keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Huhtikuun merkkipaaluja

Huhtikuussa olen saavuttanut useammankin jollain tasolla merkittävän merkkipaalun sijoittamiseen ja talouteen liittyen. Pidempiaikaisille sijoittajille nämä mitättömät luvut eivät varmasti tee kummoistakaan vaikutusta, mutta minulle ne ovat yksi tapa seurata edistymistä. Ja mikä tärkeintä, huomaan vauhdin kiihtyvän vuosi vuodelta. Mikään näistä yksinään riittäisi ylittämään kirjoituskynnysta, mutta kun kaikki tulee samaan nippuun niin en malta olla juhlistamatta sitä omalla kirjoituksellaan.




Ensimmäistä kertaa elämässäni kuukauden aikana saadut osingot ylittivät maagisen 1 000€ rajan. En usko vastaavaa tulevan kovinkaan nopeasti uudestaan, mikäli Nordea maksaa jatkossa osinkonsa taas maaliskuussa tai siirtyy kvartaaliosinkoihin. Nythän huhtikuun osingot saivat mukavaa lisäboostia Nordean osinkojen siirtyessä huhtikuulle. Aiempi kuukauden osinkoennätykseni oli 391,6€ vuoden 2018 huhtikuussa.

Olen laskenut osinkoni vuodesta 2016 lähtien. Huhtikuussa kaikki saamani osingot ylittivät 3 000€. Siis kaikki osingot yhteensä vuodesta 2016 lähtien. Jokainen uusi tuhat-luku tuntuu hyvältä. Outoa että olen ollut tyytyväinen osingoistani jo pari vuotta mutta silti huhtikuun osingot ovat 1/3 koko summasta. 2 000€ tuli täyteen 11/2018.

Osakesalkkuni velaton arvo on ylittänyt 40 000€. Velkaa on jäljellä noin 120€, maksanen pois toukokuun osingoista. Muutamia raja-arvoja on ollut vaikea ylittää. Esimerkiksi 12 000 euroa kesti todella pitkään päästä yli. Muistan kun salkku huiteli 11 000 - 11 800€ paikkeilla ikuisuudelta tuntuvan ajan. Toinen luku oli 28 000€, joka vain keski ja kesti. 30k ylittyi vuoden 2018 loppupuoliskolla.

Taisimpa tehdä myös päivän tienesti-ennätyksenkin tässä kuussa. Olin aamuvuorossa töissä, illalla yrittäjänä muutama tunti keikkaa, sekä Telian ja Sammon osingot samana päivänä. Virallisestihan Telia maksoi osinkonsa päivää aikaisemmin kuin sampo, mutta syystä tai toisesta Telian osingot tulevat Nordnettiin päivän viiveellä. Sattuivat siis ilmaantumaan tilille samana päivänä. Päivän tienesti olikin bruttona huima 532€.

Vuoden 2019 osingot ovat vain 25€ jäljessä vuotta 2018. Harmi, olisin toivonut voivani ympätä sen tähän samaan kirjoitukseen. Tuntuu hyvältä kun loppuvuoden tietää parantavansa viime vuoden osinkoja. Noh, toukokuussa sitten. Vuoden 2016 osingot ylitin jo maaliskuussa, 2017 ylittyi huhtikuussa ja toukokuussa ylitän vuoden 2018 osingot.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti