perjantai 25. kesäkuuta 2021

Kesällä ei pörssikurssit kiinnosta

Tässä on nyt mennyt yli kuukausi niin ettei oikeen jaksa tehdä mitään sijoittamiseen liittyvää. viimeisimmän blogitekstinkin sain vaivoin hiottua julkaisukuntoon. Itse tekstin olin kirjoittanut jo keväällä. Kun ei ole kiinnostusta seurata osakkeita, ei oikein ole mitään mistä kirjoittaisi. Tähän mielenkiinnon lopahtamiseen on varmasti monta syytä, mutta tässä muutamiä joiden luulen olevan suurimpia tekijöitä.

Lähde: https://pixabay.com/fi/users/candiix-7097598/

1) Olen kirjoittanut kolmeosaisen blogitekstin, jossa mietin blogin jatkoa. Pohdiskelen mm. sitä, mitä blogi nykyään antaa minulle. Onko tämä enemmän rasite vai hyödyllinen työkalu oman tekemisen reflektointiin? Onko blogini mitenkään erilainen muihin talous-blogeihin verrattuna? Tekstiä ei ole julkaistu, koska en ole päässyt mihinkään lopputulokseen. En tiedä vielä.

Varsinainen työelämä on minulle niin uutta, että en vielä osaa sanoa vaikuttaako se omaan suhtautumiseen rahaan niin paljon, ettei blogin pitäminen enää tunnu relevantilta. Haluanko olla blogin vuoksi tilivelvollinen kaikesta kulutuksesta, kun viimein olisi mahdollisuus ottaa vähän rennommin?

2) En keksi mitä voin tehdä sijoittamisen suhteen. Keräilen hiljalleen käteistä ja maksan sijoituslainaa pois. Välillä tuntuu että yhtiöt ovat liian kalliita, sitten Kesko antaa positiivisen tulosvaroituksen. Vaikka minulla on kova kiire saada raha tuottamaan lisää rahaa, nykyinen markkinatilanne ei tunnu siltä että kannattaa kiirehtiä ostoksille. Voin olla väärässäkin, olen ollut ennenkin. Joitain kuukausia sitten tuli twitterissä vastaan kuva, jonka mukaan kurssit ovat kyllä nousseet mutta tuloksiin nähden osakkeet ovat nyt keskimäärin halvempia kuin vuosi sitten. Ainahan on jokin syy odottaa romahdusta, mutta suunnitelman mukaan nyt on aika maksaa laina pois ja kerätä käteiskassaa, minusta markkinatilanne on siihen ihan hyvä.

Capmania olen vähän harkinnut vesi kielellä. Osake on edelleen turhan kallis menneseen tulokseen nähden, mutta mikäli Q2 lunastaa odotukset, niin nyt sitä vielä saisi kohtuu hintaan. Harkitsen ja seuraan kurssin kehitystä. 2,5€ hintaan voisin hieman kasvattaa positiota suuremmin asiaa miettimättä. Lisäystä voisi harkita jo 2,6€ kohdilla jos tuntuu siltä että laina lyhenee ja käteistä kertyy riittävää tahtia. Samoin on tullut seurattua Investors Housen kurssia tarkkaan. Suunnittelin myyväni 6,5€ hinnalla sen pois, mutta saatan laskea hintaa jos osake jää jälkeen muun pörssin kehityksestä.

3) Työ ja kesä vie paljon aikaa. Olen saanut ajan kulumaan ilman tietokonepelejä, mikä tarkoittaa että ei tule istuttua koneella niin paljoa. Kun en ole koneella, ei tule siinä samalla tutkittua yrityksiä tai luettuja sijoitusfoorumeita. Olen kyllä tyytyväinen tästä muutoksesta. Tietokoneella istuminen ei pidemmän päälle nosta elämänlaatua, itseasiassa päin vastoin.

Kesällä viettää mielummin aikaa ulkona. Omakotitalon ansiosta ei tekeminen lopu kesken ja ulkona voi tehdä muutakin kuin käydä kävelyllä. Pihalla riittää hommaa, rikkaruohoja voi kitkeä loputtomasti. Kun saa ajan kulumaan jotenkin muuten kuin pelaamalla tietokonepelejä, huomaa yhtäkkiä miten vähän sisältöä pelit ovat elämään tuoneet. En nyt kokonaan ole pelaamista lopettanut, ehkä vain suhtaudun niihin aikuismaisemmin.

4) Olen pitkästä aikaa innostunut kuntoilusta. Alkuvuonna 2020 loukattu käsi edelleen vihoittelee ja särkee välillä. Olen siitäkin huolimatta noudattanut ortopedin ohjetta ja käyttänyt kättä paljon. Treenaaminen on mukavaa puuhaa varsinkin näin kesän kynnyksellä. Paino putoaa ja housuihin mahtuu paremmin. Työmatkatkin kuluvat helpommin kun ei ole niin montaa kiloa ylimääräistä painoa mukana.

Innoistusta on riittänyt jopa siinä määrin, etten aloittanutkaan uuttta sijoituskirjaa. Sen sijaan luen iltaisin liikuntafysiologiaa. Näin innostunut en olekkaan ollut sitten yrittäjävuosien 2016-2018. En tiedä missä vaiheessa into lopahti, mutta nyt olen taas nuoruuden innolla opiskelemassa liikunta-alan juttuja. En kuitenkaan aio panostaa yritystoimintaan yhtään nykyistä enempää. Itseasiassa päin vastoin, olen irtisanonut potilasvakuutukset enkä usko että tulen sitä kautta juurikaan töitä tekemään.

💪💪💪

PS. Lukijan pyynnöstä otin pois asetuksen jossa kommentointi vaatii google-tilin. Eli nyt pitäisi kommentoinnin onnistua. En edes tiennyt että olin tuollaisen asetuksen joskus valinnut, mutta niin taisin tehdä kun blogiin oli yön aikana ilmestynyt useita kommentteja joissa kaikissa oli linkki johonkin hämärälle sivustolle. Nyt sitten täytyy jokainen kommentti tarkastaa ennen julkaisua, mutta en usko sen olevan liian työllistävää puuhaa. Kuten yllä kirjoitin, minulla on nyt ollut mukavampaakin tekemistä kuin koneella istuminen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti