keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Kuukausikatsaus 12/2019

JOULUKUUN KUUKAUSIKATSAUS 2019

Kuukausikatsauksen avulla pystyn seuraamaan etenemistäni kohti tavoitetta. Etenemistä tarkastellaan lukujen valossa. Tärkeimpänä lukuna on saadut osingot sekä säästetty summa.




Palkkatuloja
1120,7€
Pyhät menneet töitä tehdessä. Peruspalkka tuli tässä, lisät ja viimeisten päivien palkka tulee vielä erikseen.

Yritystoiminnan tuloja
147€
Viimeisetkin kirjanpidon maksut on maksettu ja silti jäi näinkin paljon käteen. Ensi vuonna jää enemmän, kun teen kirjanpidon itse. Olettaen että minulla edelleen on asiakkaita. Uusi asuinpaikka tekee kulkemisen toimitilalleni hankalaksi, joten jatko on (taas) harkinnassa.

Kulutus
377,59€
Yllättävän vähän, ottaen huomioon että sisältää joululahjat. Ensi vuonna kulutus tuplaantuu maksaessani asuntolainaa pois.

Osinkoja
62,4€

Säästöön
50€

Salkun tilanne
1.1.2020 salkkuni saldo on 18,2% tavoitteesta.
Käteisen osuus salkusta on 0,7%.
Sijoituslainaa 0€
Käteisen osuus laskettu velattomasta arvosta.

Salkkuraportti kertoo salkun kasvaneen 4,43% viimeisen kuukauden aikana. Onpas mukavaa nousua ollutkin. Nousijoista ja laskijoista en osaa sanoa, kun ei ole ollut aikaa juurikaan vahtia kursseja. Olen pohtinut erilaisia sijoitustyylejä ja yritellyt pyöritellä (mukamas) hyviä ideoita päässäni. Harmi vain että kaikki muu kuin osta ja unohda vaatii riittävää pääomaa ja aikaa, jotta touhu on kannattavaa.

Muuta
Töihin meneminen oli alkuun mukavaa puuhaa, mutta  3 viikkoa kun on jo takana, niin taas kaipaa jo muita haasteita. Olen saanut (joutunut ottamaan) enemmän vastuuta vuoroissa, kun olen perehdyttänyt ja auttanut uusia työntekijöitä. Palkassahan tämä ei näy mitenkään, mutta olen viimein kokenut jonkinlaista ammattiylpeyttä työssäni. Kylläpäs se kestikin. Taas on tullut todettua miten tärkeä osa työyhteisö on työssäjaksamiseen. Toivottavasti en itse tule ikinä kokemaan oikeutta tiuskia muille töissä vain koska ärsyttää.

Olen tässä yrittänyt täytellä jo ennakkoon exceliä vuosikatsausta varten. Jos huomiseksi jaksaisin senkin tehdä, ensin täytyy saada 3kk kirjanpito kasattua ja kiikutettua kirjanpitäjälle.

Tavoitesivu päivitetty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti