keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Vuoden 2019 osinkokalenteri



Olen luonut itselleni osinkokalenterin, jotta pystyn seuraamaan osinkojen maksua kuukausittain. Alkuperäinen pyrkimys oli saada jokaiseen kuukauteen täytettä. En ole tarkistanut maksupäiviä, luotan siihen että osingot tulee samassa kuussa kuin viime vuonna. Tarvittaessa korjaan kalenteria. Tiedostan, että osakkeiden ostaminen osinkojen maksupäivän perusteella ei ole fiksua sijoittamista. Yritän sitä nykyään välttää. Valehtilisin jos väittäisin, että kuukausittain tuleva mukava summa rahaa ei tuntuisi hyvältä, tahi motivoisi minua sijoittamaan myös jatkossa. Yksi alkuperäinen tavoitteeni olikin täyttää kaikki kuukaudet, jotta joka kuussa tulisi vähintään 2 firmasta osinkoja.



Sittemmin olen luopunut tavoitteesta saada jokaiseen kuukauteen vähintään 2 firmaa, vaikka kyllähän se hyvältä tuntuisi. Kuukausittaista osinkoa tärkeämpää on vuosittaisen osingon määrä. HR maksaa onneksi tasaista osinkovirtaa joka kuukausi, joten se toimii ensiapuna joka kuun alussa, vaikka muita osinkoja ei olisikaan odotettavissa. Suunnittelemani Coca-Cola täyttäisi juuri oikeita kuukausia, mutta en koe firman olevan juuri nyt osto hinnoissa.



En malta odottaa, että pääsen helmi - toukokuun ajan katselemaan rahavirtaa, jonka pitäisi olla reilusti viime vuotta suurempaa.

Kalenterista näkee myös salkun kasvun. Muistan miten olin vuonna 2017 ylpeä salkustani. Nyt katsoessa vuoden 2017 riviä, se näyttää surullisen askeettiselta. Tulevaisuudessa ongelmaksi tulee se, että täytyy laittaa enemmän rahoja samaan koriin, koska en halua että salkkuni paisuu hallitsemattomaksi. Nyt jo jätän neljännesraportteja helposti lukematta. Aika ei riitä kaikkeen. En tiedä olisinko kovinkaan rauhallisin mielin jos minulla olisi Fordissa nyt kiinni vaikkapa 30k. Tulevaisuudessa tulee varmasti aika jolloin karsin vielä omistuksiani nykyisestä. noin 10 firmaa voisi olla aika passeli, jotta aika riittää kaikkien seuraamiseen. Toinen vaihtoehto on joidenkin osakkeiden karsiminen "roskasalkkuun" joka on täynnä pieniä positioita firmoista jotka tuottavat tai ovat tuottamatta. Onko tässäkään mitään järkeä? Tämän ongelman kanssa olen nyt paininut jo reilun vuoden. Maailma on täynnä potentiaalisia yhtiöitä, joita haluaisin omistaa.

ps. Osa varmastikin on jo huomannut, että blogin sivupalkkiin on ilmestynyt mainos. Vuoden kirjoittelun jälkeen on mielestäni hyvä ottaa seuraava askel blogin kehittämisessä. Hetken aikaa mietin kehtaanko laittaa mainoksen blogiin... Sitten mietin että millainen talousbloggari olisin, jos en uskaltaisi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti