lauantai 4. huhtikuuta 2020

Q1 2020

Aika vetää yhteen viimeiset kolme kuukautta. Alunperin näissä oli se tarkoitus, että pysyn itse kärryillä missä mennään. Nyt kun päivitän tavoitteita joka kk, niin tästä on lähtenyt terä. Kirjoittaisin näitä kuitenkin paljon mielummin kuin joka kuukausittaisia tavoitteita, joten jatkossa pitää harkita molempien kohdalla parempi käytäntö.

Tuloja on kertynyt Q1:llä
2212,15€

Menoja on tullut Q1:llä
1663,09€

Osinkoja ehtinyt tulla 
320,16€

Osingot ovat miltei 20% kulutuksesta. Tämän suhdeluvun nostaminen voisi olla hyvä tavoite, pitääkin muistaa ensi vuonna. Muutoin kuukaudet ovat menneet hienoisesti ylijäämäiseksi. Kiitos tammikuussa tulleen palkan joulun töistä sekä If:n nopea toiminta korvausten suhteen. Olen varautunut siihen, että joutuisin syömään säästöjä, toistaiseksi on siis mennyt odotettua paremmin. Siitäkin huolimatta että en ole juurikaan työvuoroja tehnyt tämän vuoden puolella. Seuraavat 3kk pyrin parantamaan ylijäämää entisestään, nyt kun myös yksityisen puolen lääkäri totesi, että kovin herkästi ei kädelle kannata lähteä mitään tekemään. Ei kai siinä auta kun tehdä töitä ja toivoa, että käsi kestää. Yritän uskoa parantumiseen, mutta ei se helppoa ole kun samalla otetaan reilusti takapakkia.

Kaaviona osinkojen ja kulutuksen suhde näyttää tältä:


Aivan odotetusti kulutus on noussut uudelle levelille, samalla kun osinkokäyrä on jo hetken mennyt tasaisesti vaakasuuntaan. Uskottelen itselleni: Tämän vuoden jälkeen tilanne lähtee muuttumaan nopeastikin, kun pääsen työelämään ja voin kasvattaa myös sijoitettua rahasummaa.


Osinkojen saaminen viime vuoden tasolle ei tule olemaan mikään helppo juttu. En stressaa siitä, väkisinkin osingot laskevat välillä. Tämä tulee olemaan totta varsinkin sitten, kun suuri osa osingoista tulee muussa valuutassa kuin euroissa. Valuuttakurssit voivat heittää euromääräisen osingon useita prosentteja ylös tai alas. Tärkeintä on, että osingot eivät laske montaa vuotta putkeen. Nyt osingot ovat samalla tasolla kuin vuonna 2016. Siis koko vuonna 2016. Olin tuolloin niin ylpeä sijoitussalkustani ja suurista osingoista. Retrospektisesti tarkasteltuna vasta huomaa miten pitkälle on päästy.


Osingot ovat seuranneet viime vuoden käyrää. Huhtikuun osalta on odotettavissa että tilanne muuttuu reilusti huonompaan. Tämä tulee ainakin osittain kompensoitumaan loppuvuonna, kun siirtyneet yhtiökokoukset ovat siirtäneet osingon maksua. Tässäkin voisi olla aika siirtyä pylväsdiagrammiin. Selkeämpi.

Jotta varmasti tulee selväksi, miten rumaa jälki on ollut, niin tässäpä vielä uutena kaaviona kuukausikatsauksessa raportoitu salkun koko tavoitteesta:


Kurssinlaskun syötyä suuri osa salkustani, olen miettinyt että mikä on salkun todellinen tuotto. Tässä kirjoituksessa laskin, että olen sijoittanut 39 677 vuoden 2019 loppuun mennessä. Excelini mukaan salkku on tuottanut osinkoina 4 646€, eli nettona noin 3 252€. Olen siis saanut sijoitetulle pääomalle noin 8,2% tuoton. Joka kuukausi, kun salkku tuottaa enemmän osinkoja mitä laitan uutta rahaa salkkuun, tuottosuhde paranee hieman. Huomasit varmasti, että en ottanu arvonnousua tai laskua huomioon. Minulle tuotto on konkreettista kassavirtaa. Kurssilasku ei ole tappio ennen realisoimista ja kurssinousu ei ole voitto ennen myymistä. Kurssilasku huomioiden olisin nyt tappiolla. Kts. viimeinen kuva.

Asuntolainan vuoksi on mielekästä tarkastella talouden velkaa ja omaisuutta. Olen nettovelaton, kun omaisuuden arvo ylittää velan arvon. Selkeyden vuoksi omaisuuden arvoksi lasken osakesalkun, en asuntoa, autoa tai muuta humpuukia. Niitä en ole myymässä lainan vuoksi eivätkä ne tuota mitään. Alla oleva kaavio on laskettu suunnitellulle 25v laina-ajalle. Uskon, että siitä selvitään reilusti nopeammin, mutta mennään nyt kuukausi kerrallaan.



Osa salkustani on nyt Nordeassa, joten luvatusti ja avoimmuuden nimissä päivittelen salkun tilannetta säännöllisesti. Tässä tämän hetkinen salkkuni, toivottavasti näkyy. Parempaakaan keinoa en keksinyt kopioida tietoja excelistä. Huomioithan, että "paikallinen valuutta" saattaa antaa vääriä lukemia. Minulla oli ongelmia valuuttakurssien kaavan kanssa. En jaksanut tähän hätään tarkistaa tiedon paikkaansapitävyyttä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti