lauantai 16. tammikuuta 2021

Ikuisuuskysymys: Montako yhtiötä ehdin seuraamaan?

Perehdyin erityisen tarkasti AT&T:n taloudellisiin lukuihin mahdollista ostoa varten. Aikaa tähän kului useampi tunti, mutta koen myös saaneeni siitä paljon. Tämä herätti päässäni ikuisuuskysymyksen: Minulla on salkussa nyt 14 yritystä. Ehdinkö seurata kaikkia niin tarkasti kuin haluaisin?


Koen että olen nyt AT&T:n taloudellisesta tilanteesta perillä kohtuullisen hyvin. Lukujen taustalla olevaa liiketoimintaa en ymmärrä niin hyvin kuin haluaisin. Tässä on siis selkeä kehittämisen paikka.

Useiden yhtiöiden kohdalla on sama tilanne. Minulla on yleiskuva jokaisen yhtiön liiketoiminnasta, mutta jos se pitäisi selittää jollekkin joka ei tunne yhtiötä, en pääsisi ensimmäistä lausetta pidemmälle.

Esimerkiksi teleoperaattorit: En ymmärrä paljoakaan alan tekniikasta, joten kaikkia hienoimpia nyansseja en tule ikinä ymmärtämään, mutta jonkunlaisen kuvan haluan saada siitä, miten suuri osa yhtiön tuloksesta tulee mistäkin liiketoiminnan osa-alueesta.

Perehdyttyäni AT&T:hen hyvin, ymmärsin miten tärkeää yhtiön tunteminen on. Nyt voin mielestäni tehdä valistuneen arvauksen yhtiöstä sijoituskohteena, aiemmin olen tehnyt vain arvauksen. Kun tiedän minkälaista kehitystä odotan, raha ei polttele taskussa läheskään yhtä paljon.

Tuloslaskelman ja taseen tarkan analysoinnin hyöty konkretisoiduttua minulle, hieman ahdistaa yritysten suuri määrä salkussa. Ehdinkö seuraamaan kaikkia yhtiötä? Ymmärränkö edes kaikkien yhtiöiden liiketoimintaa niin hyvin kuin haluan?

Yksi pohtimani ratkaisu on yritysten vähentäminen. Tämä nostaa yrityskohtaista painotusta salkussa huomattavasti, mutta toisaalta samalla olen itse paremmin kärryillä tilanteesta. Kuulostaa samalta mitä Omavaraisuushaaste teki jokin aika sitten.

Tällainen liike varmasti vaikuttaa osinkoihin. Osingot ja vakaa kassavirta on edelleen syy miksi sijoitan. Yksi mahdollinen ratkaisu on osinkoa ulos maksavan ETF-indeksirahaston ostaminen. Verotuksen kannalta epätehokasta, mutta uskon että se voisi olla minulle sopiva keino ylläpitää tasaista osinkovirtaa ja sitä myötä motivaatiota sijoittamiseen.

Yhtiön seuraaminen ei auta jos ei ole aikomustakaan tehdä peliliikkeitä. Minun pitäisi pyrkiä täyttämään salkku yhtiöillä joissa on paras tuotto-odotus. Käytännössä tämä tarkoittaisi koko sijoitusstrategian uudistamista. Osta ja unohda ei tulisi enää kysymykseen. Muutoin minulla on kohta salkku täynnä muutamaa keskinkertaisesti pärjäävää yhtiötä.

Toinen ongelma on, että löydän jatkuvasti lisää ostettavaa. Pelkästään helsingin pörssissä on ainakin 3 yhtiötä jota haluaisin lisätä salkkuun. Tukholmastakin niitä löytyisi. Yhdysvalloista puhumattakaan. 

En aio myllätä salkkua kerralla uusiksi. Pyrin lukemaan ja analysoimaan kaikkien yhtiöiden tulosjulkaisut läpi. Katsotaan minkälaisia ajatuksia herää vuoden mittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti