tiistai 9. maaliskuuta 2021

Investors House Tulosjulkistus: Tulevaisuus näyttää tulosta paremmalta.

Olen jo hetken miettinyt että haluanko omistaa tätä vai en. Yhtiössä ei varsinaisesti ole mitään vikaa, olen vain miettinyt saisinko rahat tuottamaan paremmin. Epäonnistunut Ovaro investointi on vaikuttanut kurssiin negatiivisesti ja nyt on toiveita suunnan kääntymisestä. Investor Housen avulla olen päässyt käsiksi suomalaiseen kiinteistösijoittamiseen. Pidän tätä hyvänä asiana vähintäänkin hajautuksen kannalta

Toimitusjohtaja totesin hyvin Indereksen haastattelussa: "Tulos ei ollut hyvä emmekä ole siihen tyytyväisiä, mutta se on riittävän hyvä toteuttamaan osinkostrategiaa." Uskon että yhtiö pääsee takaisin oikealle uralle nyt kun Ovarosta on päästy eroon ja yritys vieläpä investoi fiksusti toiseen kiinteistöyhtiöön.

Operatiivinen tulos on noussut huomattavasti viimeksi vuonna 2018. Se pysyi ennallaan 2019 ja laski nyt 2020. Tässä on siis hukattu 2 hyvää vuotta luoda omistaja-arvoa. Operatiivisen tuloksen EPS on 0,35, mikä riittää hyvin osingon maksuun sekä pieneen korotukseenkin. Vuodelta 2019 maksettiin osinkoa 0,25€. Uskon korotuksen olevan sentin luokkaa tälle vuodelle, tulevaisuudessa toivottavasti suurempia. Yhtiön payout ratio on ollut mukavan konservatiivinen sen ajan kun minä olen tätä omistanut. Toivotaan että tähän ei tule muutosta.

Näkymiä yhtiö ei antanut koronaan vedoten. Uskoisin tuloksen nousevan kohtuullisesti uusimman yritysoston myötä. Vielä kun korona tästä hälvenee, niin uskon tämän olevan hyvä vakaa suorittaja.

Haluanko omistaa vakaata suorittajaa, vai pitäisikö laittaa rahat johonkin missä ne tuottavat joka vuosi edellistä paremmin? Sekä Inderes että Nordea ennustavat yhtiölle erittäin komeaa tuloskasvua lähivuosille. Mikäli niihin on uskominen niin kannattaisi hieman lisätä tätä. Raportit muuten löytyvät ilmaiseksi Investors Housen sijoittajasivuilta.

Nordean raportissa tuli vastaan hyvä huomio: Yhtiö nojaa vahvasti muutamiin avainhenkilöihin. Mitä jos nämä avainhenkilöt nyt päättävät lopettaa, miten yritys selviää? Todennäköisyys tälle arvioidana pieneksi, mutta enpä minä osaa varmaksi sanoa mitä muiden päässä liikkuu.

Juuri nyt näkisin myymisen huonona ideana. Yritysoston ja uuden strategian myötä tuloksen voisi olettaa olevan ennustettavampaa ja sitä myötä mahdollistaa nopeampi kasvu. Jos yksi vaihtoehto ei olisi käsien päällä istuminen, niin mielummin lisäisin kuin myisin. Onneksi käsien päällä istuminen on aina vaihtoehto.

Toimitusjohtaja Petri Roininen vaikuttaa pätevältä ja suoraselkäiseltä kaverilta. Jos tulokseen ei olla tyytyväisiä, se sanotaan suoraan. Nyt sanottiin. Sen sijaan että luvattaisiin Nokiana kuuta taivaalta, todetaan että nyt meni näin ja jatkossa parannetaan.

Yhtiö on nyt salkussa pienellä 2,6% painolla. Mikäli aion omistaa tätä jatkossakin, osakemäärää tulisi hieman nostaa. Minua on alkanut ärsyttämään pienet tonnin positiot :( Nykyinen noin 6€ hinta vaikuttaa olevan järkevästi hinnoiteltu mikäli käytän laskuissa nykyistä tulosta ja sille ennustamaani hidasta kasvua. Jos kasvu on sitä luokkaa mitä analyytikot ennustavat, nykyinen hinta on halpa.

Salkun kokonaisriskiä pohtiessa kiinteistö-yhtiöt ovat 12% koko salkusta. Investors House Suomessa, H&R reit USA:ssa ja Kanadassa. Kiinteistöthän ovat historiassa tarjonneet vakaata tuottoa, joten 12% tässä toimialassa on ihan hyvä painotus.

Ymmärtääkseni korona vaikuttaa suoraan Investors Housen tulokseen mm. laskemalla opiskelija-asuntojen kysyntää kun koulut ovat etäopetusta. Olen edelleen käteisen keräys-moodissa, mutta kunhan tässä lähiaikoina saan sotakassan kasaan niin tätä voisi ilman muuta pitää yhtenä potentiaalisena ostokohteena. Siihen mennessä pääsen varmasti jo lukemaan Q1 tulostakin ja tekemään laskelmia sen perusteella.

EDIT 16.3.2021
Ajattelin tehdä salkun pienemmistä yhtiöistä vähän seurantaa ja ennusteita, että millaisella Q1 tuloksella olisi ostot perusteltavissa. Tähän kun lähdin tutustumaan tarkemmin, niin ensimmäinen asia mikä tuli vastaan oli Indereksen foorumilla keskustelu toimitusjohtajan sisäpiirikaupoista.

IH:n avainhenkilöt ovat myyneet omien firmojen kiinteistöjä Investors Houselle joka sitten tekee näihin alaskirjaukset. Tätä aihetta käsiteltiin myös Indereksen ROASTissa. Mielestäni tähän ei saatu hyvää vastausta.

Miksi Investors Housen johto puuhailee kiinteistöalalla myös yksityisillä firmoillaan ja kauppoja tehdään ristiin rastiin? Minusta tämä ei kuulu pörssiyhtiön toimintatapoihin ja näin ollen muutan loppupäätelmääni: En halua omistaa tätä yhtään enempää. Tulevaisuuden näkymissä on tuloskasvua ja osinkoja, mutta ajatuksena on nyt myydä tämä pois häiritsemästä. En tykkää.

Ei kommentteja: