sunnuntai 16. toukokuuta 2021

Talouden budjetti

Työelämään päästyäni pystyn viimeinkin luomaan vähän budjetin raameja, joiden avulla tiedän suunnilleen paljonko rahaa jaa yli. Tämä on tärkeää, jotta voin asettaa kuukausittaisen säästösumman sellaiseksi, että varallisuus kertyy, mutta ei kuitenkaan laske elintasoa liiaksi. Olen tästä maininnut erikseen aina välillä jonkun kirjoituksen yhteydessä, mutta ehkä selkeämpi omana kirjoituksenaan.


Tämä on siis kahden työssäkäyvän ihmisen taloudelle laadittu budjetti. Oma osuuteni lähtee siitä, paljonko saan palkkaa. Yhtään normipalkkaa en ole vielä saanut, koska ensimmäisessä tilipussissa oli viikon ylimääräinen palkka. Palkka on myös riippuvainen siitä teenkö päätyön ohessa keikkaa jossain muualla. Olen luottavainen että saan jatkaa nykyisessä työpaikassa pidempäänkin kuin nykyisen sopimuksen loppuun. Muuten en jaksaisi budjettia laatia, tulee aina budjetoitua liian suuri osa "hätävaraksi" säännöllisten tulojen loppumisen vuoksi.

Olen laskenut, että palkkani on ympäripyöreästi 1 800€. Tämä on vähän alakanttiin, mutta mielummin niin päin.

Tuosta summasta summasta lähtee heti asuntolainan kuukausierä 324€.

Molemmat laitamme 400€ yhteiselle käyttötilille, josta maksetaan talouden yhteiset menot kuten ruoka, sähkö, vesi, vakuutukset yms. Jos tilille kertyy rahaa yli 3 000€ niin molemmat laitamme vain 200€ jotta ei tarvitse seisottaa rahaa tyhjänpanttina.

Kännykkäni maksaa tällä hetkellä noin 6 - 8€ / kk riippuen minkä verran tulee soiteltua.

Yhteensä nämä tekee 732€, pyöristetään 750€:n.

Päälle vielä käyttörahaa epäsäännöllisiin menoihin, viihteelle tms. mitä nyt olisi välillä kiva harrastaa kun koronasta selvitään. Sukkiakin täytyy välillä ostaa, niitä ei ole ikinä tarpeeksi. En yhtään osaa arvioidan paljonko tähän tarvitaan, mutta tarvittaessa alla olevat säästösummat joustavat. Budjetoin siis tähän 150€, kun harvoin tulee missään käytyä.

Yhteensä 900€ menee kulutukseen ja elämiseen, eli 50% palkasta. Jäljelle jää 900€, mitä sille tapahtuu?

Asumme talossa joka on vuokratontilla. Tontin vuokra on 5% tontin arvosta. Kunta on hinnoitellut tontin noin 40 000€ arvoiseksi, joten vuokraa maksetaan 2 000€ vuodessa. Tontin vuokra maksetaan yhteisistä menoista, mutta tontin lunastamiseen pitäisi säästää rahaa. Myös autotallille olisi tarvetta, mutta mietimme sen rakennuttamista vasta kun tontti on lunastettu. Yksi menoerä kerrallaan.

Haluan säästää elämiseen tarvittavaa puskuria, se tuo turvaa ja huolettomuutta kun ei tarvitse koskea sijoituksiin. Elämisen puskurissa on nyt 2 250€, luulen että 5 000€ olisi riittävä summa. Varmistelija-luonteena minulla on myös nollakorkoisella käyttötilillä turhan paljon rahaa "puskurin puskurina." Olen alkanut siirtää niitä hiljalleen säästötilille, jotta kasvavat edes jotain korkoa.

Viimeisenä säästökohteena on tietenkin sijoitusvarallisuus, johon haluaisin laittaa mahdollisimman paljon. Juuri nyt se ei ole viisasta, koska tontin vuokra on tosiaan 5%. Hyvin harvasta sijoituskohteesta saan nettona 5% tuoton. On siis kannattavampaa lunastaa tontti pois mahdollisimman nopeasti kuin sijoittaa rahoja 2 - 4% nettotuotolla.

Jaan tuon jäljellä olevan 900€ näin:
Tontti: 400€
Puskuri: 100€
Sijoitukset 300€

En halua tehdä budjetteja euron tarkkuudella. Tästä jää vielä 100€ ylimääräistä. Jos huomaan että käyttötilille alkaa kertymään rahaa, teen jossain vaiheessa suuremman säästön tonttiin tai sijoituksiin. Mikäli innostun lähtemään kesän rientoihin, tai ostamaan sukkia, niin eipä rahaa tule jäämään ylimääräistä kovinkaan paljoa. Aiemmin laskemani 150€ kun ei lopulta riitä kovin pitkälle. Nämä säästösummat muutenki elävät vähän muun elämän mukana, mutta pyrin pitämään summat näiden lukujen ympärillä.

Jotta saan motivaatiota tehdä keikkatöitä, niin kaikista ylimääräisenä tehdyistä töistä siirrän palkan täysimääräisenä sijoituksiin. Tämän päätöksen jälkeen motivaatio keikkatöihin on kasvanut huimasti.

Nyt kun budjetti on tehty niin ylihän se meni. Aloitimme tällä budjetilla Huhtikuussa. Toukokuuhun sattui sitten kaikki yllättävät menot. Yhteiselle tilille ei ollut ehtinyt kertyä sen verta rahaa, että se olisi riittänyt kaikkeen, joten teimme molemmat 150€ ylimääräisen talletuksen yhteistilille. Sekään kun ei vielä riittänyt, niin siirsin oman osuuteni kesäkuun summasta jo toukokuun aikana. Tässä kuussa kuluni ovat siis huomattavasti enemmän kuin laskemani noin 900€.

Tälle kuulle osui:
Tontin vuokra 1 000€
Sähkölasku 30€
Sähkön siirto 260€
Vesilasku 123€
Tankkaus 60€
Auton huolto 310€

1 783€! Alkoi oikeen ärsyttään, kun näitä laskuja tipahteli. Aina kun laskin että kyllä budjetti tämän kestää niin tuli uusi. Voi v#*%!

Jos kesäkuussa ei tule mitään odottamatonta, niin saadaan varmaan yhteistilille hiljalleen kasvatettua pientä puskuria, jonka avulla vastaisuudessa selvitään näistä. Harmittaa kun nyt lähdemme kesäkuussakin pieneltä takamatkalta... Eihän tilillä nyt kesäkuun alussa ole sitä 800€ summaa jonka on tarkoitus kattaa menot ja toimia pienenä puskurina tulevaisuuden yllättäviä menoja varten.

Vielä selvennyksenä: Kun seuraan kulutusta, niin seuraan summaa joka lähtee käyttötililtä. Säästöön laitetut summat eivät ole osa kulutusta. Eli käytännössä, mikäli budjettimme tulee riittämään, niin kuukausikulutukseni perustaso on 324€ + 400€.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti