TietoEVRy julkaisi tänään odotuksia paremman tuloksen. Markkinat ottivat tuloksen vastaan -5% laskulla. En oikein keksi mitään syytä näinkin reilulle laskulle. Katsotaan löytyykö tulosaraportista jotain tätä selittävää tekijää.

TietoEVRy julkaisi tänään odotuksia paremman tuloksen. Markkinat ottivat tuloksen vastaan -5% laskulla. En oikein keksi mitään syytä näinkin reilulle laskulle. Katsotaan löytyykö tulosaraportista jotain tätä selittävää tekijää.
Täytyy myöntää että minulta jäi tämä tulosjulkistus huomaamatta. Pitää keksiä jokin keino pysyä kärryillä päivämääristä. H&R reit on yksi salkkuni parhaista osingonmaksajista. Koronakriisin iskiessä kurssi tippui puoleen ja tuolloin lisäsin sitä huomattavan määrän. Osinkoa laskettiin 50% koronan myötä, mutta minusta yhtiö on selvinnyt hyvin. Osingon tiputtaminen oli aiheellista ja se olisi ollut edessä myös ilman koronaa.
Ostin yhtiötä hyvin kepeällä perehtymisellä. Yhtiön tulosraportit ovat aina olleet minulle hankalaa luettavaa. Raportista tekee vaikeaselkoista se, että yhtiön liiketoiminta ja käytetyt rahoitusinstrumentit ovat mielestäni kovin monimutkaisia. Yritetään saada tästä nyt jotain irti.
Sammon tulosta painoi Nordean arvonalentuminen ja myyntitappiot. Ilman niitä tulosta voisi pitää hyvänä, vaikka edellisesta vuodesta hieman laskikin. Alaskirjaus johtuu siitä, että Nordean osakkeet ovat olleet taseessa jotain päälle 8€. Kun ne nyt myytiin alle sen hinnan, niin tulee kirjata tappiota. Tämä on kirjanpidollinen seikka enkä usko sen vaikuttavan yrityksen rahavaroihin. Oikaistu EPS laski 2,31 ➝ 2,16.
Yhtiö raportoi koronaan nähden tasaisen hyvää tulosta. Minusta on tullut varsinainen Coca-Cola fani. Tämä ei syyttä ole velkakirjojen korvaajana monien salkussa. Huippuyhtiö, ainoastaan arvostustasot hiertää.
Ostin Fordia aikoinaan koska "hyvä osinko ja ei Ford ole menossa konkurssiin." Loistavaa analyysiä. Heti oston jälkeen kurssista laski 30% ja sen jälkeen tämä onkin ollut osinkoansa: Osinko on noin 6% markkinahinnasta joten en ole halunnut myydä koska se on kohtuullisen hyvä osinko kurssiin nähden. Osaketta ei syystä arvosteta matalalle, sillä eihän osinko ollut tukevalla pohjalla. Koronan iskiessä Ford lopetti osingon maksamisen. Olen nyt vuoden verran pohtinut että haluanko omistaa Fordia.
Nordean tuloskäännettä on odotettu jo pitkän aikaa. Nordeaa pidettiin vuosi sitten suomalaisena kansanosakkeena jolla on Nokian kohtalo. Omistajille naureskeltiin kun eivät ymmärrä sijoittamisesta mitään. Nyt kulukuurin vaikutukset alkavat näkymään ja tulosta tulemaan. Kannatti olla kärsivällinen omistaja.
Kirjoitin Teliasta vähän kattavamman esittelyn Telia vs. Elisa kirjoituksessa. Jatketaan nyt Telian tuoreilla luvuilla. Telia oli pitkään salkun yksi kivijaloista, mutta sen alisuoriutumisen myötä painoa tuli laskettua hiljalleen. Toistaiseksi olen ollut tyytyväinen tähän ratkaisuun.
Kuukausikatsauksen avulla pystyn seuraamaan etenemistäni kohti tavoitetta. Etenemistä tarkastellaan lukujen valossa. Tärkeimpänä lukuna on saadut osingot sekä säästetty summa. Lopussa päiväkirjamaisesti fiiliksiä menneestä kuusta.