perjantai 1. toukokuuta 2020

Kuukausikatsaus 4/20

Huhtikuun KUUKAUSIKATSAUS 2020

Kuukausikatsauksen avulla pystyn seuraamaan etenemistäni kohti tavoitetta. Etenemistä tarkastellaan lukujen valossa. Tärkeimpänä lukuna on saadut osingot sekä säästetty summa.




Tuloja
1408,41€
Huhtikuussa tuli tehtyä töitä sopivaan tahtiin. Noin yksi vuoro viikkoon, yhden viikonlopunkin onnistuin saamaan, joten tämä näkyi tuloissa. Käsi on hieman parempi ja se on kuun loppua kohden ottanut askeleen parempaan suuntaan. Alan pikkuhiljaa luottamaan siihen, että se saattaa kuin saattaakin parantua ilman leikkausta. Suurin osa tästä summasta (804€) on taas IF:n maksamia korvauksia kivuista ja säryistä. OP ei ole vieläkään maksanut mitään muuta kuin 80€ ambulanssissa leikatusta paidasta.

Kulutus
595,5€
Lainan maksu, sähkölasku, liittymä, bussikortti ym. Onhan noita kertynyt.

Osinkoja
112,6€
Viime vuonna osinkoja tuli yli 1 000€. Siihen nähden tämä oli pettymys. Esimerkiksi Fortumin ja Investor's Housen osingot siirtyneet toukokuulle. Sain ensimmäiset osingot osakesäästötilille. UPM maksoi 1,3€ osinkoa, joka tuli täysimääräisenä tilille. Tuntuu luksukselta. Helppouden nimissä tulen kuitenkin laskemaan kaikki osingot yhteen, joten netto-osinkoja laskiessa myös näistä on vähennetty 30% vero.

Säästöön
150€
Laitoin isomman summan, koska ostoksia tehdessäni alkukuussa tili lipsahti vahingossa miinukselle. Jotta kk säästö toteutuu suunnitellusti, piti laittaa riittävä summa kattamaan luotto ja vielä sen verran että rahalla saa toteutettua oston. Ei haittaa, tavoitteeseen päästäkseni pitäisi kuitenkin tehdä isompia säästöjä ja tämä kuukausi osoittautui hyväksi kuukaudeksi taloudellisesti.

Salkun tilanne
30.4.2020 salkkuni saldo on 14,6% tavoitteesta.
Käteisen osuus salkusta on 0%.
Sijoituslainaa 0€

Salkussa on ollut mukavaa nousua tässä kuussa. Viime kuun saldoon verrattuna salkku on kasvanut 4 000€. En ole täysin vakuuttunut että pohjat olivat tässä, onko yltiöoptimismi taas valtaamassa markkinoita? Indereksen Mikael tai Sauli kertoi twitterissä salkun palanneen all time high lukemiin. Oma salkkuni on kaukana siitä. Minulla on muutamia riippakiviä, kuten Ford ja high yeldinä ostettu Annaly Capital management. Korkean osinkotuoton perässä juokseminen ei tosiaan ole kannattanut. Toistan ehkä itseäni, mutta seurailen tilannetta ja yritän olla tekemättä hätäisiä päätöksiä. Olen tekemässä Q1 tuloksista lyhyttä raporttia. Heräsin tänään aamulla miettimään, että kannattaisiko heivata nämä korkean riskin osakkeet ja ostaa tilalle vakaita suorittajia, joiden osinko toki on riskisempiä yhtiöitä huonompi, mutta se todennäköisemmin kasvaa.

Muuta
Karanteeniinkin tottuu. Koulu on etäopiskelua ja säännölliset työvuorot ovat auttaneet mielenterveyttä, kun tietää että on tullut tehtyä jotain fiksua. On myös mukavaa kun tietää että välillä on päiviä jolloin ei tarvitse miettiä miten saa illan kulumaan. Aamut menevät pääosin mukavasti, mutta iltaa kohden alkaa tökkimään. Pääosin, nyt kun käsikin alkaa kestämään hieman paremin (mutta ei hyvin) niin tuntuu että elämä hymyilee. Kevät kauneimmillaan ja salkku vihertää, mikäs tässä. Kesätöiden alkuun on kuukausi. Toivottavasti niitä ei peruta, niin kuin osalle opiskelukavereista on käynyt.

Tavoitesivu päivitetty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti