perjantai 18. marraskuuta 2022

Blogi tarvitsee uutta potkua!

Kesästä lähtien blogin pitäminen on tuntunu vaikealta. En ole keksinyt kirjoitettavaa. Ja sitten en ole keksinyt mihin kirjoitan sen minkä haluan kirjoittaa. Välillä tekisi mieli kirjoittaa lyhyt ja napakka postaus siitä mitä olen tehnyt tai aion tehdä. Vähän niin kuin Rakas Sijoituspäiväkirjani tekee säännöllisesti. Linkissä hyvä esimerkki.



tiistai 8. marraskuuta 2022

Mitä voisin tehdä paremmin? Aluksi myin WBD:n pois.

Edellisessä kirjoituksessa pohdin, että  10 000€ arvonnoususta 10 500€ on salkkuun talletettua uutta rahaa. Vaikka tiedostan että laskumarkkinan jälkeen on typerää tehdä näitä vertailuja, niin heräsi kuitenkin ajatus, olisiko jotain voinut tehdä paremmin.


lauantai 5. marraskuuta 2022

Salkku ylitti 60 000€!

Eilen 4.11.2022 salkkuni saavutti uuden merkkipaalun, kun sen arvo ylitti 60 000€. Ylitys oli hetkellinen ja kesti vain noin 30 minuuttia, mutta kaikki mikä huomataan, lasketaan. Edellinen kymmentuhat-luku ylittyi 7.5.2021. Tämä herätti muutamman kirjoittamisen arvoinsen ajatuksen.

torstai 3. marraskuuta 2022

Ostin lisää Visaa

Tein tänään noin 2 000€ lisäyksen Visa-positiooni. Aiemmin omistin 14 kpl, nyt omistan 24 eli miltei tuplasin omistukseni. Avoimuuden nimissä, sekä itselleni muistiin, ajattelin että kirjoitan nyt nopean kirjoituksen miksi tuli painettua ostonappulaa. 


tiistai 1. marraskuuta 2022

Kuukausikatsaus 10/2022

Kuukausikatsauksen avulla pystyn seuraamaan etenemistäni kohti tavoitetta. Etenemistä tarkastellaan lukujen valossa. Tärkeimpänä lukuna on saadut osingot sekä säästetty summa. Lopussa päiväkirjamaisesti fiiliksiä menneestä kuusta.