perjantai 19. heinäkuuta 2024

Uusi yhtiö salkkuun: Qualcomm

Tarkoitus on keskittää salkkua ja samalla nostaa sen laatua myymällä heikkoja yhtiöitä ja pieniä positioita pois. En ole hetkeen tehnyt alusta alkaen yhtiöanalyysiä, sillä salkkuni yhtiöt eivät vaihdu usein. Aloitin kirjoituksen 5/2024, ja siitä lähtien olen odottanut ostopaikkaa. QCOM oli minulle entuudestaan tuntematon yritys. Olisi pitänyt käännellä enemmän kiviä, mutta tykästyin nopeasti Qualcommin lukuihin, tarinaan ja monipuoliseen tuoteportfolioon.




Tausta:
Halusin salkkuun laadukkaan yhtiön kasvavalla toimialalla. Teknologia on kasvava sektori, joten haluan nostaa sen painoa salkussani. Haaveilin Microsoftista, mutta sen hinta oli korkea, joten suuntasin katseeni muualle.

Kasvu:
Yhtiön pitää pystyä kasvamaan liikevaihdon ja tuloksen osalta.

Voitonjako:
Yhtiön pitää jakaa osinkoa, mutta osinko ei saa olla yli 50% tuloksesta. Voitonjaon muotona ostetaan säännöllisesti omia osakkeita. Omien ostot on tarkoittaneet parempaan tuottoa, ja riittävän pieni payout ratio mahdollistaa tulevaisuuden investoinnit.

Liiketoiminta:
Haluan yhtiön, joka hallitsee omaa markkinansa. Liiketoimintaympäristö ei saa olla riippuvainen poliittisista päätöksistä tai keskuspankin rahapolitiikasta. Taustalle haluan megatrendin tukemaan kasvua.

Qualcomm

Mietin millä yhtiöllä on megatrendi tuomassa myötätuulta. Kurssikäyrä sen kertoo, kun suuntaan katseeni Nvidiaan. Laskentatehoa tarvitaan kaikessa: tietokoneissa, puhelimissa, autoissa. Tekoälyn kehittymisen myötä myös kodinkoneet tulevat todennäköisesti tarvitsemaan parempia prosessoreita. Puolijohdevalmistajien markkina kasvaa ja sen myötä kaikille riittää suurempi pala kakkua. Heräsin toimialan näkymiin kesken hurjimman hurlumhein, jolloin puolijohdevalmistajat oli hinnoiteltu kalliiksi Nvidian innoittamana.

Nvidia on markkinajohtaja ja kasvanut nopeiten. Ilmeisesti myös suorituskyvyssä se on muita edellä. Olen huono ostamaan kasvavia yhtiöitä suurilla kertoimilla, joten suuntasin katseeni kilpailijoihin. Qualcomm on hinnoiteltu vertailemistani yhtiöistä halvimmaksi mutta kasvussa se on pysynyt muiden vauhdissa, lukuun ottamatta Nvidiaa. Yhteistyö Microsoftin kanssa, tekoälypanostus ja vertailussa parhaimmaksi sijoittuneet prosessorit antavat luottoa yritykseen. Hyvän suorituskyvyn lisäksi valttikorttina on energiapiheys. Qualcomin prosessoreita näkyy olevan erityisesti kalliimman luokan älypuhelimissa. Premiumisaatio onkin oiva keino parantaa pääoman tuottoa.

Liiketoiminta ei nojaa pelkästään kuluttajatuotteiden kysyntään. Yrityksille on tarjolla IoT-ratkaisuja. Jotta yritykset pysyvät kilpailukykyisinä, tulevaisuudessa ei voi pitää ihmisiä tekemässä mekaanista työtä, kuten lajittelemassa paketteja, jota tein nuorena postilla. Yritysten on yksinkertaisesti pakko investoida teknologiaan, jotta ne pysyvät kannattavina.

Autovalmistajille on tarjolla ohjelmistoa, joka keskustelee ympäristön kanssa. Poltin näppini sijoittaessani Fordiin. Autojen suunnittelu, testaus, valmistus ja myynti vaativat suuria investointeja. Ajattelen, että Qualcomm voi olla yksi niistä yrityksistä, jotka pääsevät nappaamaan osan Fordin, Volkswagenin ja muiden autovalmistajien katteesta paremmin skaalautuvalla liiketoiminnalla. Näkisin mielelläni tulevaisuuden, jossa jokaisessa taloudessa ei tarvitse olla kahta autoa, jotka seisovat pihalla 90% vuorokaudesta. Tulevaisuudessa itseajavan auton voi tilata pihalle silloin, kun pitää päästä töihin, tai ainakin lähettää oman auton kotiin, jotta talouden toinen henkilö voi kulkea samalla autolla töihin. En kuitenkaan näe tulevaisuutta, jossa autoille ei olisi tarvetta ja ne katoaisivat kokonaan. Autoja tulee olemaan vähemmän, mutta niissä tulee olemaan enemmän tekniikkaa, jota Qualcomm tarjoaa.

Riskit
-Qualcomm saa suuren osan liikevaihdostaan vain muutamalta asiakkaalta. Tämä tarkoittaa suurta riskiä siitä, että asiakkaat vaihtavat toimittajaa.

-Teknologinen etu voidaan menettää nopeasti, kuten alla näkyvästä Intelin kurssikäyrästä huomataan. Intel oli markkinajohtaja. Muistan, kun 10 vuotta sitten hain uutta läppäriä ja kriteerinä oli Intelin neliydinprosessori.


-Kasvuyhtiöstä tulee helposti maksettua liikaa, varsinkin jos kasvuun tulee tasannevaihe. Tästä pääsemmekin luontevasti arvonmääritykseen.

Hinta
Lopuksi se vaikein osuus, eli paljonko tästä kannattaa maksaa. Yritän avata päättelyketjuni lyhyesti ja selkeästi.

Kertoimet
Aloitan arvonmäärityksen helpoimman kautta ja mietin millaista EV/EBIT-kerrointa haluaisin maksaa. Ajattelen, että sijoitus tuottaa hyvin kun EV/EBIT on alle 20. Tämä tarkoittaisi 150$ hintaa, jota en pidä realistisena lähivuosina. (Kirjoitushetken kurssi 204$).

Vertailuna maksoin Visasta EV/EBIT x 21 ja tämä osoittautui hyväksi päätökseksi. Jotta arvostuskertoimet eivät tuo huomattavaa vastatuulta, ajattelen että ensimmäisen oston teen hintaan 190$, jolloin EV/EBIT on 24. Tämä on korkeampi kuin haluaisin, mutta jos hajautan ostot useampaan erään, tällä hinnalla voisin hyvinkin aloittaa. (Perusteluja näet DCF osiosta.) Neutraali taso olisi jossain EV/EBIT x 20 - 22, jolloin kurssi olisi 150 - 170$, mikä ei siltikään ole vielä halpa, jos vertaa historiallisiin kertoimiin. Alimmillaan viimeisen vuoden aikana EV/EBIT-kerroin on ollut 12.

DCF
Tässä viitekehys DCF mallinnukselle. Loin nämä, jotta vältän epärealistiset ennusteet ja saan osakkeen hinnaksi 8 x nykykurssin. Alla olevat arvot on poimittu Excelistäni, johon keräsin luvut viimeisen neljän vuoden ajalta.

-Kulut saavat muuttua vain ±0,5% -yksikköä verrattuna liikevaihtoon. Jos ennustan että liikevaihto kasvaa 8%, kulut kasvavat silloin +7,5 - 8,5%.

-Poistot ja arvonalentumiset (D&A): 4,5 - 6% sijoitetusta pääomasta.

-CAPEX: 15 - 25% operatiivisesta tuloksesta. Sijoitetun pääoman pitää kasvaa eli CAPEX > D&A.

-ROIC: 16 - 35% mutta realistisesti yritän suosia tasoa 20-25%.

-Tuottovaatimukseni on 7%.

Uusin yritykseni tehdä sellainen DCF malli, jolla en voi huijata itseäni. Yllä olevat luvut asettavan raamit, jolloin ennusteista ei voi tulla yltiöpositiivisia.

