torstai 1. helmikuuta 2018

Kuukausikatsaus 1/2018

Tammikuun kuukausikatsaus.

Näiden avulla seuraan myöskin tilanteen etenemistä.

Tammikuussa sain tuottoja yritystoiminnasta yhteensä
1192,5€
Tämä hinta sisältää arvonlisäveron, joskin suunnittelen tienaavani alle alv-rajan, ja siten en joudu lopulta maksamaan alvia, eli se kaikki on puhdasta tuloa. Bruttona toki. Näin pääsen paremmille tuntipalkoille, ja saan paremman vastineen ajalleni. Opiskelijana kun täytyy ehtiä opiskelemaankin.
Muita tuloja ei ollut.

Vähennettäviä kuluja kertyi
996,97€
Suurin osa kuluista on yritystoiminnan pakollisia kuluja. Mukana oli myös yllättävä lasku, joka oli vielä erittäin tuntuva.

Nordnettiin sijoitustilille
4200€

Osinkoja kertyi
20,9€

1.2.2018 Salkkuni saldo on 10,06% tavoitteesta. Käteispaino sijoitussalkussani on 5,6%.

Nopea vilkaisu kertoo, että yritystoiminta tuotti tammikuussa 195,53€. Tammikuun saldo on siis surullisen pieni, johtuen yllättävistä laskuista, joita en osannut odottaa. Tämä summa ei vielä sisällä elämisen kuluja, joten tässä kuussa syödään säästöjä. Suurin osa nordnettiin sijoitetusta summasta tuli säästöistä. Tammikuuhun osui kaksi makeaa ostopaikkaa, joita en halunnut missata, mutta joihin ei todellisuudessa olisi ollut varaa. Haluan pitää pienen puskurirahaston myös käyttötililläni yllättävien kulujen varalta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti