perjantai 7. helmikuuta 2020

Myynti: Nokia




Myin Nokian pois. Kirjoitin sharevilleen lyhyen kommentin myynnistä:

"Eilen kurssi ostettiin avaukseen jo 3% nousuun, josta se myytiin vain 1% plussalle. Tänään samanlainen vahva avaus. Voi olla että nousupäiviä sattuu useampi ja viikon päästä olisi saanut vielä paremman hinnan, mutta järkeilin tulosjulkistuksen jälkeen että reilua kurssinousua saa odottaa taas vuoden (olettaen ettei mitään ikävää satu ennen sitä), ja oma kärsivällisyys alkaa olemaan aika vähissä. Olen kyttäillyt myyntipaikkaa jo viime kesästä. Tämä oli ensimmäinen sijoitukseni ja todella huono sijoitus lopulta olikin. Menin vielä lisäilemään reilusti kurssilaskuihin, viimeisin lisäys sillä asenteella että saan viimeisestä ostoerästä hieman voittoa. En saanut.

Koska osinkoja joudutaan taas odottamaan vuosi ja en usko kovin nopeaan kurssinousuun, niin ajattelin että parempi siirtää rahat muihin kohteisiin ja nukkua yöt paremmin."

Nokia oli tosiaan ensimmäinen sijoitukseni. Alkuun veivasin osaketta tehden komeita voittoja (ainakin pienen pojan näkökulmasta). Salkussa olleen erän olen ostanut 11.11.2008, jolloin ostin 200 kpl hintaan 11,53€. Tein vielä sillä lailla tyhmästi, että olen ostanut kurssilaskuihin reilusti lisää, viimeisimmän oston tein 4/2019. Tuolloin suunnittelin, että edes viimeisestä ostoerästä saan jotain tuottoa. Monet kokeneet sijoittajat toitottavat, että älä lisää tappiollisiin sijoituksiin. Olisi kannattanut kuunnella. Kokonaistappiota kirjasin lopulta 2 183€.

Olisi pitänyt myydä pois kauan sitten. Aina odotellut että josko se nyt kääntyisi. Tämä on häirinnyt minua pidempään. Kun huomasin myynnin toteutumisen, ensimmäinen ajatus oli "helpompi hengittää." En ole menettänyt yöuniani tämän takia, mutta kyllä se on harmittanut. Sen lisäksi että hävisin rahaa olen myös menettänyt hyvää nousua parempien yhtiöiden kohdalla.

Kasvattava kokemus. Täytyy myöntää että en ole halunnut myydä ydinsijoituksiani pois. Ainoa aikaisempi pitkäaikesen sijoituksen myynti on ollut Kemira, jonka myin pienen position takia. (Jälkikäteen huono päätös sekin.) Osakkeisiin ei saisi tulla tunnesidettä, mutta Nokiaan olen halunnut uskoa vaikka tulos olisi umpi surkea. Uusia vaikeuksia ilmestyy jatkuvasti ja luotto johtoon on pois.

Viimeiset viikot sairaslomalla onkin mennyt tuloskauden raportteja tutkiessani. Ehdin myös kirjoittaa Nokian tuloksesta lyhyen tekstin, jossa pohdin osakkeen myymistä. Julkaisen sen sellaisenaan, vaikka vähän nurin kurin tekstit ilmestyikin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti