torstai 3. lokakuuta 2019

2019 Q3

On aika vuoden 2019 Q3 raportille. Käydään läpi luvut Q3:lta ja koko vuoden osalta. Katsotaan missä vaiheessa tavoitteet ovat kun 3/4 vuodesta on takana.

Tuloja on kertynyt kolmannella kvartaalilla
5 432,83€
Yhteensä tänä vuonna
12 230,75€

Kulutus
1530,49€
Yhteensä tänä vuonna
3046,71€

Osinkoja
282,7€
Yhteensä tänä vuonna
1905,34€

Nordnetin salkkuraportti näyttää salkun kasvaneen 2,28% viimeisen 3kk aikana.

Koko vuodelta kulutus on 25% palkkatuloista. Osingot ovat 16% palkkatuloista. Osingot ovat 63% kulutuksesta. Kuten odotettu, kulutus otti suuren loikan ylöspäin. Viimeiset 3kk ovat miltei puolet koko vuoden kuluista.



Osinkojen suhde kulutukseen näyttää tältä:


Siinä missä 3kk sitten oli juhlan paikka, niin nyt käyrä näyttää taas rumalta. Olen ollut tyytyväinen vähäiseen kulutukseen, mutta fakta on se, ettei ikuisuuksia voi olla ostamatta mitään suurempaa. Vaatteet ja tavarat kuluvat. Suurta kulutusta selittää uusi polkupyörä. Ilman pyörää kulutus olisi mukavasti reilun tuhannen euron tuntumassa.

Vielä havainnoillistava kuva kuukausittaisesta osinkovirrasta. Tämän vuoden osinkokäyrä on hyppinyt narua viimevuoden käyrän kanssa. Yli-ali-yli-ali. Kokonaisosingot ovat onneksi tärkeämmät ja siinä vuosi 2019 on jo 38% edellä.



Tavoitteiden seuranta. Tavoitteet löytyvät omalta välilehdeltä

Osinko tavoite on ylittynyt helposti, kun Q3 jälkeen kasassa on 133%. Viimeisen 3kk odotan olevan kohtalainen.

Tavoite on 10% käteispainotus. Tällä hetkellä käteistä on 0,2% prosenttia salkusta. Tämä alkaa näyttää huonolta, kun en ole malttanut pitää näppejäni erossa käteiskassasta. Superluottoakin on vielä maksettavana, ennen kuin pääsen kasvattamaan käteistä täydellä teholla.

Olen säästänyt asuntoon 95% vuoden tavoitesummasta, eli 950€. Lokakuussa tavoite jo ylittyykin. Asuntoon olisi hyvä saada mahdollisimman paljon rahaa, kun nyt sopiva asunto on viimeinkin osunut kohdalle ja lainakin näyttää aika lupaavalta. Noin 10 000€ pienempi laina supistaisi kuukausierän 600 euroon, eli 300€/naama. Tällä summalla ei tarvitse pelätä talouden kestämisen puolesta.

Elämisen puskuriin olen säästänyt  95% tavoitesummasta. Kasassa on siis 950€, toimii jo hyvänä hätävarana. Ei silti tarpeeksi, jotta se rauhoittaisi mieltä.

Sijoittamiseen olen säästänyt rahaa selkeästi aikomaani enemmän. Nyt on kasassa 233% vuoden tavoitteesta. Rahana tuo on 4650€. Tavoite oli matala, mutta hyvä näin. Kohta alkaakin työharjoittelu, joten en tiedä miten töihin ehtii ja jaksaa. Käyttötilillä olevista rahoista tulen edelleen siirtämään pikku summia sijoituksiin, jotta rahat riittävät ensi kesään asti. 5 000 - 6 000€ on varmasti hyvä summa saada vuodessa sijoituksiin, jotta omaisuus kasvaa riittävää vauhtia ja taloudellisesta huolettomuudesta kannattaa edes unelmoida.

Välillä kun tuntuu ettei tästä mitään tule, niin viimeistään kvartaaliraportit näyttävät edistymisen. Eteenpäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti