keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Pitkästä aikaa kesätöihin

Nostalginen fiilis. Olen ensimmäistä kertaa kesätöissä sitten vuoden 2014. Tokihan olen millon mitäkin keikkoja tehnyt kesäisin, mutta vuoden 2014 jälkeen en ole ollut koko kesää töissä. Nuorempana kesän viettäminen töiden merkeissä ei juurikaan häirinnyt. Olin jopa tyytyväinen tietäessäni sen tuovan taloudellista turvaa taas hetkeksi. Nyt kokisin tarvetta myös akkujen lataamiselle.

En ole puuseppä. Kuva tuli hakusanalla "working class"


Toukokuun piti olla lomakuukausi, mutta suunnitelmat muuttuivat. Laskin päivän palkalle korkoa korolle ja en malttanut kieltäytyä työvuoroista. Mietin miten olen taas hieman lähempänä tavoitetta. Kaikkiaan toukokuulle mahtui noin 20 työkeikkaa. Osa vain tunnin pituisia yrityksen kautta tehtyjä töitä, osa 14h mittaisia työpäiviä.

Koulua aloittaessani laskin, että tarvitsen rahaa 500€ kuussa. Se riittää kohtuulliseen elämään, säästämiseen ja sijoittamiseen. Koko vuoden osalta minun pitäisi siis tienata 6 000€. Tämä summa tulee kesällä täyteen, itseasiassa tulisi jo pelkästään kesätöistä. Siihen nähden olisin voinut ottaa paljon rennommin viimeiset 5 kuukautta. Onko koulun ottaminen rennosti enää mielekästä tässä elämäntilanteessa? Ikätoverit ostavat taloja ja saavat lapsia, mielummin itsekkin etenen kohti tavoitteita.

Tarkoituksena on kesän aikana säästää kohtuullinen summa sekä osakkeisiin, taloon että elämisen puskuriin. Asuntoon ja elämiseen on säästettävä vielä 650€ molempiin ollakseni vuoden tavoitteessa. Kesän jälkeen realistinen säästösumma on 50€ kuussa syyskuu - joulukuu. Kesällä tulee siis säästää vähintään 450€ x 2. Lisäksi käyttötilillä pitäisi olla kesän jälkeen vähintään 3 000€, jotta voin olla stressaamatta turhista ennen ensi kesää. Onneksi kolmivuorotyö pitää huolen, ettei ole hirveästi ylimmääräistä aikaa tuhlailla.

Sijoittaminen on ollut iso osa elämääni ja vapaa-aikaani viimeiset 3 vuotta. Suunnitellun asuntolainan lyhennyksen ja tulevan palkan suhteesta johtuen sijoittaminen tulee olemaan osa elämääni myös tulevaisuudessa. Koulun ohessa tekemäni sijaisuudet ovat tuoneet kohtuullista tuloa. Riittävästi elämiseen, mutta ei säästämiseen ja sijoittamiseen. Tästä syystä olen koko kesän töissä. Toivottavasti parin vuoden päästä voin jo lomailla.

Mikäli työelämän jättäminen ei olisikaan ikinä realistista, pienempi tavoite voi olla vaikkapa 3 kuukauden loma kesäisin. Toinen kevyempi ratkaisu voisi olla osa-aikatyö.

2 kommenttia:

  1. Ite teen kans kolmivuoroa ja takana valvottu yö ja edessä vielä toinen ja sitten onkin kesäloma. Omalta kohdalta suunnittelen yritystoiminnan rakentamista niin, että voin alkaa jättää nykyistä työtä vähemmälle. Vaihdan varmaan työpaikkaa lähiaikoina enemmän oman mielenkiinnon suuntaan, mutta kolmivuoroa edelleen. Tavoittelen nyt tilannetta missä voisin tehdä nelipäiväistä viikkoa ja yritystoimintaa siihen lisäksi. Siitä sitten 50% työaikaan ja joskus omaan yrittäjyyteen. Kesä olisi mukava saada rennommaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rankka työ on paras motivaatio säästämiselle ja sijoittamiselle. Varsinkin näin kesäisin harmittaa välillä ettei ehdi kun nukkua ja käydä töissä. Välillä tehnyt mieli kaataa kaikki säästöt pörssiin tuottamaan :) Tämä siltikin, että itse olen mennyt töihin mielelläni nyt jo viikon verran. Katsotaan muuttuuko ääni kellossa elokuun loppuun mennessä.

      Hoitoalalla on se kivaa, että töiden suhteen on valinnanvaraa. Parasta olisi löytää työ jossa viitsii käydä vaikka 5 päivää viikossa, ja sen jälkeen vähentää työpäiviä 3 - 4. Lisäisi vapaa-aikaa huomattavasti.

      Poista