Pitänee taas purkaa melankoliset ajatukseni tekstiksi, jotta voin myöhemmin seurata mieleni kehitystä. Tämä aihe on pyörinyt mielessä viime aikoina. Varsinkin nyt työharjoittelun alussa joudun painimaan näiden tuntemusten kanssa. "Töistä" lähdettäessä on hyvä fiilis: Opin paljon ja tykkään työnkuvasta. Sitten muistan etten saa tästä palkkaa, eikä ole mitään takeita että pääsen työllistymään näin hyviin hommiin joskus tulevaisuudessa. Haluaisin innostua ja olla täysillä mukana oppimassa, mutta haluan myös säästää voimavaroja ja odotuksiani liian suurilta pettymyksiltä.
Minulla on aina ollut kova usko siihen, että se mihin keskityn nyt, kantaa hedelmää tulevaisuudessa. Tämä ajatus on vienyt eteenpäin. Tämän vuoksi olen jaksanut sijoittaa ja olla kiinnostunut taloudesta. Tämän vuoksi olen jaksanut käydä salilla tai opiskella ensimmäistä ammattiani liiankin kiinnostuneesti. Vahva usko parempaan tulevaisuuteen kantaa eteenpäin.
Miksi jaksoin nuorena urheilla niin paljon? Vastaus on yksinkertainen: Motivaatio ja halu saavuttaa jotain sillä alueella. En kokenut harjoituksiin lähtemistä työnä joka on pois muusta elämästä, vaan itsestään selvyytenä. Sehän vie minua kohti tavoitteitani. Välillä vihaan itsenäni kun en jaksa enää kuntoilla yhtä ahkerasti. Se ei ole enää tavoitteeni numero 1. Miksi siis tuhlaisin siihen kohtuuttomasti aikaa? Urheilu ei ole enää tavoitteeni, koska en koe, että voin sen avulla parantaa elämänlaatuani. Koska se ei paranna elämänlaatuani, se ei motivoi minua. Jos motivaatiota ei ole, pakottaa ei kannata. Pakottamalla ei tule onnelliseksi. Yleensä käy juuri painvastoin.
Nyt tuntuu, ettei mikään kiinnosta. Johtuuko pimeydestä, syyssflunssasta vai mistä, mutta kaikki tuntuu olevan melkoista pakkopullaa. Työharjoitteluun rasittaa, koska päivät ovat pitkiä ja palkkaa ei tule. Sijoittaminenkin tuntuu olevan enemmän pakkoa kuin iloa. Saattaa hyvin johtua viime aikojen hitaasta kehityksestä, tekisi nimittäin mieli laittaa isompi summa salkkuun, ihan vain jotta pääsen kasvattamaan osinkoja nopeammin. Tiedän saavani tästä endorfiini ryöpyn, jonka avulla into riittää taas pitkälle. Saatanpa kasvattaa sijoituksiin siirrettyä summaa edes vähän. Nopeampi salkun kasvu motivoi. Ehkä olen ottanut tämän vuoden liian rauhallisesti. Sijoitettu summa on keskimäärin miltei 400€ kuukaudessa, mutta suuri osa siitä tuli laitettua alkuvuonna, joten viimeaikojen hidas kehitys on saattanut lannistaa huomaamatta.
Liian hidas eteneminen ei luo uskoa parempaan tulevaisuuteen. Se on epämotivoivaa. Töitä ei ole oikeen jaksanut ottaa vastaan kesän jäljiltä, koska tilillä on ollut rahaa sen verran, että pystyn helposti sijoittamaan asettamani minimisumman ensi kesään asti. Jokainen meistä on laiskanpulskea, jos siihen on varaa. Motivaatio saa ihmisen näyttämään tehokkaalta. Pitänee sijoittaa kaikki rahat, on taas motivaatiota ottaa töitäkin vastaan :D
Jälkikirjoitus:
Tekipäs hyvää pukea ajatukset sanoiksi. Heti tekstin kirjoittamisen jälkeen tuntuu ajatukset selkeämmiltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti