Jälleen aika nähdä hieman vaivaa pääsalkun eteen. Katsotaan miten salkun yhtiöt ovat pärjänneet, kirjoitetaan niistä lyhyt yhteenveto ja mietitään yhtiön tulevaisuutta salkussa. Näitähän ei kannata ottaa sijoitussuosituksena. Pisteytän osakkeet valittujen tunnuslukujen mukaan ja ostan parhaimmat pisteet saanutta miettimättä hintaa tai ajoitusta. Ensimmäiset kirjoitukset kirjoitin 16.7. ja viimeiset 22.8. joten julkaisun ja tekstin kirjoittamisen välissä tapahtuva kurssimuutos voi tarkoittaa ettei teksti ole enää relevantti.
torstai 22. elokuuta 2024
torstai 1. elokuuta 2024
Kuukausikatsaus 7/2024
Kuukausikatsauksen avulla pystyn seuraamaan etenemistäni kohti tavoitetta. Samalla reflektoin mennyttä kuukautta. Teinkö jotain ja jos tein, niin miksi? Tulot, menot, osingot ja säästetyn rahasumman kirjaan ylös rutiininomaisesti. Lopussa päiväkirjamaisesti ajatuksia menneestä kuukaudesta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)