lauantai 23. lokakuuta 2021

Miksi ostonappula oli niin herkässä?

Aloitin tekstin tehtyäni 2 suhteellisen hätäistä ostoa: Ensin 3M ja melkeimpä heti perään Capman. Yritin miettiä syitä näille ostoille. Siitä onkin aikaa kun viimeksi on tullut vastaava turhautumisen tunne. Ongelmahan ei ole uusi, varsinkin blogin aloittamisen aikaan minulla oli tarve työntää kaikki rahani markkinoille heti kun vaadittava minimisumma on kasassa. Tämä on yksi syy salkun huonolle tuotolle. Kalliiseen hintaan ostaessa ei tuotto voi olla kovin hyvä. Ajoituksella on väliä. Ylihintaan ostaminen oli seurausta huonosta arvonmäärityksestä. Jos niin voi sanoa, koska aloittaessani en paljoa arvonmääritystä tehnyt.

Oikeaa ajoitusta tärkeämpää on hyvien firmojen ostaminen. Minähän olen tankannut yhtiöitä kuten Telia ja AT&T joiden tulos oli tasainen tai laskeva. Eli en tietenkään yritä syyttää pelkästään huonoa ajoitusta salkun huonosta tuotosta. Sitten vielä roikuin näissä yhtiöissä kiinni väkisin koska alusta asti rakensin sijoitusstrategiani osta ja unohda-ajatukselle. Kyllä edelleenkin pyrin myymään niin vähän kuin mahdollista, mutta enää siihen ei ole samanlainen kynnys kuin aiemmin.

Takaisin kirjoituksen aiheeseen, eli miksi minulla oli pitkästä aikaa niin suuri tarve ostaa osakkeita. Mietin osakkeiden ostoa tuon parin viikon ajan miltei jatkuvasti. Lipsuessani takaisin vanhoihin tapoihin, aloin miettimaan ostojen syitä. Nämä tulivat ensimmäisenä mieleen:

tiistai 5. lokakuuta 2021

Osto-ohjelma käyntiin: Investor AB

On tullut aika katsoa uusi yhtiö osto-ohjelmaani Nordean puolelle. Teen ostot 4 kertaa vuodessa, jotta säästyn säilytyspalkkioilta. Aiemmin olen ostanut Main Street Capitalia, mutta nyt Nordea muuttaa hinnoitteluaan. 1% kulukatto häipyy jenkkiosakkeista. Pohjoismaisiin pörsseihin kulukatto pysyy ennallaan. Vois siis edelleenkin ostaa pienellä summalla pohjoismaihin listattuja yrityksiä.



sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Q3 2021

Aika vetää yhteen viimeiset kolme kuukautta. Q3 ei ollut samanlainen menestystarina kuin tämä vuosi on muutoin ollut. Olen tankkaillut osakkeita ja sen pitäisi näkyä taas ensi vuonna parempina osinkoina. Sijoituslaina on noussut vähän turhan korkeaksi, lyhennellään sitä pois ainakin alkuun hieman reippaammalla tahdilla.

Q3

perjantai 1. lokakuuta 2021

Kuukausikatsaus 9/21

Kuukausikatsauksen avulla pystyn seuraamaan etenemistäni kohti tavoitetta. Etenemistä tarkastellaan lukujen valossa. Tärkeimpänä lukuna on saadut osingot sekä säästetty summa. Lopussa päiväkirjamaisesti fiiliksiä menneestä kuusta.