torstai 1. syyskuuta 2022

Kuukausikatsaus 8/2022

Kuukausikatsauksen avulla pystyn seuraamaan etenemistäni kohti tavoitetta. Etenemistä tarkastellaan lukujen valossa. Tärkeimpänä lukuna on saadut osingot sekä säästetty summa. Lopussa päiväkirjamaisesti fiiliksiä menneestä kuusta.



Tuloja
2 138,68€
Taas tuli jotain lomarahoja. En tiedä mitä ne ovat, mutta mielelläni otan kaiken. Niin ja onhan tässä takautuvasti indeksikorotuskin viimeiseltä kolmelta kuukaudelta.

Kulutus
861,03€
Lomailusta huolimatta pieni kulutus. Ehkä se kertoo siitä että olisi voinut tehdä asioita enemmän. Tai sitten siitä että kannattaa nostaa säästöastetta reilusti :P

Osinkoja.
146,5€
Vahva dollari tukenut osinkoja yhdysvaltalaisista yhtiöistä. Ihan ok kuukausi, tämä on jo sellainen summa että sillä viettää yhden illan ulkona.

Säästöön
1 000€
Käyttötilille oli taas kertynyt turhan paljon käteistä. 100€ käteiseksi, loput sijoituslainan lyhentämiseen. Jos siitä pääsisi pikku hiljaa eroon.

Salkun tilanne
1.9.2022 salkkuni saldo on 23,3% tavoitteesta.
-1 629€ edellisestä kuukausikatsauksesta.
Käteisen osuus salkusta on 0,8%.
Sijoituslainaa -521,17€

Yritin olla katselematta kursseja lomalla. Tai kyllä päivittäin katsoin kertaalleen, mutta sen enempää ajatuksia en osakekursseille suonut. Salkku kävi ärsyttävän lähellä 60k rajaa, mutta kännykällä en saanut exceliä päivitettyä enkä siis ole varma ylittyikö raja vai ei. Kuukauden sisällä käytiin ATH lukemissa, vaikka kuun lopussa tuli vielä rumaa laskua.

Sijoitamisesta ei voi paljoa muuta sanoa. Tuloskausi meni ihan ok merkeissä. Mietin mitä Fortumille pitäisi tehdä. Kun en ole ihan varma, niin ehkä on parempi olla myymättä pohjilla. Myös 3M:llä on odotettua huonommat näkymät kun Aerodynamicsin konkurssi ei mennyt läpi. Tai ilmeisesti meni, mutta tuomari päätti että se ei poista emoyhtiön vastuuta oikeudenkäynneistä. Oikeudenmukaista toki, mutta omistajana harmittaa. 3M pääsi lipsahtamaan liian suureen painoon salkussa, kun liian sokeasti luotin että kyllä tämä tästä. Ja nyt kurssia katsellessa mietin että ostaisinko lisää.

Odotan että pääsen treidaamaan. Ei mene kauaa niin on jo jotain kasassa, millä voisi varovasti kokeilla indeksien kanssa. Sitten kun saan tavoitesumman kasaan niin pyrin käymään kauppaa suorilla osakkeilla. Haluan päästä luomaan itselleni pientä rutiinia, vaikka lopputulema voikin olla että häviän rahaa enemmän kuin kannattaa, koska viputuotteissa ei ole stop-lossia. Haluan päästä aloittamaan mahdollisimman nopeasti, olen jo hetken miettinyt miten saan sovitettua yhteen työn, kuntoilun ja treidaamisen. Riittääkö aika oikeasti kaikkiin?

Muuta
Lomasta meni ensimmäinen viikko koronasta toipuessa. Vähän alkoi jo ahdistaa, että tähänkö tämä loma nyt menee. Onneksi toinen viikko meni jo paremmin. Kolmannella viikolla reissattiin suomessa. Kotoa lähteminen teki todella hyvää. En muuten olisi saanut rikottua omia rutineejani. Muistan jonkun työkaverin sanoneen että parasta olisi lähteä reissuun heti loman ensimmäisellä viikolla. Sen jälkeen tuntuu oikeasti siltä kun olisi lomalla.

Jos ensimmäiset 2 viikkoa meni siihen että yritän olla tekemättä asioita mitä teen ympäri vuoden, niin reissun jälkeen viimeinen viikko meni siihen että olipa kiva tehdä samoja asioita ilman kiirettä. Siinä saattaa olla jotain perää, että kannattaa reissata heti loman alkuun. Varmaksi en osaa sanoa, kun olin ensimmäistä kertaa lomalla.

Ei lomailu niin hienoa ollut kun kuvittelin. Tuli tehtyä kivoja asioita, mutta vastapainona tuli huonoja asioita. Rahaa meni hieman enemmän. Tämä ei näy seurannassa, koska yhteistilille on kertynyt rahaa ja sieltä tehtiin ylimääräisiä ostoja. Työrytmin puuttuessa nukuin aivan surkeasti. Välillä vain muutaman tunnin. Odotin samanlaista huolettomuutta kuin lapsuuden kesäpäivinä, kesäloman ensimmäisinä viikkoina.

Neljä viikkoa meni nopeasti. Ehkä siinä tapahtui asioita jotka estivät pääsemästä lomafiilikseen heti loman alussa. En tiedä olisiko lomasta voinut saada enemmän irti. Tykkäsin toki, kun ei ollut kiire suorittaa ruoanlaittoa tai kaupassakäyntiä. Välillä kaipasin osakkeita ja mietin että kunpa saisin kytätä kursseja ja kirjoittaaa ajatuksia blogiin. Mutta kun olin itselleni luvannut, niin siitä pidin kiinni. Ja lopulta totesin että parempi näin.

Mutta nyt on loma lusittu, ja päästään taas arkeen kiinni. Ensimmäinen kuukausi menee vähän tunnustellen, miten saan kaikki palapelin palaset mahtumaan vuorokauden vähiin tunteihin mitä töistä jää jäljelle.

Minulla ei muuten ole ollut uusia (vieraita) asiakkaita moneen kuukauteen. (Vaiko jopa moneen vuoteen?) Tutuille olen välillä tarjonnut palveluitani yrityksen kautta. Ensimmäinen loma ikinä niin puhelin soi ja uusi asiakas soittaa. Sanoin kyllä että tavataan loman jälkeen, mutta eihän se estänyt miettimästä asiaa pitkin lomaa. Hieman ärsytti, miten sattui soittamaan juuri nyt. Oma vika kun en sopinut tapaamista riittävän pitkälle tulevaisuuteen, vaan ensimmäiselle loman jälkeiselle viikolle piti sopia. Tiesinhän sen että asioita tulee mietittyä silloin jo etukäteen. Lakkautin toiminimeni kesäkuussa, joten laskutus pitää jatkossa hoitaa kevytyrittäjäpalvelun kautta. Päädyin vaihtoehtoon Talenom, joka on halpa ja todella helppokäyttöinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti