torstai 23. lokakuuta 2025

Korjasin salkun kolme ongelmariviä

Tänään oli kiireinen pörssipäivä. Päälle kiireinen työpäivä, jonka vuoksi en ehtinyt paneutua juuri mihinkään sellaisella ajatuskapasiteetilla, kuin olisin halunnut. Jostain syystä tein itselleni epätyypilliseen tapaan hyvinkin nopean päätöksen tänään. Kaikki tuntui niin selkeältä. Korjasin yhdellä istumalla salkussani häirinneet kolme riviä.



Nämä asiat ovat häirinneet enemmän tai vähemmän:
1. Tietoevry löytyy edelleen salkusta
2. Elisa on liian pienellä positiolla
3. Sijoituslainaan vuoksi en pääse kerryttämään käteistä

Kun Tieto oli tulosraportin jälkeen +6% nousussa ja Elisa samaan aikaan -6% laskussa, niin järki sanoi, että tee nyt viimein jotain tuolle Tiedolle, joka sinua ärsyttää. Vaihtoehtona saatat edelleen kahden vuoden päästä odottaa myyntipaikkaa.

Niimpä tein kahvitauolla päätöksen sulkea viimein tämä Tietoevryn jakso sijoitusurallani. Yhtiöhän on vanhin omistuksistani, se on löytynyt salkusta 2016 alkaen. Nordnetin tapahtumasivu näyttää, että Tietoevryn tapahtumien saldo on -3 498,39€ osinkoineen. Sain myynnistä välityspalkkion jälkeen 3 516,52€. Ei siis lainkaan huono sijoitus? 18€ tuotto 10v aikana!

Tilauskirja näytti hyvältä, operatiiviset luvutkin olivat nopealla vilkaisulla hyvät. Jokohan tämä viimein kääntyisi? Jos Elisa ei olisi näyttänyt houkuttelevalta, niin olisin varmaan edelleen jatkanut holdailua. Tiedän että näin on parempi, holdaan mielummin yritystä johon uskon pitkällä aikavälillä.

Tietoevryssä kiinni olevat rahat olen uhonnut siirtäväni treidikassaan. Samaan aikaan olen ajatellut Elisan position olevan liian pieni. Ajattelin, että miksi kiusaan itseäni katselemalla minua ärsyttäviä rivejä. Tietoevrystä tuli 3 500€. Elisaan meni 2 300€. Jäljellä oli sijoituslainaa -1 000€.

Elisan kasvukärkenä on kansainväliset ohjelmistopalvelut, joka kasvoi (epäorgaanisesti toki) huimat 60% YTD. Kokonaisuudessa tulos ei ollut erityisen hyvä, mutta uskon yhtiön olevan hyvä pitkän aikavälin sijoituskohde.

Näin ratkaisin kolme ongelmariviä salkussani. Tapani mukaan liian aikaisin:

Tietoevryn myynti
Elisan osto

Seuraavaksi aion kerryttää hieman käteistä kevään QEPM ostoon, sen jälkeen pääsen kerryttämään treidikassaa. Ja kassa kertyy nopeasti, nyt kun saan allokoitua osinkoja myös sinne. Kohta pääsen harjoittelemaan aktiivisempaa kaupankäyntiä, ai että sitä on ollut ikävä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti