torstai 28. tammikuuta 2021

AT&T tulosjulkistus: En painanut ostonappia.

AT&T julkisti vuoden 2020 tuloksen. Ennen T:tä tuloksen ehti julkaista Netflix ja Verizon, joten lyhyesti kommentoin myös niiden tuloksia tässä samalla. Olen odottanut tulosta innolla, koska minulla on suhteellisen selkeät mielikuva minkälaisia lukuja odota. Haluan myös nähdä miten omat ennusteeni osuivat kohdalleen. Perehdyin yhtiön lukuihin aiemmin tässä kirjoituksessa.

Liikevaihto on laskenut 5,4%. Tärkein eli liikevoitto: Q4 tulos on tappiota -13 515 miljoonaa johtuen alaskirjauksista. Tästä syystä koko vuoden tulos -3 821 miljoonaa. Ilman alaskirjauksia tulos olisi ollut viime vuoden tasolla. Alaskirjaus vaikuttaa olevan ainoastaan kirjanpidollinen eikä se näin ollen vaikuta tulevaisuuden tuloksentekokykyyn. Odottamalleni tulosparannukselle laitettiin nyt rima alas: Riittää että tulos on voitollinen. Yhtiö ei antanut ennustetta tuloksesta, mutta oikaustu EPS pitäisi olla tämän vuoden tasolla. Liikevaihdon odotetaan kasvavan 1%, joka ei lupaa huimaa tuloskasvua.

Koko vuoden osalta velkakulut olivat huomaattavasti odottamaani matalammat ollen 7 925 miljoonaa. Vieras pääoma on vähentynyt alle 1%, minkä asetin minimitavoitteeks ennen kuin harkitsen ostoa. Vierasta pääomaa on 346 521 milj vs. 346 238 miljoonan tavoitteeni. Pitkäaikaiset velat ovat laskeneet ollen 153 775 miljoonaa. Tämä on alle odottamani 155 700 miljoonan. Näyttäisi siltä että vierasta pääomaa on, odotetusti, vähennetty myymällä omaa pääomaa. Ei kovin pitkäjänteinen tie.

Vapaa kassavirta kattaa osingot ja velat 17% marginaalilla ollen yli 10% asettamani turvarajan. Huolestuttavaa että ensi vuodelle kassavirran ennustetaan olevan samaa luokkaa kuin tänä vuonna, eli vähintään 26 000 miljoonaa. 

Vuonna 2020 dividend payout ratio oli 55% vapaasta kassavirrasta ja ensi vuodelle odotetaan samankaltaisia lukuja, ollen "50% yläpäässä" eli olettettavasti 55 - 59%.

HBO:n tilausmäärät ovat nousussat yhdysvalloissa, koko maailman kattavaa lukua en Q4 raportista löytänyt. Sitä varten täytynee odottaa vuosikertomusta. Asiakasmäärät olivat kasvaneet myös operaattoriliiketoiminnassa, mikä on elintärkeää ylläpitämään kassavirtaa jolla velkaa saadaan lyhennettyä ja osinkoja maksettua.

AT&T:n tulos otettiin vastaan neutraalisti eikä suurta liikettä kurssissä nähty. Se ei juurikaan poistanut riskejä muttei lisännytkään niitä. Odottelen vielä vuosikertomusta, jotta pääsen ynnäilemään velkoja ja lukemaan tarkemmat kommentit tulevaisuudesta.

Verrokit

Verizonin liikevaihto laski hieman, joka näkyi myös 7,3% laskeneessa liikevoitossa. Yhtiö ennustaa 2021 EPS:n kasvua joka käytännössä tarkoittaa liikevoiton kasvua tai omien osakkeiden ostoa. Epäilen ensimmäistä. Yhtiön vapaa kassavirta on 21 450 miljoonaa. AT&T:n tilanteeseen verratakseni velkojen korot vie noin 20% FCF:stä. Näyttäisi siltä että asiakasmäärät ovat hienoisessa nousussa. Vuoden 2021 investoinnit ovat noin tämän vuoden tasoa, joten 5G panostuksista huolimatta kassavirta ei ota kovinkaan suurta iskua. Verizonen tulos otettiin markkinalla vastaan pienehköön laskuun.

Netflix julkaisi odoteltaessa oman Q4 tuloksen. Tilausmäärissä on komeaa kasvua ja yhtiöllä on 204 miljoonaa tilaajaa. Liikevaihto kasvoi Q4 2019 verrattuna ja sen odotetaan kasvavan myös Q1 2021 aikana. Kannattavuus on parantunut ja yhtiö arvelee sen paranevan myös ensi vuonna. Alla kuva netflixin tilaajamääristä. Koronan vaikutus näkyy hyvin. Markkina otti Netflixin tuloksen vastaan komealla nousulla.


Yhtiö mainitsee kilpailun kiristymisen vaikuttavan bisnekseen tulevaisuudessa, mutta toteaa tämän olleen odotettua. Sen vuoksi yhtiö on panostanut omaan original sisältöön vahvasti. Yhtiö aikoo julkaista uuden elokuvan joka viikko vuonna 2021. Teaserin perusteella tarjonta tulee olemaan laajaa ja mukana on useita huippunimiä, jotka varmasti houkuttelevat tilaajia.

Netflix ennustaa yhtiön olevan lähellä tilannetta jossa vapaa kassavirta on pysyvästi positiivinen. Ala ei ole helppo edes markkinajohtajalle.
---
Minusta AT&T ei raportoinut mitään sellaista joka antaisi hyvän syyn lisätä jo valmiiksi suurehkolla painolla olevaa yhtiötä salkkuun. Vaikka asettamani tavoitteet täyttyivät osittain, en näe että yhtiön suunta olisi kääntymässä, ainakaan nopeasti. Koska suunnittelin tekeväni ostot velkarahalla, riskien suhteen pitää olla normaaliakin varovaisempi. Mukaan voi aina hypätä myös myöhemmin, mutta huonon oston takia hävittyä pääomaa ei voi jälkeenpäin saada tekemättömäksi.

Odottelen siis rauhassa vuosikertomusta ja parempia neljännesvuosiraportteja. Sillä aikaa etsin muita ostokohteita ja lisäilen hiljalleen käteistä. Viimeaikojen järjettömät kurssinousut ovat saaneet itsenikin entistä varovaisemmaksi. Touhussa ei ole mitään järkeä ja tästä syystä olen pysytellyt kaukana wall street bets- osakkeista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti