lauantai 1. elokuuta 2020

Kuukausikatsaus 7/20

HEINÄKUUN KUUKAUSIKATSAUS 2020

Kuukausikatsauksen avulla pystyn seuraamaan etenemistäni kohti tavoitetta. Etenemistä tarkastellaan lukujen valossa. Tärkeimpänä lukuna on saadut osingot sekä säästetty summa.




Tuloja
2973,95€
Ensimmäinen täysipäiväinen kuukausi töissä uudella alalla. Tästä summasta noin 800€ on vakuutuskorvauksia ja 105€ yritystoiminnan tuloja. Loput ovatkin palkkatuloja. Yksi vuoro kesäkuulta ja heinäkuun palkka. Lisät maksetaan erikseen. Viimein OP maksoi korvauksia tammikuun onnettomuudesta, pitkän taistelun jälkeen. Eikä siltikään kaikkea, mitä minulle mielestäni kuuluu. Taistelu jatkuu.

Kulutus
917,86€
Juuri Q2 katsauksessa iloitsin ettei enää pitäisi tulla suurempia ostoksia taloa varten. No, ostimme ruohonleikkurin, josta tuli 200€ ylimääräinen kuluerä. Joko nämä kertaluonteiset kulut olisivat tässä? Lisäksi postiluukusta kolahti ajoneuvovero, joka lisäsi kuukausittaista kulusummaa huomattavasti. Tässä kuussa kulutukseni olivat samaa luokkaa kuin kokonaiskulutus Q1 2019 ajalta. Tämä on liikaa, vaikkakin sisältää 400€ kertaluonteisia eriä. Minusta 700 - 900€ kuukausittainen kulutus on itselleni hyväksyttävällä tasolla, koska lasken lainan lyhennyksen ja koron kulutukseksi.

Osinkoja
28,4€
Vain hädin tuskin viime vuoden heinäkuuta parempi kuukausi, vaikka uutena yhtiönä osinkoja maksoi Coca-Cola ja HR osakemääräni on kasvanut noin 60%:lla.

Säästöön
100€
Tämän kvartaalin ostot osakesäästötilille ja arvo-osuustilille. Seuraavat kaksi kuukautta voinkin säästää käteiseksi.

Salkun tilanne
31.7.2020 salkkuni saldo on 15,3% tavoitteesta.
Käteisen osuus salkusta on 1,8%.
Sijoituslainaa 0€

Kurssit kiipesivät ylös hyvän aikaa, kunnes viimeisellä viikolla taas romahti. 

Olen ahkeroinut excelin parissa. Main street capitalin excelin täyttämisessa oli vaikeuksia löytää tärkeimpiä lukuja. Excelien täyttäminen ei saisi olla liian aikaa vievää, jotta se tulee tehtyä. Olen kuitenkin mielissäni, koska koen ymmärtäväni yhtiötä nyt paljon paremmin. Ei kipuu ei hyötyy vai miten se meni. Nordean excel täyttyä nopeasti ja nyt työn alla on salkun murheenkryyni Ford.

Osinkovuoteni vaikuttaa taas entistä surkeammalta. Annaly Capital Management laski osinkoaan uudemman kerran ja EKP ohjeisti pankkeja lykkäämään voitonjakoa tämän vuoden loppuun. En usko Nordean maksavan osinkoja tänä vuonna. Myös Tieto laski jo ennestään laskenutta osinkoehdotustaan. Salkkuni parhainpiin osingonmaksajiin kuuluvan HR laski osinkoaan Q1:llä, mutta nyt raportoidun osalta heinäkuulta on saatu kerättyä 88% vuokrista. Luku on parempi kuin huhti-, touko- tai kesäkuussa. Tähän asti olen uskotellut itselleni, että voin päästä lähelle viime vuoden osinkokertymää. Nyt täytyy myöntää, että ei tule tapahtumaan. Näitä sattuu, ei talous voi kasvaa tästä äärettömyyksiin, välillä haetaan lisää vauhtia pohjalta. Saavuttaakseni viime vuoden osingot, minun pitäisi saada 1 000€ osinkoja vuoden loppuun menessä. Realistinen luku taitaa olla jossain 400€ tietämillä.

Toivon että jonkun kuukauden osingot riittävät toteuttamaan kuukausisäästöni toimeksiannon. Asetin sen Nordnetin hinnoittelun muutoksen myötä 150€:n ja toteutan silloin tällöin. 2 - 4 kertaa vuodessa kuulostaa hyvältä suunnitelmalta, riippuen kuukausien osinkosummasta.

Muuta
Töissä käydessä mieli lepää. Toki, onhan se rankkaa ja vie paljon vapaa-aikaa. Mutta tiedän tienaavani mukavan tilin. Vaikka hoitajan palkka ei ole erityisen hyvä, minulle tämä raha tuntuu todella suurelta. Ei tarvitse stressata niin paljon selviämisen puolesta. Minulla alkaakin olemaan kasassa riittävä summa, jolla voin pahimmassa tapauksessa elää ensi kesään. En tietenkään aio käyttää kaikkia säästöjä elämiseen, mutta tämä noin 8 000€ joka nyt makaa käyttötilillä on minulle välttämätön turvavara. Sen avulla nukun yöni paremmin. Olen nauttinut työnteosta joten uskon jaksavani tehdä vähintään kohtuullisesti töitä myös koulun ja harjoitteluiden ohella. 

Mielessä on taas pyörinyt ajatus jatkokouluttautumisesta. Tämä vaatisi ylioppilastodistuksen arvosanojen parantamista, mutta en sulje vaihtoehtoa pois. Valmistutaan nyt ensin ja katsotaan mitä työn ohessa jaksaa tehdä.

Tavoitesivu päivitetty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti