tiistai 8. lokakuuta 2019

Anna rahaa, haluan olla muita parempi


Törmäsin siis twiittiin, joka on vaivannut mieltäni. En muista kuka twiittasi enkä löytänyt twiittiä enää. Muiden twiittien perusteella totesin twiittaajan kuitenkin olevan sosialismin kannattaja. Twiitin sisältö meni jotenkin näin:

Etsin sijoittajaa joka auttaa musiikkistudion rakentamisessa. Tarkoitus on tehdä sen verran töitä että tulee toimeen ja harrastaa hyväntekeväisyyttä auttamalla ilmaiseksi ihmisiä jotka tarvitsevat musiikkia, mentorointia tai ovat muuten kiinnostuneita toimimaan musiikin parissa.

Menestystä on monenlaista. Taloudellisesti menestynyt on rikkaampi kuin muut. Urheilullisesti menestynyt on nopeampi ja vahvempi kuin muut. Ammatillisesti menestynyt on määrätietoisempi kuin muut. Akateemisesti menestynyt on fiksumpi kuin muut. Missikisoissa menestynyt on kauniimpi kuin muut. Jne. Listaa voi jatkaa loputtomiin. Eikö näissä kaikissä ole lopulta kyse siitä, että haetaan sosiaalista hyväksyntää muilta? Haluamme menestyä, jotta muut katsoisivat meitä ylöspäin.

Yllä mainitussa twiitissä alkuperäinen twiittaaja hakee ymmärtääkseni jonkunlaista ammatillista menestystä. Sitä, että on muita paremi, saa kokea itsensä tärkeäksi ja elämälleen tarkoituksen. Mikä tuossa twiitissa sitten närästää? Vaikka siinä puhutaan sijoittajasta, niin twiittaaja etsii hyväntekijää rahoittamaan hänen menestymisen. Tämä pyyntö on piilotettu tavoitteeseen "tehdä hyväntekeväisyyttä auttamalla ilmaiseksi." Tuo hyväntekeväisyys ikään kuin oikeuttaisi pyytämään muiden rahoja oman statuksen nostamiseksi. Kun ei hae taloudellista menestystä, niin tekeminen on epäitsekästä? Surullista itselle valehtelua.

Samalla logiikalla minä voisin pyytää muilta rahaa omaan kuntosaliin, koska haluan tehdä siellä hyväntekeväisyyttä antamalla personal training- palveluita ilmaiseksi ylipainoisille ja mentoroida liikunta-alasta kiinnostuneita. Todellisuudessa tämä olisi minulle hyvin miellyttävää puuhaa. Saisin toimia ihmisten kanssa ja olla muille avuksi. Kokisin itseni tärkeäksi ja tulisi vielä oma kuntosali kaupan päälle. Toki sali tuottaisi sen verran "että tulen toimeen." Mikä varmasti tarkoittaa sitä, että sijoittaja ei saa tuottoa, koska ei täällä taloudellista voittoa olla hakemassa. Eipä olisi itselläkään mitään stressiä toiminnasta, kun muiden rahoilla harrastelee ilman tulosvastuuta.

Minua on aina kiehtonut ajatus toimia asiantuntijana. Ihmiset tulisivat kysymään minulta neuvoja ja arvostaisivat mielipiteitäni. Ihmiset haluaisivat viettää aikaa kanssani koska se on heille elämänsä tilaisuus oppia viisaammalta. Ylpeiltäisiin kavereille, että pääsi lounaalle kanssani. Ehkä jopa päivitettäisiin instagramiin kaverikuva. Tämä on yksi syy sijoittaa. Voin keskittyä muuhun menestymiseen, kun ei kaikki aika mene rahan perässä juoksemiseen. En usko että aion ikinä lopettaa työntekoa kokonaan. Työn luonne vain muuttuisi suorittajasta asiantuntijaksi.

Tämän linkin perusteella moni menestynyt amerikkalainen määrittelee menestymisen hyvin eri tavalla kuin voisi kuvitella. Menestyminen on enemmän onnellisuutta, hyviä ihmissuhteita, aikaan saamista kuin se on rikkautta ja vaurastumista. Köyhänä tulee keskityttyä rikastumiseen, mutta uskon että tietyn rajan jälkeen rikastuminen ei enää riitä itselle menestymisen mittariksi. Sitten täytyy menestyä jotenkin muuten, esimerkiksi kokemalla itsensä tärkeäksi vaikkapa ihmisiä auttamalla.

Kumpa kaikki keskittyisivät rakentamaan itselleen hyvää elämää. Harva pääsee mihinkään odottelemalla almuja muilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti