perjantai 17. syyskuuta 2021

Tuplasin Capmanin positioni

Viittaan aiempaan tekstiini Capmanin H1 tuloksesta. Tänään töistä lähtiessä huomasin, että kännykkäni ilmoitti asettamastani 2,9€ kurssihälytyksestä. Olen pitkään odotellut josko tätä voisi vähän lisätä, mutta olen pitänyt hintaa turhan korkeana. 

Olen ollut lähellä ostonappulaa jo aiemmin. Viimeisin niitti arkkuuni oli alla näkyvä toimitusjohtajan esitelmä. 


Myönnän että osittain tuli ostettua vakuuttavaa myyntipuhetta. Myönnän myös että ostonappini on ollut turhan herkässä pienenkin pudotuksen jälkeen, kuten 3M tapauksessakin totesin.

Uskon että Capman pystyy jatkossakin kasvattamaan hallinnoitavaa varallisuutta. Tämä tulee näkymään tasaisempana tuloksena. On hyvin mahdollista että markkinoiden euforia helpottaa, Capmanin sijoitustuotot menevät negatiiviseksi ja yhtiö raportoi huonon tuloksen, jonka seurauksena osaketta olisi saanut vielä halvemmalla.

Ostin nyt 553 kpl Capmanin osakkeita hintaan 2,9€ (+ välityspalkkio 9€). Yhtiö on nyt salkussani 6,1% painotuksella. Olen tähän tyytyväinen eikä enää ole tarvetta harkita lisäämistä. Jos yhtiö pystyy pitämään lupauksensa nousevasta osingosta, nyt tekemäni osto tarjoaa noin 4,9% osingon ensivuonna. Vaikka osinko pysyisi nykyisellä tasolla, se on silti kohtuullinen 4,7%.

Tulevaisuudessa haluan nähdä että Capmanin hallinnoitava varallisuus kasvaa ja tuloksen kausittainen vaihtelu rauhoittuu. Tuloksen en usko paranevan 2021 H1 tasosta huimasti lähiaikoina, sillä sijoitusten arvonnousu on tuonut tähän tulokseen niin vahvan myötätuulen. Siihen nähden maksamaani 18 PE:tä voinee ajatella olevan kipurajoilla.

Otin tätä varten lisää velkavipua. Sijoituslaina kasvoi 1 000€ ja käteinen pieneni 600€. Käteinen olisi kyllä riittänyt tähän ostoon, mutta ajattelin totuttaa itseäni korkeampaan sijoituslainaan. Salkun kasvaessa myös sijoituslainan euromääräisen osuuden pitää kasvaa, jotta laina olisi mitenkään merkittävä tuottojen kannalta. Minulla on edelleen noin 4 000€ pelivaraa lainoitusarvossa, ennen kuin tipahdan pois parhaimmalta korkotasolta. 

Lainaa on nyt 8% salkun arvosta. Enemmän kuin haluaisin. Lunastamme tontin pois tässä kuussa, joten minulla ei ole kovinkaan suurta käteispuskuria jolla lainaa lyhennän ennen lokakuun palkkaa. Tämän jälkeen pääsen ehkä viimeinkin kasvattamaan kuukausittaista sijoitussummaa edes hetkeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti