tiistai 15. elokuuta 2023

Ostin lisää AT&T:tä.

Kuten juuri äskettäin kirjoitin, jatkossa pyrin käyttämään kaiken ylimääräisen rahan autotalliin. Tämän toteuttamiseksi tein ylimääräisen 1 500€ siirron käyttötililtä Nordnettiin ja ostin osakkeita :) Tyhjeneepä tuo turhaketili ja rahat pääsevät töihin.


Q2 tulosta lukiessa paneuduin hieman tarkemmin AT&T:hen. Olen jo pitkään mutuillut että tämä on turhan halpa. Tulosjulkaisun yhteydessä johto oli luottavainen että investoinnit ja kertaluonteiset erät ovat suurimmilta osin takanapäin. Operaattoriliiketoiminta näkyy kehittyvän hyvin. Edellisen arvonmäärityksen tein täällä.

Teknisestihän kurssi on edelleen rumassa vapaapudotuksessa. Alla kuvassa kurssikehitys koronakriisistä lähtien. Päätin joskus että en lähde enää näihin putoaviin puukkoihin mukaan mutta tässä sitä taas ollaan. Luotan tehneeni riittävän hyvän arvion liiketoiminnan laadusta, kurssin pitäisi seurata perässä. ROIC on saatu takaisin kasvulinjalle, tätä vauhtia 2023 lukema tulee olemaan noin 7%. Tämän jälkeen prosenttien nostaminen tulee olemaan vaikeampaa kun löysät on otettu pois ja teleoperaattorit ovat taseeltaan raskaita yrityksiä. Mainitaan tässä välissä että maksan yrityksestä karkeasti 1 x p/b-kerrointa.



Q2 perusteella näyttää siltä että aliarvioin yhtiön FCF:n ja yliarvioin investointitarpeet. Näin ollen, kun tuolloin sain arvoksi noin 17$ niin voin olettaa sen olevan alakanttiin. Nyt kun kurssi on 14,26$ on aika haarukoida uusi käypä arvo.

Sain osakkeen arvoksi 15 - 18$ tekemättä sen suurempia skenaario-analyysejä. Pitäisi tehdä, tiedän. Mutta kun juuri nyt ei jaksa. Minusta olin vielä aika varovainen tuon arvioini kanssa, eli arvioin FCF alemmas siitä mitä johto ohjeistaa vuodelta 2023 (Huomioitu että oma määritelmäni FCF:lle on eri mitä yhtiö käyttää esityksissään). Osakkeen ollessa vähintään 5% aliarvostuksella omaan arviooni käyvästä arvosta sekä painotuksen ollessa vain 2,7% tuntuu typerältä jättää ostamatta, vaikkakin juuri päätin priorisoida rahaa muihin tarkoituksiin. Miksi teen arvonmäärityksiä, jos en osta vaikka kurssi menee alle?

Näyttää siltä, että markkinat eivät hinnoittele nykyisen noin 7,5% osingon olevan kestävällä pohjalla. Osakkeen hinta määräytyy toki kassavirtojen, ei osingon, perusteella. Nykyinen arvostustaso ei minusta ole perusteltu jos uskoo että kassavirta kattaa osingot ja investoinnit jatkossakin. Minusta johto vaikutti niin luottavaiseltä että uskon osingon kestävän ja rahaa jäävän yli jonka seurauksena:
1) Velka maksetaan tavoitetasoon 2,5 x EBITDA
2) Omien ostot otetaan säännöllisesti osaksi voitonjakoa.
3) Omistajille voidaan maksaa entistä enemmän osinkoa.

Alla kuvankaappaus yhtiön Q2 esityksestä:


Käydään läpi H1 luvut: Osinkoihin 4 097 milj. Korkoihin 3 316 milj. CAPEX 8 605 milj. H1 FCF on noin 11 183 milj. Nyt kun ajatellaan että H2 CAPEX on pienempi, korot noin samassa niin helppo uskoa että kassavirta riittää luvatusti velan lyhentämiseen. Tehostamista on vielä jäljellä joten myös kulut laskevat tulevaisuudessa.

Negatiivista on, että ymmärsin yhtiön laskeneen liikkeelle uuden erän preferred shares osakkeita. Tämä on omistajalle turvallisempi vaihtoehto kuin velka, koska osinkoa ei ole pakko maksaa. Tuntuu kuitenkin typerältä maksaa velkaa pois velan korvikkeella, tämä kertonee sen että kassavirta on  tiukilla. Nyt toivotaan että osinkoa ei lähdetä nostamaan aggressiivisesti, tai ollenkaan, ennen kun kassavirta riittää kaikkeen tarvittavaan liiketoiminnan kehittämisen kannalta.

Toivo on huono sijoitusstrategia, mutta jo nykyinen osinko kattaa valtaosan tuottovaatimuksestani. Kun tähän päälle lisätään mahdollinen kurssinousu parin vuoden sisällä, minusta sijoituksen tuotto-odotus on hyvä! Ne jotka ovat velasta huolissaan, niin kassavirrallisesti ongelma ei ole läheskään niin paha mitä se oli 2 vuotta sitten tämän kirjoituksen aikana. Alla kuvassa AT&T:n enterprise value, eli velan huomioiva markkina-arvo.

Lähde: Koyfin

Seuraavien vuosien velka näyttää edelleen siltä, että sen takaisinmaksusta vaatii paljon likvidiä käteistä. Mikäli velka lähtee nyt lyhenemään 4 000 milj. vuositahtia, ei alla näkyvän kuvan 2026 velkapiikin lyhentäminen pitäisi olla mikään ongelma. Käytännössä toki osa velasta kierrätetään uutena velkana, mutta nykyisillä koroilla sitä kannattanee harrastaa mahdollisimman vähän. (Kuva saattaa sisältää virheitä, en tarkistanut arvoja kun vihdoin onnistuin laskemaan vuoden aikana erääntyvät velat yhteen excelissä.) T:n velkaprofiili näyttää siis tältä:


Tällä ajatuksella ostin 113 kpl lisää hintaan 14,16$. Aiemmin salkusta löytyi 134 kpl, positio tuli miltei tuplattua. Hivenen liian pieni positio kaupankäyntikulut huomioiden, mutta laskutrendissä olevaan osakkeeseen tervettä olla mielummin varovainen kun liian rohkea.

Sitten taas harjoittelemaan käsien päällä istumista, josko saisi ne rahat oikeasti siihen autotalliin seuraavaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti