tiistai 16. maaliskuuta 2021

Suunnittelen myyväni Investors Housen pois.

Tämä on tuloskausiseurannan jälkipuintia. Pitää julkaista tämä nyt heti, eikä sitten kun myynti on tapahtunut, koska juuri vähän aikaa sitten kirjoittelin Investors Housesta positiiviseen sävyyn. Olen edelleen sitä mieltä, että tuloksessa on nousuvaraa. Olen nyt kuitenkin kääntynyt vahvasti myy-puolelle tämän kanssa. Huonoa kehitystä enemmän minua hiertää sisäpiirikaupat. Mitään uutta ei ole ilmaantunut, mutta näitä asioita olisi tietenkin pitänyt miettiä tarkemmin jo aikoja sitten.

Myynti-ajatus lähti siitä, kun suunnittelin tekeväni Q1 ennusteita, joiden perusteella määrittelen kurssi- ja tulostason jossa voisin yhtiötä lisäillä. Minulla oli kaksi vaihtoehtoa: 1) Ostan nyt halvalla ja myyn muutaman vuoden päästä kalliilla tai 2) Ostan nyt halvalla ja omistan ikuisesti. Mikäli Nordean ja indereksen ennusteet toteutuvat, kurssissa on reilusti nousuvaraa.

Aloitin ajatusten hankkimisen indereksen foorumeilta. Foorumilta sainkin aivan toisen ajatuksen.

Lisäsin alla olevan tekstin Investors Housen tulosjulkistustekstin perään:

EDIT 16.3.2021
Ajattelin tehdä salkun pienemmistä yhtiöistä vähän seurantaa ja ennusteita, että millaisella Q1 tuloksella olisi ostot perusteltavissa. Tähän kun lähdin tutustumaan tarkemmin, niin ensimmäinen asia mikä tuli vastaan oli Indereksen foorumilla keskustelu toimitusjohtajan sisäpiirikaupoista.

IH:n avainhenkilöt ovat myyneet omien firmojen kiinteistöjä Investors Houselle joka sitten tekee näihin alaskirjaukset. Tätä aihetta käsiteltiin myös Indereksen ROASTissa. Mielestäni tähän ei saatu hyvää vastausta.

Miksi Investors Housen johto puuhailee kiinteistöalalla myös yksityisillä firmoillaan ja kauppoja tehdään ristiin rastiin? Minusta tämä ei kuulu pörssiyhtiön toimintatapoihin ja näin ollen muutan loppupäätelmääni: En halua omistaa tätä yhtään enempää. Tulevaisuuden näkymissä on tuloskasvua ja osinkoja, mutta ajatuksena on nyt myydä tämä pois häiritsemästä. En tykkää.

Potentiaalia on tuloskasvulle, mutta yhtiöllä on huono likviditeetti ja pelkästään tästä syystä en halua ostaa sitä kovin suurta positiota. Osakkeista eroon pääseminen voi olla vaikeaa. Nyt kun aloin lisäksi epäröimään kenen etuja yhtiön johto ajaa, en voi omistaa tätä rauhallisin mielin.

En pidä kiirettä myynnin kanssa. Uskon tuloksen paranevan Juhola Asset Managementin hankinnan jälkeen. Vähintänkin osingot kerään vielä viime vuodelta. Mielelläni odottelen myös Q1 tai Q2 tuloksen.

Edellisessä kirjoituksessa kirjoitin, että toimitusjohtaja vaikuttaa suoraselkäiseltä ja rehelliseltä mieheltä. Niin tekee ja saattaa ollakin. Mutta mestarivalehtelijat vaikuttavat aina rehellisiltä. Siksi he ovat niin hyviä valehtelemaan.

Painotan että minulla ei ole faktatietoa yrityskauppojen taustoista. Olen nähnyt yllä linkkaamani ROASTin aiemminkin ja silloinkin heräsi epäilys toiminnan rehellisyydestä. En tiedä miksi, mutta nyt riitti. Ehkäpä tuolloin oli vielä ajatuksena ostaa salkkuun osakkeita ilman mitään rajoitetta. Nyt haluan pitää suorat osakesijoitukset sellaisissa määrissä että niitä ehtii ja jaksaa seurata. Pitää sitten luopua niistä joiden omistaminen ei tunnu hyvältä.

Osake päätyi minulle joskus luettuani väärin yhtiön vaihtotarjouksen Oravan osakkeista. Luulin saavani 2 osaketta jokaista omistamaani Oravan osaketta kohti, mutta sainkin 2 osaketta jokaista 3 omistamaani Oravan osaketta kohden. Joku tälläinen sekaannus siinä oli, en muista tarkalleen. Ostin lisää 2018 ja 2019 sillä ajatuksella, ettei salkkuun jää muutaman sadan euron positiota. Mikään noista ostoista ei ole nyt plussalla.

Yhtiö on tuottanut osinkoina tähän mennessä noin 95€. Nordnet ilmoittaa keskihinnaksi 7,24€ ja position tappioksi ~20% eli -271€.

Investors House on ollut minulle huono sijoitus. Vaikka pääsisinkin omilleni, olen hävinnyt 3 vuoden tuotot mitkä olisin saanut sijoittamalla rahat paremmin. Mikäli haluan omistaa kotimaisia kiinteistöjä pörssiyhtiöiden kautta, niin pörssistä löytyy mm. Kojamo ja Cibus. En ole tutustunut, en tiedä kannattaako ostaa.

Tämä oli virhe josta tuli opittua. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti