden tulen tarvitsemaan etumatkaa mitä viime vuonna sain kirittyä. Seuraaville vuosille asetin ehkä turhankin kovan 20% kasvutavoitteen

Käteistä 10% salkun arvosta - Olen pitkään elänyt kädestä pörssiin. Jos tilille kertyy ylimmääräistä rahaa niin se on työnnetty suoraan pörssiin. Sitten taas useita kuukausi ahdistaa jos salkun arvo laskee eikä ole rahaa ostaa. 10% on sopiva käteiskassa, jonka turvin voin tehdä ostojakin hyvien ostopaikkojen ilmaantuessa.

Säästetty asuntoon 1 000€ - Asuntoa varten minulla on säästössä 9 000€, joten 1 000€ on mukava tasaluku.

Säästetty sijoittamiseen 2 000€ - Tämä on pieni summa verrattuna viime vuoteen. Toivon tavoitteen ylittyvän reilusti. Tämä on kuitenkin realistinen, vaikka kaikki ei menisikään niin kuin strömsössä. Osinkojen tukemana reilusti isompi summa mitä tarvitsen käteistavoitteen saavuttamiseen. Nostinkin summaa hieman, jotta joululahjaksi saamani 500€ ei helpota tavoitetta liikaa. Jos olen saavuttanut tavoitteen jo maaliskuussa, niin tiedätte että en ole malttanut pitää ostoja jäissä. Tämähän ei haittaisi, mikäli tuloja olisi varmemmin tiedossa.

Säästetty elämiseen 1 000€ - Tälle summalle ei ole perusteluja, hyvä tasaluku, jonka jälkeen minulla olisikin jo kuukauden palkka säästössä. Se ei vielä riitä tuomaan riittävää mielenrauhaa, mutta ensi vuodeksi tässä riittää tekemistä.

Muut tavoitteet

Koska elämä ei ole pelkkää sijoittamista, niin listaan tähän muitakin asioita, joihin toivon pystyväni seuraavan 362:n päivän aikana. Näitä muistan tai olen muistamatta kommentoida vuoden lopuksi.

Löydä uudestaan into harrastaa liikuntaa. Viimeiset 4 kuukautta ovat olleet niin kiireisiä että aikaa tai halua omalle kuntoilulle ei ole löytynyt.

Tee enemmän asioita joista nautit. Elämä ei ole pelkkää säästämistä ja sijoittamista. Työt ovat vieneet viime vuosinia aivan liian paljon aikaa kaikelta muulta. Vieläpä liian halvalla. Kaiken ei tarvitse olla tehokasta  ja tavoitteisiin pyrkivää, välillä voi ottaa rennosti.

Panosta kouluun. Mitä nopeammin valmistun, sitä nopeammin pääsen työelämään. Mitä paremmin arvosanoin valmistun, sitä paremmat mahdollisuudet minulla on valita työpaikkani. Töissä pitää viihtyä vielä useita vuosia.

PS. Olen lisännyt blogiin tavoitteet välilehden, josta voit seurata matkaani kohti tavoitteita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti