sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Sijoituslainan kulut

Vihdoin sain kasattu vuoden 2019 tulosraportit, joten jatketaan uusilla kirjoituksilla: Warren Buffet sanoi jossain sijoittajakirjeessään, ettei käytä velkavipua ollenkaan. Se voi olla hyödyksi tai se voi tuhota taloutesi. Niin kovasti kuin Buffetia ihailenkin, niin minulla on ollut velkavipu käytössä jokaisessa osakeostossani alkuvuodesta 2019 lähtien. Onko kannattanut?



Olen tehnyt ostoja superluotolla 4 kertaa, 500€ kerrallaan. Tämä 500€ on tullut normaalin oston kylkeen ns. lisäostona. Se vähentää prosentuaalista kaupankäyntipalkkiotani. Eli yhteensä olen tehnyt sijoituslainalla kauppaa kahdella tuhannella eurolla. Lainan olen maksanut takaisin rauhalliseen tahtiin kuukausisäästämällä ja osingoilla. En muista tarkalleen mitä olen ostanut, Sampoa ainakin. Lisäksi ostin Nordnetin halpuutuskampanjassa Fortumia, Capmannia, Investor's Housea ja Tietoa. Vuonna 2019 olen maksanut sijoituslainan korkoja -0,81€.

Mikäli saan sijoituksilleni edes vähän tuottoa, sanotaan vaikka 1%, niin se tekee jo 2 000€ summasta 20€. Jos netto osinko on ostovuonna realistinen 3,5%, niin se tekee jo 70€ tuottoa. Lainan kuluilla vähennettynä olen tienannut luoton ansiosta jo 69,19€.

Loogistahan olisi, että isommalla luotolla saisin isompaa tuottoakin. Tämä pieni 500€ lisäpanos ostoon on kuitenkin toistaiseksi ollut minulle riittävä. Tiedän että tarvittaessa saan tuon lainan maksettua pois kuukaudessa. Isompi laina tarkoittaa isompaa riskiä. Tämän hetkisillä tuloilla se olisi minulle liikaa. Kun pääsen työelämään ja saan nostettua kuukausittaista säästösummaani johonkin 200 - 600€ paikkeille (aika näyttää, en halua luvata liikoja) niin voisin alkaa ottamaan jokaiseen ostokseen velkaa 1 000€. Velka lyhenee osingoilla ja uudellä pääomalla. Samalla laitan pieniä summia kasvattamaan käteispositiota. Tiedän että käteinen ja velka samassa salkussa on ajatusvinouma, mutta näin olen asian halunnut hoitaa.

Nordnetin superluotto on siis mainio apuväline hieman vauhdittamaan vaurastumista. Kun raha on halpaa, sitä kannattaa käyttää. Superluoton vuotuinen korko on 0,99%. Noh, se ei ole täydellinen. Typerät kultatason lainoitusarvorajat tekevät luotosta kovin epäkäytännöllisen. Tällä hetkellä voin käyttää minulle myönnetystä 25 000€ sijoituslainasta vain 5 000€, jotta säilytän kultatason. Ei minulla juuri nyt ole tarvettakaan käyttää enempää lainaa, niin kuin sanoin 500€ on maksimi. Tiedän ainakin yhden, jolle on myönnettu Nordeasta sijoituslainaa 0,6% korolla. Ja mikä parasta, tämä ei vaadi mitään ylimääräisiä vakuutusarvo tai maksimipainotus pelleilyä.

Joka tapauksessa sijoituslaina voi olla suuri apu pääoman kasvattamisessa. Maltilla ja omiin tuloihin suhteutettuna se on myös vähäriskinen. Tässäkin on tärkeää, ettei sijoitusten takia menetä yöuniaan. Minulle on tärkeää että tarvittaessa lainan saa maksettua nopeasti pois.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti