torstai 16. heinäkuuta 2020

Miksi en ole firettäjä?

Kirjoitin tuossa Q2 katsauksessa, että en ole firettäjä. Eikö blogin alkuperäinen tavoite ollut FIREtys? Mikä on muuttunut? Vai olinko koskaan firettäjä? Aloitin blogin ajatuksella, että siinä seurataan matkaa kohti taloudellista riippumattomuutta. Riippumattomuuden saavuttamisen jälkeen blogi antaisi väylän tehdä jotan rakentavaa, jotta elämä ei mene pelkäksi sohvalla makaamiseksi. Ajatukset muuttuvat ja elämän realiteetit tulevat jossain vaiheessa vastaan. Kerron, miten ajattelen tästä nykyään.



Blogia aloittaessa mietin, että ei ollut tarkoitus pitää pelkkää talousblogia, vaan onnellisuusblogia. Keino onnellisuuteen on vapaa-ajan lisääminen ja stressin vähentäminen. Sijoittaminen toimi hyvänä keinona saavuttaa tämä tavoite. En ole varma, mistä sain kipinän tähän aiheeseen. Ainakin P.Ohatan blogissa puhutaan paljon onnellisuudesta. Ehkäpä innostus tuli sieltä. Huomannet, että onnellisuus aiheena on jäänyt vähälle huomiolle.

FIRE tulee sanoista Financial Independent, Retire Early. Ensimmäinen osa, FI, on edelleen haaveena. RE ei niinkään. Haluan siis olla taloudellisesti riippumaton, mutta en suunnittele eläköitymistä. En lupaa, ettenkö haluaisi lopettaa työntekoa ennen eläkeikää. Sen sijaan tiedän varmasti, että haluan vähentää työntekoa joskus tulevaisuudessa. Monet puhuvat näistä kuin ne olisivat sama asia: Vähentää työntekoa mahdollisimman aikaisin ja eläköityä niin nopeasti kuin mahdollista. Tässä yhtälössä on jotain vialla.

Taloudellisen riippumattomuuden (FI) saavuttaminen on mahdollista. Osingot kattavat elämisen ja teen lyhyempää työviikkoa siihen päälle. Varhaisen eläköitymisen (RE) saavuttaminen vaatii liikaa. Tavoite on liian kaukana ja se vaatisi liian suurta panostusta johonkin mikä siintää vähintään 10 vuoden päässä. FI voisi onnistua 3 - 5 vuodessa. FI ja RE ovat niin kaukana toisistaan, että en halua taloudellisen riippumattomuuden jälkeen paiskia töitä vielä useita vuosia, ennen kuin alan nauttimaan työn hedelmistä eläköitymällä varhain. 2 vuotta sitten tilanne oli eri. Silloin ei ollut asuntolainaa. On helpompi suunnitella eläköitymistä, kun ei tarvitse suunnitella 180 000€ lainan takaisinmaksua. Tässä tapauksessa elämän realiteetti iski päin kasvoja. En ole pettynyt, tiesin mihin lähdin kun laskin sijoittamisen tavoitteeni sen hetkisen kulutuksen mukaan. Tiesin mihin lähdin kun ostin omakotitalon. Jossain vaiheessa tulee perhettä, tiedän silloinkin mihin lähden.

Olen odottanut työelämään pääsyä niin pitkään, että en halua kiirehtiä sieltä pois, sitten kun sinne lopultakin pääsen. Nykyisessä kesätyössä teen  mielenkiintoistaa ja mukavaa työtä jossa saa auttaa ihmisiä. Sharevilleen olen kirjoittanut tämän projektin alussa "tarkoitus jättäytyä pois työelämästä ja tienata harrastuksilla." Tämä ei enää tarkoita samaa kuin 2 vuotta sitten, mutta sisältö pitää edelleen paikkansa. Harrastukset ovat vain muuttuneet tässä välissä. Saan vähän väliä uusia ideoita, joita haluaisin toteuttaa ja katsoa "josko niillä voisi tienata jotain." Yritystoimintaan olisi kiva panostaa enemmän. Töiden vähentämisen jälkeen tämä olisi täysin mahdollista. Viimeisimpänä ideana olen leikitellyt ajatuksella toimia freelancer sarjakuvapiirtäjänä. Olen ihaillut minkäläistä syvyyttä lahjakas taiteilija saa normaalisti niin pinnalliseen hahmoon. Kuva liittyy.

Don Rosa: Roope-Ankka ja Kultu Kimallus

Mikä tulee siis muuttumaan? Ei mikään. Tavoitteenani on nyt ja jatkossakin taloudellinen riippumattomuus eli financial independent. Tähän saattaa hyvinkin riittää 150 k - 250k salkku. Haluan tehdä paljon töitä ainakin siihen asti, että asunto on maksettu ja pääoma tuottaa enemmän kuin kulutan. Kohtuullisella turvamarginaalilla. Tämän jälkeen voin pohtia mihin haluan aikani jatkossa käyttää. Taloudellinen pelivara antaa mahdollisuuden yrittää epätodennäköisiäkin vaihtoehtoja. Ilman asuntolainaa, tulevaa tontin lunastusta ja autotallin rakentamista, realistinen aikataulu voisi olla noin 5 vuoden päässä. En uskalla edes ajatella, miten pitkälle menee kaiken edellä mainitun jälkeen. Siihen asti jatkan pyrkimistä kohti 240 000€ tavoitesalkkua kuukausi kerrallaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti