maanantai 31. joulukuuta 2018

Kuukausikatsaus 12/2018

JOULUKUUN KUUKAUSIKATSAUS
On aika vuoden viimeisen kuukausikatsauksen. Samalla kuukausikatsaus tässä muodossa jää viimeiseksi, ensivuodeksi olen suunnitellut mielekkäämmän pohjan. Kuukausikatsauksen avulla seuraan edistymistäni kohti tavoitetta. Tärkein tekijä tavoitteeseen pääsemiseksi on sijoittamiseen käytetty rahamäärä.


Yritystoiminnasta tienasin
837€
Säännölliset tuotot yritystoiminnasta ovat taaksejäänyttä elämää. Ei enää helppoa rahaa täältä. Jatkossa toivonkin että minulla tulee olemaan enemmän intoa panostaa myös tähän. Vähemmän tunteja, kovemmalla palkalla. Yrityksestä tulee entistä vahvemmin sivutuloista. Toivottavasti myös mielekkäämpää ja kehittävämpää.

Palkkatuloja
669,08€
Sieltä tuli viimeisistä vuoroista palkka ja lomarahat päälle. Olen muuten saanut kyseisestä laitoksesta palkkatuloja tänävuonna 12 000€. Minulle tämä on iso raha. Kiitos. Tässä on myös palkka parilta vuorolta uuden alan töitä.

Vähennettäviä kuluja kertyi
164,69€
Tähän en vieläkään osaa ottaa kantaa. Kannattaako kirjanpitäjää pitää enää vuoden vaihteessa ollenkaan... Pitänee kysellä hinnastoa tarkemmin. Kirjanpidosta olen maksanut vain 45€/kk, mutta en usko että tulevaisuudessa tulen tienaamaan yli 200€ kuussa näin pienimuotoisesta yritystoiminnasta. Suurin osa on YEL:liä, jonka olen jo lakkauttanut ensivuodelta.

Elämiseen jäi
1341,12€
Avopuolison kanssa sovimme taas, ettei tarvitse ostaa toisille lahjoja. Säästää joulustressiltä sekä turhalta rahanmenolta, kun ostamme toisillemme tavaroita joita emme edes tarvitse.

Sijoitustilille
70€
Kohtuullinen summa, hieman varovaisesti rahaa sijoittamiseen, ettei tammikuussa lopu rahat kesken. Tiedän että minulle tulee vakuutuksia, veroja ja muita kuluja maksettavaksi heti vuoden alussa. Sain  joululahjaksi 500€. Summa ei näy tässä, sillä en ole sitä vielä salkkuun siirtänyt. Pohdin vielä, uskallanko korvamerkitä koko summan sijoittamiseen. (...Tämä oli lahjan antajan toive. Tuntee minut hyvin.)

Osinkoja kertyi
59,3€
Muistan kun joskus säästin ja säästin ja säästin, kunnes oli 100€ säästetty. Nyt se tulee jo osinkojen ja pienen kuukausisäästön avulla joka kuukausi. En malta odottaa että pääsen laskemaan osinkoja ensivuodelle.

31.12.2018 salkkuni arvo on 14,4% tavoitteesta. Käteisen paino salkussani on 5,7%.

Juttelin vanhan opiskelukaverini kanssa. Hän oli innoissaan kun aloittanut uudessa työpaikassa. Vastasin että itselläkin on töitä riittänyt, mutta en ole kovin innoissani. Hetken mietin tilannetta ja korjasin: "Nyt kun mietin niin ehkä olen vähän innoissani. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen on semmoinen olo, että töitä on myös tulevaisuudessa tarjolla tasaiseen tahtiin."  Olen ollut joulun alla erittäin rentoutunut, kun ei tarvitse pelätä että tulot yhtäkkiä loppuvat. Tämä on antanut myös uskallusta lopettaa epämiellyttäviä ja huonosti tuottavia töitä. Taloudellisesti vuosi 2019 tulee varmasti olemaan välivuosi, mutta elämänlaadun kannalta uskon sen olevan paras hetkeen. Olen todella kaivannut tätä rentouden tunnetta.

Jotain vuorojakin paiskin joulun alla, mutta ne näkyvät vasta tammikuun tuloissa. Joistain vuoroista uskalsin jopa kieltäytyä. En viitsi jättää pikkujouluja väliin tänäkin vuonna töiden takia. Omasta jaksamisesta täytyy muistaa huolehtia. Ja tähän vielä toistamiseen se, että vuoroja on varmasti tarjolla tasaiseen tahtiin myös tulevaisuudessa. Kesäksikin luvattiin täydet 3kk töitä. Tämä tarkoittaa noin 6 000€ palkkaa kesältä. Sillä rahalla elän jo vuoden. Vaikka peruspalkka ei päätä huimaa, niin lisät lämmittävät mieltä ja antavat oikein hyvän vasteen ajalleni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti