sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Kuukausikatsaus 2/20

HELMIKUUN KUUKAUSIKATSAUS 2020

Kuukausikatsauksen avulla pystyn seuraamaan etenemistäni kohti tavoitetta. Etenemistä tarkastellaan lukujen valossa. Tärkeimpänä lukuna on saadut osingot sekä säästetty summa.




Tuloja
-15,34€
Kyynärpäävamman vuoksi töihin ei ole pystynyt, ja pitkästä aikaa yritystoiminta veti kuukauden tappiolle. Eli ei tuloja, mutta vakuutuksen maksoin yrityksen tililtä. Taas olisin pärjännyt paremmin ilman koko toiminimeä. Se on tuonut huolia ja murheita tähän kuukauteen. Eikä vakuutusyhtiöltä ole tullut rahaa toistaiseksi. Surkea kuukausi siis.

Kulutus
691,63€
Tässä kuussa en maksanut lainan lyhennystä tai korkoa, mutta huolehdin auton ja talon vakuuttamisesta. Lisäksi tuli ostettua bussikortti, harjoittelupaikalle kun on vaikea saada auto.

Osinkoja
183,74€
Vaikka osinkokertymä ei ollut kovin ihmeellinen, niin kylläpäs se tuntui hyvälle kun tilille on ilmaantunut yli 100€! Ilman osinkosijoittamista minulla loppuisi into tähän hommaan hyvin nopeasti.

Säästöön
100€
Tammikuun hyvien tulojen vuoksi hieman suurempi summa, jotta pääsen 1 000€ vuositavoitteeseen.

Salkun tilanne
29.2.2020 salkkuni saldo on 17,2% tavoitteesta.
Käteisen osuus salkusta on 9,5%.
Sijoituslainaa 0€

Salkku milteinpä pullistelee käteistä Nokian myynnin jälkeen. Melkein ryntäsin heti ostamaan uutta osaketta ilman minkäänlaista pohjatyötä, mutta onneksi maltoin mieleni. Kurssit ovat tulleet rytäkässä alas, joten minulla oli myynnin kanssa totisesti moukan tuuria. Muutoin olen yllättynyt reaktiostani kurssilaskuun: Ensimmäistä kertaa salkkua vilkaistaessani oletin Nordnetin yhteyksien taas pätkivän, kun salkusta kadonnut 1 500€. Kun huomasin että kyse ei ole virheestä, suljin kännykän ja jatkoin päivittäisiä toimiani. Ei kiinnostanut. Olen pelännyt todellista reaktiotani kurssilaskussa, mutta juuri nyt voin sanoa, etten ole välittänyt. Ei edes, vaikka viikon aikana salkusta on lopulta kadonnut noin 5 000€. On jopa alkanut ärsyttämään, kun jokaisessa sijoitusfoorumissa näyttö täyttyy viesteillä "ollaanko jo pohjilla?", "kannattaako vielä myydä?" tai "joko on ostohinnoissa?" Minulle kurssilasku on enemmän kuin tervetullut, soisin sen jatkuvan vielä hetken. Työharjoittelua on jäljellä 2 viikkoa, tämän jälkeen ehdin paremmin tutustua ja seuloa mahdollisia ostokohteita. En halua tehdä hätiköityä päätöstä, vähän kyllä rahat polttelee näpeissä.

Osinkojen pudotus on selvää, kun osinkoja maksaa viime vuotta vähemmän ainakin Nokia, Sampo, Nordea, Tieto ja Annaly Capital Management. Osinkoa nosti Capman, Telia ja AT&T. Ennallaan pysyi Ford, Fortum ja HR. (Lista ulkomuistista, en millään jaksa alkaa tarkistamaan nyt.)

Muuta
Harjoittelu on meneillään ja vakuutusyhtiölle pitäisi saada aikaiseksi laittaa kaikki (lisä)selvityspyynnöt. Tuntuu että siellä yritetään väsytystaktiikkaa, kun joka asiaa kysytään kolmesti, ensin puhelimessa, sitten netissä ja lopulta pitää vielä laittaa kirjeellä. Milloinhan sieltä on odotettavissa jotain rahaa?

Harjoittelussa on ollut mukavaa ja se on sellaista hoitotyötä johon toivon työllistyväni myös tulevaisuudessa. Sain myös kesätöitä 2,5kk harjoittelupaikasta. Kesätöiden varmistuminen vei aika paljon huolia mennessään, ei tarvitse jännittää että saako sairaanhoitajan sijaisuuksia kesäksi. Tämä nopeuttaa valmistumistani ja oletettavasti saan hieman parempaa palkkaakin kuin viime kesänä. Hoitoalalla on se kivaa, että joitan töitä löytyy aina, joten varsinaisesti työn saamisesta en ollut huolissani. Toivoin vain saavani mielekästä työtä joka kehittää ammattitaitoani haluttuun suuntaan.

Omakotitaloon muuttaminen toi lisää kuluja ja työmatkan ajallinen pituus kolminkertaistui kun polkupyörä on vaihtunut linja-autoon. Olen kuitenkin nauttinut tästäkin: Bussissa voi rentoutua ilman stressiä neljän ruuhkasta tai parkkipaikan löytämisestä (Puhumattakaan vastatuulesta). Toki aikaa on jäänyt vähemmän muuhun mukavaan, kuten blogin kirjoittamiseen, urheiluun tai tietokonepelien pelaamiseen. Pitäisi keksiä tapa tehdä bussimatkoista tuottoisampia tai rentouttavampia. Nyt tajuan miksi niin monet kulkee kuulokkeet korvilla.

Tavoitteet etenivät siinä mielessä mukavasti, että hyväksilukuhakemukseni hyväksyttiin, joten olen taas roimasti lähempänä tavoitetta. Nykyinen käteispositio riittää miltei 10% tavoitteeseen.

Tavoitesivu päivitetty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti