lauantai 16. marraskuuta 2019

Laina-aika eri suunnitelmilla

Suunnittelin asuntolainan takaisinmaksulle alustavaa aikataulua. Graafilla kaikki näyttää kivemmalta :)

Aikataulutusta varten suunnittelin, että osingot nousevat 3% vuodessa. Lainaa maksaessakin tämä on mielestäni realistinen tavoite. Tavoite vaatii uutta pääomaa salkkuun ja ne tulee käyttää reilua osinkoa maksaviin yhtiöihin, mutta täysin mahdollista. Näitä laskelmia tehdessä tulee välttämättä mieleen, että taloudellisesta riippumattomuudesta haihattelun voi unohtaa, ainakin 35-ikävuoteen mennessä. Pidän silti tavoitettani mukana laskelmissa jatkossakin. Tavoitteet ovat riittävän pieniä, jotta ne motivoivat. Tavoitteiden avulla on helpompi seurata etenemistä.


Laskelmia varten oletin että korot pysyvät ennallaan. Aikataulutusta varten loin 4 eri tapaa maksaa laina takaisin:
1) Suunnitellusti, 641€/kk
2) 1. vuoden jälkeen 200€ lisälyhennys / kk
3) 1. vuoden jälkeen käytän osingot lisälyhennyksenä joka kuukausi
4) 1. vuoden jälkeen osingot ja 200€ lisälyhennyksenä / kk


Näiden eri tyylien välillä voi toki hyppiä miten haluaa. Joku vuosi voi lainaa lyhentää myös osingoilla. Seuraavana vuonna lainaa voi lyhentää suunnitelman mukaan ja laittaa ylimääräiset osakkeisiin.

Jokatapauksessa laina saadaan parhaimmillaan maksettua takaisin 16 vuodessa. Tämä on varovainen arvio, sillä se olettaa että vain minä teen ylimääräisiä lyhennyksiä. Uskoisin, että mikäli lainan haluaa saada maksettua pois mahdollisimman nopeasti, se onnistuisi jopa 10 vuodessa. En sano että se on tarkoitus, mutta kiva tietää että velkavankeuden ei tarvitse kestää useita vuosikymmeniä. Toistaiseksi suunnitelmana on selvitä ensimmäisestä vuodesta, kunnes valmistun ja pääsen kunnolla työelämään. Tämän jälkeen suunnitelen jatkoa tarkemmalla aikataululla. Lainan maksamista hidastaa, että samalla täytyy säästää 2 x 40 000€ muihin menoihin: Tontin lunastaminen ja autotalli rakentaminen ovat pitkällä tähtäimellä fiksua.

Tässä vaiheessa voi taas olla kiitollinen sijoitusharrastuksesta. Sijoitusten myyminen on viimeinen asia minkä aion tehdä lainan vuoksi, mutta kyllähän se mieltä rauhoittaa, että tarvittaessa voin vapauttaa 40k+ käteistä lainan lyhentämiseen. Yhtä mukavaa on todeta, että osingot kattavat noin 1/3  osuuteni lyhennyksestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti