torstai 7. maaliskuuta 2019

Osakkeiden vertailua: Osakkeideni tuotto vuonna 2019

Jatketaan osakkeideni vertailua. Tarkastellaan miten yhtiöni maksavat osinkoa suhteessä tämän hetkiseen kurssiin. Verrataan myös osinkoa keskihintaani, niin pystyn erottamaan joukosta yhtiöt, joita voisi jollain mittapuulla pitää epäonnistuneina sijoituksina. Tämä kirjoitus on jatkoa tekstille, jossa tarkastelin salkun tuoton muodostumista vuonna 2018. Tällä tavalla saan ajatuksen siitä, kannattaisiko jotkin osakkeet myydä pois sillä hinnalla minkä siitä saa juuri nyt ja sijoittaa rahat paremmin tuottavaan yhtiöön.





Mielestäni en ole hyvä eräässä sijoittamiseen liittyvässä asiassa: Osakkeiden myynnissä. Kun osakkeen potentiaali on saavutettu, kannattaa osakkeesta irtautua. Voitot kotiutetaan ja laitetaan rahat osakkeeseen, joka tarjoaa tuotto-riski-suhteeltaan paremmat näkymät. Teoriassahan tämä kuulostaa helpolta.

Osta ja unohda mentaliteetilla olen yrittänyt välttää myyntejä. Viime aikoina olen miettinyt, kannattaako myymistä varsinaisesti vältellä, kunhan sen tekee harkitusti. Alla olevaan taulukkoon olen laskenut osakkeen tuoton suhteessa osto hintaan sekä tämän päiväiseen markkina-arvoon.


Keskihintaan nähden surkeimman tuoton tarjoaa Nokia. Sen sijaan epäonnistuneena sijoituksena pitämäni Ford tarjoaa edelleen kohtuullista tuottoa ostohintaan nähden. Onko Fordin tämänhetkinen osinko vakaalla pohjalla? Olisiko oston paikka? Nykyiseen markkinahintaan verrattuna pienimmät osingot tarjoaa Investor's House, Nokia ja Kemira.

Kannattaisiko minun myydä yllä mainitut yhtiöt ja sijoittaa ne rahat vaikkapa Sampoon? Sampolla on hyvä track-record osinkojen kasvattamisesta. Olen kuitenkin hieman huolissani tulevaisuudesta. Yhtiö on edelleen turvallinen valinta. mutta mistä kasvu saadaan tulevaisuudessa? Mielestäni markkinat näkevät samaa ongelmaa Sammossa; Miten muuten näin alhainen hinta on perusteltavissa? Mikäli osake laskisi joulukuun tasolle, ostaisin miettimättä.

Nokian kohdalla eletään syklin nousua. En halua luopua yhtiöstä nyt, uskon että vuoden päästä olemme arvostuksessa aivan eri lukemissa. Investor's House on kasvattanut tulostaan jatkuvasti, osinko on noussut samalla. Positiivisia tulosvaroituksia on tullut tasaiseen tahtiin. Molemmissa yhtiöissä näen hyvää potentiaalia ja uskon että nyt myymällä jäisin paitsi hyvästä kasvusta. Murheenkryyni on ollut Kemira, jota olen ostanut halvalla Nordnetin kampanjoissa. Osinko on polkenut paikallaan vuodesta 2012 asti. Onneksi tuotto on ollut siedettävällä tasolla. Kemirasta luopumista olen harkinnut. Uskon, että sijoitetut eurot saisi parempaan käyttöön. Harmi että myytäessä noin 400€ pottia, välityspalkkiot ovat suhteellisen suuret.

Herättikö ajatuksia? Kolmannessa osassa tarkastellaan vielä yhtiöiden kykyä kasvattaa osinkoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti