torstai 1. toukokuuta 2025

Kuukausikatsaus 4/2025

Kuukausikatsauksen avulla pystyn seuraamaan etenemistäni kohti tavoitetta. Samalla reflektoin mennyttä kuukautta. Teinkö jotain ja jos tein, niin miksi? Tulot, menot, osingot ja säästetyn rahasumman kirjaan ylös rutiininomaisesti. Lopussa päiväkirjamaisesti ajatuksia menneestä kuukaudesta.




Hehe. Olin kirjoittanut kuukausikatsaukseen ajatuksia kuluneesta kuukaudesta sekä raportoiduista tuloksista koko huhtikuun ajan, jotta ei tarvitse viimeisenä iltana tehdä tätä kiireellä. Tämä on ollut hyväksi todettu toimintatapa, jos kuun viimeinen päivä osuu arkipäivälle. Arvatkaa onnistuinko poistamaan koko tekstin ja vielä tallentamaan luonnoksen tyhjänä? No onnistuinhan minä. Ei muuta kuin kirjoittamaan ulkomuistista tarinaa uudestaan.

Tulot
2770,66€
Normipalkka + pieni bonus päälle.

Kulutus
925,48€
Pelkät yhteiset menot, yksi työpaikkalounas ravintolassa, ei muita ylimääräisiä menoja. Hyvä kuukausi menojen puolesta.

Tämän lisäksi laitoin vauvan salkkuun ylimääräisen 1 000€. En laskenut sitä menoksi, kun ei se sellainenkaan ole. En myöskään säästöksi, koska en kasvata omaa sijoitusvarallisuuttani sillä..

Osinkoja.
954,2€
Ai että! Brutto-osinkoni ovat kulutusta suuremmat. Harvinaista herkkua.

Säästöön
300€
250€ meni sijoituslainan lyhentämiseen ja 50€ käteiseksi. Taas 50€ nosto säästösummaan, jotta pääsen lainasta joskus eroon.

Salkun tilanne
30.4.2025 salkkuni saldo on 36,3% tavoitteesta.
-1 311€ edellisestä kuukausikatsauksesta.
Käteisen osuus salkusta on 0,1%.
Sijoituslainaa -2 993,25€

Tuloskausi on kulunut pelon ja kauppasodan varjostamana. En muista että yksikään firma olisi jättänyt mainitsematta, että tullit voivat vaikuttaa liiketoimintaan suoraan tai ainakin välillisesti. Raportoidut tuloksethan ovat olleet vielä hyvällä tasolla. Tässä muutamia nostoja tuloskaudelta:

Elisa: Liikevaihto kasvoi 4%, liikevoitto miltei 9%. Malliesimerkki tehokkuudesta, laadukasta tuttua Elisaa.
Nordea: Omiin odotuksiin tulos oli lievä pettymys. Markkinaympäristö huomioiden tämä on kuitenkin ok tulos.
Coca-Cola: Tasaisen vahva tulos. Tulosparannus näyttäisi johtuvan pääosin kertaluontoisten erien puutteesta. Yhtiön jokapäiväinen suorittaminen on laadukasta.
UPM: Liikevaihto ennallaan, tulos alas -14%. Markkinan elpymistä odotellessa. Odotan innolla, että mitä tehdään hyvässä markkinassa jos tämä on tulos huonossa.
Visa: 9% kasvu, EPS kasvoi vain 1% johtuen kertaluontoisista oikeudenkäyntikuluista. Arvonajurit, eli volyymi ja transaktioiden määrä kehittynyt hyvin.

Useammastakin osakkeesta oli lyhyt kommentti ennen kirjoituksen pyyhkimistä,eikä enää ollut muistikuvaa mitä olin silloin ajatellut, niinen viitsinyt ihan kaikkea kirjoittaa uusiksi.

Sain jo maksettua lainan pois, kun tullinokittelu alkoi, eikä tätä tilaisuutta voinut jättää käyttämättä. Ostin lisää Microsoftia ja Eurooppa-indeksiä. Molemmat olivat jo valmiiksi ostolistalla tälle vuodelle, joten tuntui tyhmältä jättää ostamatta, kun kurssit tulivat alas. Toistaiseksi näyttää että molemmat ostot olivat hyviä päätöksiä, koska kurssi ovat korjanneet nopeasti.

Kuukausi on mennyt koodauksen harjoittelussa. Pyrin rakentamaan Tradingview alustalle yksinkertaisen koodipätkän strategian backtestausta varten. Koodaaminen ilman mitään pohjaosaamista on johtanut useampana iltana hukattuihin tunteihin, kun en saanutkaan mitään aikaiseksi. Olen nyt varovaisen toiveikas, että sain aikaiseksi sellaisen raakileen, jonka päälle saan pienehköllä vaivalla rakennettua yksinkertaisen strategian.

Aikaahan tähän projektiin meni, mutta toivon että pitkässä juoksussa saan backtestattua systeemini yhdellä klikkauksella. Tämä tulee säästämään minulta aikaa tulevaisuudessa, kun näen heti olisiko ajatukseni toiminut tällä osakkeella vai ei. Treidaaminen vaatii vielä reilusti terävöittämistä sen suhteen, mitä yritän etsiä. Tulee helposti kokeiltua vähän kaikenlaista. Intoa on enemmän kuin rahaa, kun koko treidikassa on toistaiseksi kiinni Tietoevryssä.

Tiedon tulos ei ollut kummoinen. Kasvanut tilauskanta kertoo toivottavasti hiljalleen parantuvasta markkinasta. Olen varovaisen toiveikas, että pääsen irtaantumaan tästä kivalla voitolla. Se vaatii tietenkin myös tulosparannusta. Toimitusjohtaja vaihtuu, tulkitsen tämän niin ettei hallituskaan ollut tyytyväinen viimeaikaiseen sekoiluun tai Tech Servicestä saatuun hintaan.

Käteisen kasvattaminen alkaa tuntumaan hölmöläisen hommalta, kun ensisijaisesti haluan lainasta eroon. Olen kyllä aiemminkin tiedostanut, ettei ole järkevää pitää lainaa ja käteistä, koska laina maksaa enemmän kun käteinen tuottaa säästötilillä. Nyt on aika muuttua rationaalisemmaksi sijoittajaksi. Ensimmäisenä prioriteettilistalla on lainan maksaminen pois. Tiedostan kuitenkin, että laina on likviditeettiä jota kannattaa käyttää hyödyksi jos hyvä tilaisuus tulee. En aseta tavoiterajaa lainan lyhentämiselle, koska käytännössä se tarkoittaa mielestäni hyvien ostopaikkojen väliin jättämistä.

Muuta
Kuukausi oli pitkä. Siis pii-iitkä. T  o  d  e  l  l  a     P  I  T  K  Ä. Huomasin kahden viikon jälkeen odottavani, että eikö tämä kuukausi jo lopu. En tiedä miksi odotin kuun vaihdetta näin kovasti. Mikään ei muutu, vaikka käännän kalenterin toukokuun puolelle. Kertonee tarinaa siitä, että töissä on ollut raskasta. Enkä edes tiedä miksi, mutta tiedän etten ole kuvitellut tätä, koska en ole ainoa joka näin on kokenut.

Jumppia on kertynyt 10kpl. Jos olisin pysynyt aikataulussa alkuvuoden, niin olisin tyytyväinen. Koko vuoden osalta jumppia on nyt kertynyt 33kpl, eli olen jo 7 jumppaa jäljessä. Mikä pahinta, olen taas vajonnut sellaiseen väsymyksen kuoppaan, jossa jaksan juuri ja juuri raahautua salille tai lenkille, kunhan sanon itselleni että "teet vaan ihan kevyen ja ylläpitävän treenin, se on tyhjää parempi." Tarkoitus kun nimenomaan oli tehdä nousujohteista harjoittelua. Työ, vauva, pääsykokeet, pörssi. On tässä nyt tarpeeksi suoritettavaa ilman ylimääräistä stressiä kuntoilusta.

Vauva on toisinaan pitänyt taas hereillä, ääntelehtii ja pyörii unissaan. Olisipa perinyt paremmat unen lahjat. Olen iltavirkku enkä ole ikinä saanut nukuttua säännöllisesti 8h yöunia. 7,5h yössä on minulle hyvä tavoite, nopealla vilkaisulla yöunet ovat olleet pituudeltaan 5 - 7h. Pitäisi varmaan panostaa nukkumiseen enemmän. Suurin osa huonoista öistä on omaa vikaa. Tiedän etten saisi pyöritellä osake-exceleitä myöhään illalla, olen sen jälkeen liian stimuloitunut nukkumaan. Nämä ovat aiemmin olleet tietoisia päätöksiä, nyt olen joutunut ottamaan oman aikani myöhään illasta.

Autotalli laitettiin tilaukseen kuun alussa, sen jälkeen sieltä ei ole kuulunut mitään. Reilun viikon päästä pitäisi olla jo tavarat pihalla, alkaa huolestuttamaan kun kukaan ei ole vieläkään kysellyt toimituspäivää. Kun lopulta saan tämän projektin pois to-do listalta, vointini on varmaan kevyt kuin höyhenellä! Olisin halunnut ilmalämpöpumput ennen kesää mutta ei taida enää ehtiä, kun tallia ei saada ajoissa kasaan.

Vapun lämpötila näyttää +4°C, tuskaisen kuumat hellepäivät ovat vielä kaukaisia muistoja, mutta kyllä se kesä sieltä tulee.

4 kommenttia:

  1. Samaistun täysin tuohon että odotin kuun vaihdetta kuin kuuta nousevaa. Mutta ehkä odotin ennemmin palkkapäivää :D vähän tiukille veti tilin kaikki remonttihommat.

    Hieno kuukausi kyllä osinkojen suhteen kun niillä voisi kuun elää!

    Koodaushommat on kivoja :) ja on vielä hyödyllinenkin taito. Jos ei yhteishaussa opiskelupaikkaa aukea, voit kotona opiskella vähän koodausta ja sen avulla sitten karata nykyisestä työpaikasta jos alkaa liikaa pänniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla taas liikaakin löysää tilillä. Olen kierrättänyt tätä ylimääräistä käteistä nordean määräaikaistalletustileillä, kunnes keksin niille paremman parkkipaikan. Toukokuussa on näitä määräaikaistalletuksia erääntymässä 4 500€ edestä! Päätin aktivoitua tämänkin suhteen ja itseasiassa aloitin juuri rahastosäästämisen Nordeassa. Sijoitan rahoja jotka eivät ole "sijoitusvarallisuutta" vaan ihan samaa puskuria kuin nytkin, mutta ei enää makaa käyttötilillä tuottamatta mitään.

      Teoriassa tuolla voisi elää, mutta verot vielä pois niin ollaan taas kaukana :D Koodaus on kyllä äärimmäisen mielenkiintoista hommaa. Olen aiemminkin miettinyt, että pitäisi harjoitella sitä, en vaan ole keksinyt mitään harjoiteltavaa. Nyt tuli hyvä tekosyy. Olen kuullut huhuja, että itseopiskelleena koodaajana voi työllistyä? Onko oikeasti näin? Kuulostaa hassulta, kun melkeen kaikkeen vaaditaan korkeakoulututkinto nykyään.

      Myös omassa työssä on tullut pieni väylä etenemiseen. Se on käytännössä puolikas askel eteenpäin, mutta näkyisi pienesti myös palkkapussissa. Jos en pääse kouluun, ajattelin katsoa mihin tämä polku johtaa ja samalla jatkaa ahkeraa sijoittamista! Samalla toki karttuu hiljalleen tuo koodausosaaminen, jos jossain vaiheessa alkaa tuntumaan, että voisi sitä tehdä työkseen, niin eipä sekään ole sitten pois suljettua.

      Poista
  2. Ehdottomasti on mahdollista työllistyä ilman virallista tutkintoa. Mulla oli takana pari alkeiskurssia yliopistoajoilta (pääaine oli ihan eri alalta), yksi kuuden viikon bootcamp ja sit rekrykoulutuksen kautta töihin. Tosi paljon vaihtelua yritysten välillä miten paljon ne arvostaa suoritettuja tutkintoja tai harrasteprojekteja, ja ehkä jos tyyliin valtiolle haluais töihin niin pitäis olla joku virallinen koulu alla. Mut on myös paljon yrityksiä, jotka rekryää muita reittejä alalle tulleita. Tärkeintä on imo tuoda ilmi se oma kyky ja halu oppia lisää, koska alan luonne on sellanen että kaikki muuttuu koko ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, ikinä ei siis ole liian myöhäistä, kun alle ei tarvita pitkää koulutusta. Hyvä tietää!

      Poista