tiistai 1. elokuuta 2023

Kuukausikatsaus 7/2023

Kuukausikatsauksen avulla pystyn seuraamaan etenemistäni kohti tavoitetta. Etenemistä tarkastellaan lukujen valossa. Tärkeimpänä lukuna on saadut osingot sekä säästetty summa. Lopussa päiväkirjamaisesti fiiliksiä menneestä kuusta.



Tuloja
2 028,75€
Peruspalkka + yksi keikka yrityksen kautta. Kirjanpidon "ulkopuolelta" tuli veronpalautusta 
295,64€

Kulutus
1 396,14€
Kulutus oli todella matala, ottaen huomioon että tämä sisältää 500€ ylimääräisen lainanlyhennyksen. Vaikka yhden päivän kävin festareillakin pyörähtämässä. Lipusta ei tarvinut maksaa mitään, mutta saihan festarialueella rahaa kulumaan.

Osinkoja.
36,0€
Hyi. Tammikuu ja heinäkuu ovat surkeita osinkokuukausia.

Säästöön
650€
Josta 200€ meni käteiseksi, 200€ sijoituslainan maksuun, 100€ treiditilille ja 150€ nordean tileille.

Salkun tilanne
31.7.2023 salkkuni saldo on 25,8% tavoitteesta.
+458€ edellisestä kuukausikatsauksesta.
Käteisen osuus salkusta on 3,2%.
Sijoituslainaa -2 281,42€

Heinäkuussa loppui taas vuorokaudesta tunnit kesken. Olen yrittänyt kirjoittaa treidauksen välitilinpäätöstä. Sitten huomasin että tuloskausi alkoi ja yritin kirjoittaa tuloskausikatsausta. Kumpaakaan en saanut niin valmiiksi kuin olisin halunnut, jotta voin elokuun lomailla hyvillä mielin.

Tuntuu etten ole saanut mitään aikaiseksi, kun en ole suunnitellut tulevaa. Kuitenkin omien treidien analysoinnista sain paljon. Siis paljon! Olen tehnyt sen paljon tarkemmin mitä aiemmin. Vielä on muutama treidi analysoimatta, pitää antaa ajan kulua enemmän, jotta on dataa jota analysoida. En malta odottaa että voin hyvällä omalla tunnolla käyttää oppeja seuraaviin treideihin.

Nimittäin, omatuntoni kolkuttaa kun olen lomalla ja istun koneella analysoimassa treidejä. Teen tätä joka viikko arkena, enkö lomalla voisi tehdä jotain muuta? Yritetään päästä pois kotoa jo ensimmäisen lomaviikon aikana, jotta ei muodostu ikäviä "lomarutiineja". Esimerkiksi tietokoneen avaaminen heti aamusta on ihan ok kerran, mutta jos teen tätä liian pitkään niin siitä tulee tapa johon vierähtää helposti koko loma. Ironista kun arkena ei ole aikaa panostaa pörssiin niin paljon kun haluaisin ja lomalla en haluaisi panostaa (vaikka muutakaan tekemistä ei välttämättä ole.)

Kirjoitan tätä toisena vapaapäivänä loman alettua, joten seuraavat 4 viikkoa ovat enemmän mielessä kuin edelliset 4 viikkoa. Yritän nyt sanoa jotain menneestä kuukaudesta, enkä vain höpötä tulevasta lomasta: Päätin priorisoida taas sijoituslainan maksamisen pois. Pienen summan laitan samalla käteiseksi salkkuun, pelkästään siksi että siitä tulee itselle hyvä olo. En halua että minulla on enää vuoden lopussa sijoituslainaa: 3,5% korolla en näe velkavipua fiksuna.

Nordnet näyttää 1kk tuoton olevan -0,07%. Minusta tuntui että koko kuukausi lasketeltiin alaspäin. Muutamat treidit jäivät taas senteistä kiinni ja prosentteja olisi ollut tarjolla. Lopulta sain yhden treidin otettua mutta tällä kertaa price action ei ole ollut suotuisa. 2 viikkoa entryn jälkeen odotin jo osakkeelta liikettä, mutta se jäi pyörimään omaan ostohintani tasolle.

Muuta
Muistan nuorena ajatelleeni että haluan elämän josta en tarvitse lomaa. Viimeisen kuukauden odotin lomaa kuitenkin enemmän kuin koskaan. Töissä oli pelkkää tuskaa, kun liikaa ihmisiä samaan aikaan lomalla yhdistettynä organisaatioon jossa puolet työyhteisöstä päättää jotain mutta eivät informoi toista puolikasta. Kesäkuun katsauksessa kirjoitin että olen varmuuden vuoksi päivittänyt CV:n. Nyt kerron lähettäneeni sen avoimen hakemuksen liitteenä. Olen ollut nykyisessä työpaikassa 2,5 vuotta ja alkaa tuntumaan että voisi tehdä jotain muutakin. Monetkaan ongelmista ei olisi vaikea korjata jos joku oikeassa asemassa päättäisi kuunnella työntekijöitä.

Huomasin stressaantuneeni töistä, kun aina loppuviikkoa kohden alkoi olemaan pinna kireällä. Arki rullaa muuten mukavasti, jos vain pystyisi jättämään työasiat töihin. Tulee mieleen Apple TV:stä loistava sarja nimeltä Severance. Ihmisen mielestä erotetaan työminä ja vapaa-ajan minä. Töissä ei tiedä mitä vapaalla on tapahtunut ja vapaalla ei tiedä mitä töissä on tapahtunut.


Nyt näyttää siltä että ensi vuonna lainan korko tulee nousemaan entisestään. Lainan korot syövät ne pienet palkankorotukset joita on tulossa. Tämä on yksi syy etsiä muita työpaikkoja. Parhaimmillaan palkka voi olla 200 - 300€ enemmän. Pieni raha tuo on, mutta nettopalkassa se tarkoittaa 6 - 8% korotusta. Jos kaupan päälle tulee paremmin toimiva organisaatio niin miksikäs ei?

Vaikka miten yritän niin suurin osa mielessä pyörivistä asioista liittyvät alkaneeseen lomaan. Yritän olla suorittamatta lomaa väkisin lomailemalla, mutta tuskimpa montaa tulosraporttia luen tai treidiä analysoin. On ihan oikea syy miksi en halua käyttää lomaani pörssiin: Täysipäiväistä työelämää on vielä edessä ainakin 5 vuotta. 11 kuukautta vuodesta en ole lomalla.  Haluan oppia sellaisia toimintatapoja, joita pystyn suorittamaan ympäri vuoden. Yksi kuukausi vuodesta ei juurikaan auta minua pitkän tähtäimen suunnitelmissa, täytyy pystyä hyviin ratkaisuihin myös niiden 11 muun kuukauden aikana.

Eli elokuun pyrin tekemään asioita joita en ehdi tehdä arkena. Toivottavasti ei sada ihan koko aikaa!

4 kommenttia:

  1. Hieno kuukausi kulutuksen osalta, vaikka kävitkin festaroimassa! Itse kävin myös. Katsoin puolitoista keikkaa, olin pyörtyä ja jouduin ambulanssilla ensiapupisteelle, minkä jälkeen lähdin kotiin. Ei mennyt alueella rahaa! En tosin suosittele tätä säästövinkkiä kenellekään.

    Toivottavasti saat lomalla rentouduttua :) Kun jouluna aina sanotaan, että ei sillä väliä mitä syö joulun ja uuden vuoden välillä vaan mitä syö uuden vuoden ja joulun välillä, niin ehkä sama pätee myös kesälomaan ja pörssin tuijotteluun. Eiköhän 11 kuukautta vuodessa ole ihan riittävä panostus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. O-ou. Oliko nestehukkaa vai mistä johtui? Hyvä keikka ainakin oli, kun vei jalat alta :D

      Saas nähdä miten rentoutumisen kanssa käy. Viides vapaapäivä ja olen jo alkanut pohtimaan pitäisikö lukasta loput Q2 tulokset läpi ja kirjoittaa niistä lyhyesti! En ole ikinä oppinut lomailemaan, kun aiemmin ei ollut mahdollisuuksia, niin tämä on vähän tämmöistä väkisin yrittämistä.

      Poista
    2. Taisi olla nestehukan, alhaisen verenpaineen (kiitos raskauden), raudanpuutteen (tämä myös) ja huonohkon syömisen yhteisvaikutusta. Sattui heinäkuun ainut helle juuri tuolle päivälle, niin ei ollut kroppa ihan tottunut. Mut hyvä keikka kyllä oli mitä ehdin näkemään! :D

      No jospa se siitä tuon sinun rentoutumisen kanssa. Yrittää tähdätä sellaiseen tilaan, ettei tuntisi syyllisyyttä siitä, ettei välttämättä tee mitään hyödyllistä muttei myöskään siitä ettei muka lomaile kunnolla. Omalla painollaan vaan, mikä tuntuu itsestä mielekkäältä. Jos tuntuu, että olisi kivaa kirjoittaa Q2-tuloksista, niin anna mennä.

      Poista
    3. Huomasin että heti kun lähdettiin kotoa, että pystyin olemaan hyvillä mielin katselematta kursseja. Oikeastaan viikon pörssitauon jälkeen jo odotan että pääsen takaisin osareiden kimppuun. Kannatti lähteä heti alkuun pois, tuli sellainen olo että nyt saa tehdä juuri sitä mitä huvittaa! Eli loppu loma menee juuri noin kun sanoit: Omalla painollaan.

      Poista