Jos hyväksyn, että ROIC tulee nousemaan hivenen epärealistiselle 33% tasolle, niin osakkeen arvoksi tulee 185$. Vuonna 2022 ROIC oli 35%, eli täysin mahdotonta tämä ei ole, mutta 2023 taso oli 17%. Ajattelen että realistinen keskiarvo on jossain 20% tuntumassa enkä haluaisi tehdä ennusteitani yli 30% mukaan. Hieman realistisempi neutraali skenaario antaa arvoksi 180$.

Eri skenaarioanalyysit saavat kurssin asettumaan 150 - 230$ hintaan, ja todennäköisyyksien keskiarvoksi tulee ~170$. Fiksu varmaan toteaisi, että tähän hintaan sijoitukselle on riittävän hyvä odotusarvo. Tätä tasoa tukee myös yllä oleva arvonmääritys kertoimien perusteella. Minä totean, että FOMO iskee, ostan ensimmäisen erän 190$. Ajallinen hajautus pitää huolen, että on varaa jatkaa ostoja hinnan laskiessa. Jos hinta ei laskekaan, olen tyytyväinen, että pääsin tältä tasolta kyytiin edes pienellä positiolla.

Tuotto-odotus
Ostin osaketta karkeasti 24x EV/EBIT. Kahdeksan vuoden päästä omistukseni CAGR on 0%, jos liikevaihto kasvaa 1% vuodessa, yhtiö ostaa omia osakkeita sen verran että osakemäärä vähenee 0,5% vuodessa, EBIT-% pysyy nykyisellä 25% tasolla ja EV/EBIT x 20. Osinko kasvaa 4% vuodessa.

Uskon että liikevaihto kasvaa nopeammin (4%). Osakekanta supistuu 0,5% vuodessa ja EBIT-% pysyy nykyisellä 25% tasolla. EV/EBIT x 22 ja osinko kasvaa 6% vuodessa. Tämä on mielestäni realistisempi skenaario kun tuo ylempi, ja se riittää tarjoamaan 5% vuosituoton. Ei huipputuotto, mutta edelleen kasvu on varovaisesti ennustettu ja kassavirta riittänee supistamaan osakekantaa nopeammin, joka tukee markkina-arvon kasvua.

---

Tein ensimmäiset ostoni 8 kpl hintaan 190$. Näillä hinnoilla ajattelen että tässä on pieni riski hävitä paljon rahaa, kunhan horisontti on pitkä. Alempikin hinta on perusteltavissa, joten alla suunnitelmani jatkoon. Jos kurssi laskee alle 150$, alan huolestua, menikö analyysissäni jokin pieleen. Siihen asti voin uskoa että kertoimien purkautuminen ja liiketoiminnan normaali vaihtelu aiheuttavat kurssilaskun.


Siltä varalta että yhtiö on arvokkaampi kuin odotin, olen tyytyväinen että sain ensimmäisen erän tähän hintaan. Jos olimme kuplassa joka puhkesi, positio on niin pieni että on varaa tankata lisää. Mikäli osake jää seilaamaan vaakatasossa tuloksen parantuessa, tankkaan lisää korkeammalla hinnalla mutta pienemmillä kertoimilla. Lisäostot eivät välttämättä vaadi kurssilaskua. Hieman hirvittää kun 52 viikon alin kurssi on 104$. Markkina on joskus hypomaaninen, pelottaa että ostin maniavaiheen hypeä.

Tämän oston rahoitin myymällä Primariksen sekä Solventumin pois salkusta. Vuosiosingot laskevat, mutta osinkojen pitäisi jatkossa kasvaa enemmän, vaikka en lisäisi salkkuun uutta rahaa. Vähemmän yrityksiä, isompia positioita ja parempaa keskittymistä omistamiini yhtiöihin. Olen tyytyväinen itseeni, kun maltoin odottaa miltei kolme kuukautta ostotoimeksiannon toteutumista. Emosyntini on ollut, että teen arvonmäärityksen etsien perusteluita nykykurssille eli käytännössä ostan mitä tahansa mihin hintaan tahansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti