perjantai 1. elokuuta 2025

Kuukausikatsaus 7/2025

Kuukausikatsauksen avulla pystyn seuraamaan etenemistäni kohti tavoitetta. Samalla reflektoin mennyttä kuukautta. Teinkö jotain ja jos tein, niin miksi? Tulot, menot, osingot ja säästetyn rahasumman kirjaan ylös rutiininomaisesti. Lopussa päiväkirjamaisesti ajatuksia menneestä kuukaudesta.



Tulot
2 399,36€

Kulutus
1096,88€
Normaalia elämisen kuluja, joiden lisäksi tuli maksettavaa autotallista, yhteensä 8 600€. Auts.

Osinkoja
52,5€

Säästöön
350€
Koko summa sijoituslainan lyhentämiseen.

Salkun tilanne
31.7.2025 salkkuni saldo on 38,9% tavoitteesta.
+1 937€ edellisestä kuukausikatsauksesta.
Käteisen osuus salkusta on 0,1%.
Sijoituslainaa -1 160,62€

Ja näin salkku on ATH lukemissa. Tai ainakin sellainen ATH, että saan sen kuukausikatsauksessa kiinni. Härkämarkkina auttaa, tämä oli neljäs ATH tämän vuoden puolella. Sattumalta osui silmääni, että 1/2020 salkku oli 45k. Minulla kesti noin 5 vuotta tuplata sijoitusvarallisuuteni.

Tietoevry julkaisi pitkään odottamani Q2 tuloksen. Seurauksena kurssi -12%. En löytänyt raportista muuta hyvää kuin kasvaneen tilauskirjan. Uusi johto aloitta yhtiön mylläyksen, joka tarkoittanee hyvää pitkällä tähtäimellä. Aivan lähiaikoina parannukset tuskin tulevat näkymään. Vaikka liiketoiminta kehittyisikin hyvin seuraavan  1 - 2v aikana, niin se peittyy kertaluontoisilla uudelleenjärjestelykuluilla.

Tuloskausi on hyvässä käynnissä. Yhtiöt ovat jakautuneet yllättävän räikeasti kahteen luokkaan, toiset pärjäävät hyvin ja toisilla tökkii. Minusta on aina ollut vaikea arvioda toimintaympäristön osuutta tuloksessa. Helppo todeta markkina olevan vaikea, vaikea muodostaa näkemystä hyväksyttävästä tuloksesta juuri tässä markkinassa. Kirjoitan tätä ja mietin, mitenhän monesti olen jo kirjoittanut tuloskausikatsaukseen tuloksen olevan hyvä vaikea markkina huomioiden. Eihän tuo lause tarkoita mitään!

Mitä olen tehnyt heinäkuussa? 1.7. siirsin 350€ salkkuun. Siinäpä se. Tämä tekemättömyys, tai oikeastaan käteisen puute jotta olisi edes teoriassa mahdollista tehdä mitään, alkaa turhauttamaan. Olen aiemmin kirjoittanut, miten typerää on käyttää hirveästi aikaa siihen että on tekevinään jotain mutta konkreettisia osto- tai myyntipäätöksiä en kuitenkaan tee. Nyt kaipaan osakkeiden tutkimista, tuotto-odotusten laskemista ja strategian viilausta. Saa nähdä kauanko jaksan pitää rahani sidottuna Tiedossa. Ehkä pitäisi vain opetella olemaan suorittamatta, mutta viikonlopun lempihetkiäni on sihauttaa jääkylmä monsteri auki ja avata excelit samalla katsellen aamuauringon nousua.

Käteistä ei ihan heti ole tulossa lisää. Tuloskauden päätteeksi toteutan seuraavan 1 000€ arvoisen QEPM oston, jonka teen kokonaan velalla. Säästösummaa oli pakko alkaa pienentämään, jotta saan käyttötilin ja elämisen puskurin kasattua sellaiseksi että ne tuovat jotain turvaa. Sen jälkeen uskaltaa taas nostaa kuukausittaista sijoitussummaa.

Seuraavan ajatusleikin olen keksinyt: Minulla on mahdollisuus nostaa sijoituslainaa 25 000€. Vakuutena toimiva salkkuni on miltei sellaisessa kokoluokassa, että voin nostaa koko lainan parhaimmalla korkotasolla. Jos ostaisin koko lainalla osaketta, jota en haluaisi pitää lopullisessa salkussani kovin suurella painolla, niin voisin ostaa positioni täyteen. Eli jos ostaisin 25k edestä Coca-Colaa, niin minun ei tarvitsisi enää ikinä ostaa yhtään Coca-Colan osaketta, vaan voisin istua nykyisen positioni päällä hautaan asti. Riskienhallinan kannalta olisi typerää, kun Kokis olisi 30% salkusta, joten en tietenkään aio näin toimia. Miellyttävä ajatus, että pieni osa salkusta olisi valmis ja enää ei tarvitse kuin odottaa.

Muuta
Huh huh. Lomani alkaa tänään, ja se tulee tarpeeseen. Päätin suorittaa ainakin yhden kurssin avoimessa yliopistossa. Muutenhan opiskelun kanssa ei ole kiire, mutta halusin ehtiä tenttimään sen pois ennen lomaa. Joten 4 viikon laina-aika sai verenpaineet nousemaan, kun täysipäiväisen työn ja pienen vauvan ohella pitäisi ehtiä vielä lukemaankin. Oli typerä päätös aloittaa opiskelu nyt. Olen miettinyt sitä monta vuotta, niin eikös nyt vauvaperheessä ole hyvä hetki? Ajoitus ei ollut täysin omaa päätöstäni, kun keväällä katkesi kamelin selkä töissä. Siihen asti ajattelin, että ei tämä nyt unelmahommaa ole, mutta kyllä tätä tekee.

Ja heinäkuun lähestyessä loppuaan olen saanut luku-urakan pakettiin! Enää tentti pois alta ja sitten pääsen ansaitulle kesälaitumelle. Varmoin askelin marssin koneelle ja aikomuksena tehdä tenttimispäätöksestä virallista ja ilmoittautua kurssille. Huomaan, että ilmoittautuminen on päättynyt jo ennen juhannusta. Voi @#$%! Katselin liian pitkään varmistellen että ehdinköhän varmasti lukemaan koealueen. Sama kurssi alkaa taas elokuussa, mutta olisi ollut kiva tenttiä se pois ennen lomaa. Tyhmästä päästä... jne. Pakko tämä on hoitaa pois loman aikana, 1kk päästä tuskin muistan enää mitään lukemaani.

Blogi ei ole hiljentynyt tarkoituksella pelkiksi kuukausikatsauksiksi. Useampi kirjoitus on keskeneräisenä odottamassa, että ehtisin viilata sen kuntoon. Töiden, vauvanhoidon ja opiskelun päälle tuli vielä tuloskausi, joten totesin ettei aivokapasiteettini eikä kalenterini taivu blogitekstien kirjoittamiseen. Ajan puute harmittaa, mutta pakko priorisoida nämä ns. pakolliset projektit, jotta pääsen elämässä eteenpäin. Mietin edelleen opiskelun mielekkyyttä. Olisiko järkevämpi panostaa salkun tuottoprosenttien parantamiseen? Olen kaukana passiivisesta firetyksestä, mutta en ole mahdottoman kaukana salkusta jonka tuotoilla voi itsensä elättää jos onnistuu omalla päätöksenteolla tuottamaan lisäarvoa.

Autotallin laskujen vuoksi tili pääsi tyhjäksi, kun käyttötilin saldo oli alimmillaan 313€. Tulipas epämiellyttävä tunne, kun tietää että mihinkään ylimääräiseen ei nyt ole varaa. Maksettavaa pitäisi olla jäljellä maksimissaan noin 4 000€. Säästötilillä on tähän lystiin varattuna nyt 2 000€ ja puolisolla hieman enemmän, eli käytännössä omat rahamme riittivät juuri ja juuri. En ole ikinä ollut näin kiitollinen lomarahoista! Se on aina ollut kiva lisä: "Ai tämmöinenkin maksetaan." Nyt odotan sitä vesi kielellä. Perustuksen tekijät tulevat tekemään viimeistelyt tontille ja sen jälkeen vastaava kuittaa projektin valmiiksi. Sitten tulee viimeiset laskut ja sen jälkeen se on valmis. Melkein... Kenenkään tarjoukseen ei kuulunut ramppia, joten etsin sille tekijän. Rampilla ei ole kiire, auto tulee majailemaan katoksessa. Säästetään nyt ensin vähän rahaa.

Olen kuntoillutkin. En kovaa tai riittävän usein, mutta niin että pientä kehitystä on tullut. Jos viikkoon ei mahdu 2 x 30 minuutin jumppa, arki ei ole kovin tasapainoista. Jumpalle lähteminen ei ole ollut nautinto, mutta jälkikäteen fiilis on ollut hyvä.

Olen aina yrittänyt vähentää sijoitustouhuja lomalla, mutta viimeistään kahden viikon jälkeen alan kaipaamaan Exceleitäni. Nyt kun en moneen kuukauteen ole oikeastaan tehnyt mitään, niin sormeni syyhyävät päästä lukemaan tulosraportteja ilman kiirettä. Tänä vuonna toimin päin vastoin ja käytän tyytyväisenä aikaani tulosraportteihin, niin pitkään kun se on mielekästä. Liika on siinäkin liikaa.

Kovimmat helteetkin ovat toivottavasti jo helpottaneet.
-Eihän tässä kuumuudessa voi edes ajatella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti