keskiviikko 18. elokuuta 2021

H1 2021 tuloskausi

On taas tullut aika tehdä salkkukatsaus H1 tuloksiin. En tiedä miten näitä tuloksia pitäisi analysoida: Minusta ei ole mielekästä verrata tuloksia Q2 2020 tulokseen, koska tuolloin koronpelko oli suurimmillaan ja sulkutoimet pahimmillaan. Monet yhtiöt ovat raportoineet jo odotetusti  suuria kasvulukemia johtuen huonosta vertailukaudesta. Ajattelin verrata tulosta siihen, mihin yhtiön mielestäni pitäisi pystyä. Ja siihen, onko yhtiön tulos ok ostohintaani peilaten.

Q2


Olen alkanut epäilemään, kannaattaako minun keskittää salkkuani kovin tiukasti. Sääntöni salkun suhteen vaihtuvat turhan tiuhaan tahtiin. Ensin olen keskittämässä maksimissaan 10 suoraan omistukseen, nyt taas harkitsen josko kannattaisi ostaa kaikkia niitä yhtiöitä, joiden uskon tuottavan hyvin tulevaisuudessa. En usko että osaan poimia tulevaisuuden voittajia. Jos rajaan osakkeiden määrän kovin pieneksi, todennäköisyys sille että sankariosake löytää salkkuuni on kovin pieni. Uskon että 20 yhtiön seuraaminen on yhtä vaativaa kuin 10 yhtiön seuraaminen. Se johtuu siitä, että jos omistan vain 10 yhtiötä, minun pitää tietää kaikista kaikki. Mutta jos omistan 20 yhtiötä, riittää että tiedän suunnilleen mitä yhtiössä tapahtuu. Tuolloin yhden yhtiön prosentuaalinen painokin on niin paljon pienempi, ettei yksi huono sijoitus kaada koko salkun tuottoa. Toisaalta tuolloin yksi hyvä sijoituskaan ei huomattavasti salkun tuottoa paranna.

Tämä tuloskausi tuli mentyä hyvin pitkälti puolivaloilla. Luin raportit läpi, mutta tuloksen muodostavien palasten sekä taseen analysointiin ei juuri voimavarat riittäneet. Aikaa olisi kyllä ollut, mutta en jaksanut. Vaikka nyt soimaan itseäni huonosta pohjatyöstä, niin luin silti tulokset tarkemmin läpi kuin muutamia vuosia sitten. Ehkäpä tässä hiljalleen kehittyy ja sijoittajana ja rutinoituu tulosraporttien lukemiseen.

3M
Ai että. Tämä on kone. Kaikki 3 liiketoimintasegmenttiä tekevät komeaa voittoa. Marginaalit ovat osittain paineessa, mikä saattaa kertoa alkavasta inflaatiosta. Näkymissään yhtiö odottaa raaka-aineiden inflaation nousevan. Puolijohde pula näyttää vaivaavan edelleen, en ole tähän asiaan perehtynyt sitten sen jälkeen kuin myin Fordin pois. Näkymiä hieman nostettiin. Osakkeita on taas ostettu takaisin huima määrä, mutta onhan niitä myös käytetty johdon palkitsemiseen aika reilulla kädellä. Liukuvalla 12 kuukauden tuloksella laskettuna maksoin tästä noin 20 pe:n, joka minusta on ihan ok hinta, kunhan tulos jatkaa nousu-uralla. Nyt näyttäisi jatkavan. Mikäli tulos osuu yhtiön oman eps ennusteen alalaidalle, osingon payout ratio on vaivainen 61%, mikä on todella komea luku salkkuni muihin yhtiöihin verrattuna.

AT&T
Tulos ei ole aivan surkea, mutta ei nyt huippu hyväkään. Se kuitenkin antaa viitteitä suunnan kääntymisestä. Jos tässä ei olisi nyt edessä suuret muutokset yhtiön irroittaessa Warner mediaa omaksi yhtiökseen, voisin hyvinkin harkita lisäämistä. Nyt en harkitse. FCF payout ratio on mukava 55%. Toki mielelläni näkisin tuloksen nousevan reilusti, eli rehellisen operating profit. Nyt on menty adjusted profit tai vapaa kassavirta edellä. Onko T parasta tuottoa tarjoava teleoperaattori? En tiedä, joten olen harkinnut rinnalle Verizonea.

Annaly Capital Management
Aloitetaan tärkeimmästä, eli tulos kattaa osingon 1,35 kertaisesti. Lainamarginaali on parantunut, eli varat saadaan tuottamaan enemmän samalla kun laina maksaa vähemmän. Tulevaisuuden näkymissä puhutaan markkinaympäristön hankaloitumisesta, "flattening of the yield curve." En voi väittää että osaisin tulkita yhtiön toimintaympäristöä niin että tietäisin onko tulos menossa mielummin ylös vai alas. En ole harkinnut lisäämistä enkä myymistä. Tämä saa jäädä salkkuun tuottamaan kohtuullista kassavirtaa, mitä se on tähänkin asti tehnyt. Jos yhtiön kurssikäyrää katsoo, niin laskevahan se on. Yhtiön kommenttien perusteella osingon nostoa ei kannata odotella, mutta toivotaan että tämä taso pystytään pitämään yllä.

Capman
Tein tästä vähän tarkemman analyysin, kun olen jo hetken aikaa odotellut tilaisuutta lisätä. Voit lukea erillisen tekstin täältä. Minulla on tapana laskea tulevaisuuden kasvu turhan varovaisesti, joten voi olla että oma käyvän arvon laskelma on alakanttiin. Jos 10% käteistavoite olisi täynnä, voisin tankata lisää jo näillä hinnoilla.

Coca-Cola
Onko Coca-Cola kola-sodan voittaja? En tiedä, siksi olen harkinnut että ottaisin tähän rinnalle position Pepsiä. Uskon että molemmat juomajätit pystyvät tekemään vähintäänkin kohtuullista tulosta tulevaisuudessa. Kun omistaa molempia, ei haittaa vaikka toinen on välillä pehmeä kun toinen kompensoi sitä. Sain ostettua Coca-Colaa hyvään hintaan, mutta liian pienen position. Q2 oli yksinkertaisesti hyvä. Olen ollut hieman huolissani osingot kattavuudesta. Mistä kasvua haetaan jos koko tulos maksetaan osinkoina ulos? Q2 tuloksen myötä payout ratio on mukava 70%, mutta tuloksessa luonnollisesti on hieman vaihtelua ollut. Yhtiön antamien näkymien perusteella uskon että osingon ja tuloksen tasainen kasvu jatkuu. En usko että tämä tulee tarjoamaan huipputuottoja. Tasaiseen nousuun uskallan luottaa ja siinä mielessä se voisi olla hivenen isommalla painolla salkussa tasapainottamassa syklisempiä yhtiöitä. Kovin suurella painolla ei kannata pitää yhtiötä jonka ei usko tarjoavan huipputuottoja, mutta sopivaan hintaan tätä mielelläni lisäisin.

Fortum
Tämän tulkitseminen onkin vaikeampi temppu. Uniperin huono tulos painaa Fortumin tulosta, mutta kyseessä on puhtaasti kirjanpidollinen seikka. Kassavirrallisesti Uniperin tulos ei kerro ongelmista. Toimitusjohtajan mukaan kirjanpito korjaa itsensä vuoden lopussa, eli luotan siihen. Indereksen Juha Kinnun varoitti jo etukäteen ettei kannata säikähtää huonosta tuloksesta. Markkinat ottivat Fortumin tuloksen lopulta vastaan pienellä nousulla. Eli tyydyn siihen, että kokonaisuuteen ei ole tullut muutoksia.

H&R
Tulos ei saa minua hyppimään ilosta, mutta raportti tarjoaa paljon hyvääkin. Debt to total assets on laskenut alle 50% mikä on tietenkin hyvä merkki ja laskee yhtiön riskiprofiilia. Interest coverage ratio on 2,81; hieman laskenut vuoden lopulta, jolloin se oli 3,12. Osinkojen payout ratio FFO:sta on 44,2% ja AFFO:stakin se on vain 55,6%. Tässä olisi siis pikkuhiljaa tilaa nostaa osinkoja. Tämänhetkien Yield on vain reilu 4%. Vaikka tase on paremmassa kunnossa kuin aiemmin ja velka on laskenut, niin rahoituskulut ovat silti nousseet. HR on ollut turhan suurella painolla salkussa, siihen nähden miten se on tuottanut. Odotan että osinkoa alettaisiin asteittain nostamaan kohti aikaa ennen koronaa. Tämä nostoprosessi voisi hyvinkin kestää 2 - 3 vuotta, jona aikana yhtiöllä on hyvin kassavirtaa jonka turvin tulosta entisestään parannetaan. Jos ja kun entiselle tasolle joskus päästään, tuottoa voi jo pitää kohtuullisena, varsinkin sillä 9,0 hinnalla jolla tein viimeisimmän oston koronakuopassa.

Investors House
En oikeen jaksa innostua tästä. Ei surkea tulos, mutta edelleen sellainen että en tätä halua omassa salkussani pitää. Yhtiö aikoo jakaa vielä toisen puolikkaan osingosta tämän vuoden puolella, mutta mitään aikataulua ei ole tullut. Lähipiirin kaupan jatkuvat, kun Investors House myy kiinteistöjä puheenjohtajan omistamalle yhtiölle. Mikä on se ajatusketju jossa yksi ihminen päättää että tämän kiinteistön myymimen on kannattavaa ja samassa päättää ostaa se omaan yritykseen? Minusta touhu on vähän hämärää. Laitoin myyntitoimeksiannon vetämään 6,0€ hintaan. Tuossa tuntumassa kurssi on käynyt pyörähtämässä aivan viime aikoina ja uskon Indereksen tavoitehintaan käyvästä arvosta, joka on noin 6,3€.

Nordea
En tiedä miten tätä tulosta sitten lähtisi analysoimaan. Tulos on hyvä... ROE tavoite ei ole korkealla ollen vain 10%. Jos pitää ROE:ta tärkeänä mittarina sijoituspäätöstä tehdessä, eipä tuo nyt raportoitu 11,4 ole kovin hyvä. Mikäli pankki pääsee käynnistämään omien osakkeiden ostot, niin siitä saadaan entisestään tukea osakekohtaiselle tulokselle. Viimeistään joidenkin vuosien päästä osingossa on taas runsaasti nousuvaraa. Kyydissä on kannattanut pysyä ja tulen pysymään jatkossakin. Tarkkaa keskihintaa en omistukselleni tiedä, mutta muistelen että ensimmäiset, ja kalleimmat, ostoni tein noin 11€ hintaan. Tämän jälkeen olen laskenut keskihintaani huomattavasti, mutta tuolla korkeimmallakin hinnalla saan noin 4% kohtuullisen osingon. Vielä kun osinkoa päästään kasvattamaan, niin hyvähän tästä tulee. Tässä huomaa, että on kannattanut istua kyydissä eikä myydä osakkeita huonojen kuukausien (tai vuosien) aikana. Hyvät yhtiöt nousevat takaisin.

Sampo
If on hyvä. Nordea on hyvä ja se oli jo etukäteen tiedossa. Topdanmarkin tulosparannus tuli suurilta osin sijoitustoiminnasta, siitä en näe syytä innostua. Hastingin H1 ebit on 85 milj, ja toimitusjohtaja arvio että säästöjä ja synergioita on saatavilla vielä 45 miljoonan edestä. Hasting kauppa alkaa näyttää paremmalta mitä itse uskalsin odottaa. Ei se silti riitä Nordean tulosta paikkaamaan, mutta luottoni yhtiön johtoon vankistuu entisestään. Sammon osakekohtainen tulos on 1,8€. Näyttää siltä että 37,88 keskikurssilleni olen tehnyt hyvän sijoituksen. Aion kyllä edelleen laskea Sammon painoa salkussa, en myymällä vaan kasvattamalla hiljalleen muita omistuksiani. 

Telia
Ostin Teliaa aikoinaan koska mielestäni se tarjosi laajan maantieteellisen hajautuksen ja pidin tätä hyvänä asiana. Nyttemmin olen tyytyväinen keskitetympään liiketoimintamalliin. Jos kasvu ei ole kannattavaa, se ei ole kannattavaa. Telian tulos ei ollut kovin hyvä. Liikevaihdon kasvu kuitenkin vihjaa että strategian toteutus alkaa hiljalleen toimimaan. Minusta yhtiö on menossa hyvään suuntaan ja mielenkiinnolla odotan mitä tulos näyttää strategiakauden lopussa (eli muistaakseni 2023 asti). Luvattu 2,00 SEK pohjaosinko on riittävä tarjoamaan komean 5% tuoton keskihinnalleni. Uskon että Teliakin pääsee muutaman vuoden päästä taas kannattavan kasvun uralle.

TietoEVRY
TietoEVRY on salkun ainoa digitalisaation megatrendistä hyötyvä omistukseni. Yhtiön viidestä liiketoimintasegmentistä voittoa tekevät 5/5, mutta kasvavia ovat 3/5. Pahiten laskevan Cloud & Infran eteen on aloitettu tehostamistoimet. Nykyisellä tuloksella osinko on hyvin katettu, eikä vuoden 2020 perusteella johto myöskään epäröi leikata sitä tarpeen tullen.

Jos yhtiön H2 kulkee suunnilleen samalla tavalla kuin H1, niin osingon payout ratio komea 50%. En näe mitään syytä miksi se ei kulkisi, ainakin yhtiön omat ennusteet viittaavat siihen että tähän tasolle pystytään jatkossakin. Nyt kun velkakin on saatu hieman pienemmälle tasolle niin on paremmin tilaa hakea kasvua. Synergioista on edelleen tulossa pientä tukea tulokselle. Minusta tässä on nyt ollut hyvä pöhinä päällä. Hyvä tulos! 

UPM
Aivan loistava tulos. Ja mikä parasta, näkymät ovat positiivisia. Kasvuhankkeet etenevät aikataulussa ja markkinat ovat suotuisat. Tässä on loistava yhtiö kyseessä. Toimia tehostetaan jatkuvasti, mutta silti uskalletaan panostaa kestävään kehitykseen ja päästöjen vähentämiseen. Osinko on hyvin katettu tällä tuloksella. Olkiluoto 3 liitetään sähköverkkoon, joka osaltaan antaa tulokselle taas lisää tukea. Marginaaleista pidetään huolta. Ainoa liiketoiminta segmentti, josta olen huolissani on Communication papers. Tätä ei olla saatu pysyvästi voitolliseksi hyvistä toimitusmääristä huolimatta. Saakohan sanoma- ja aikakausilehdista enää nykyaikana hyvää bisnestä? Keskihintaani en tälle tiedä, koska teen ostot Nordean puolelle ja käyttöliittymä on itse perkeleen suunnittelema. En löydä sieltä mitään oleellista tietoa, ikinä. En enää jaksa edes etsiä.

Main Street Capital
Tulos oli siinä mielessä hyvä, että se riittää kattamaan osingon. Tällä tuloksella ei kuitenkaan osinkoa paljoa nostella. Osakekohtainen NAV nousi mukavasti ja yhtiön ROE on komea 24,2%. Olen lopettanut Main streetin osto-ohjelman Nordean hinnoittelumuutoksen seurauksena, olinki sitä mieltä että yhtiö on hivenen turhan riskinen omaan makuuni. Jätän tämän siis pikku positiona tekemään sitä miksi alunperin ostot aloitinkin: Tuottamaan kassavirtaa. Ehkä lisään jossain vaiheessa, jos näyttää että haluan kasvattaa salkun riskiprofiilia. Kohtuullisella summalla tätä voisi lisätä sitten kun salkku on isompi niin että tämän prosentuaalinen painotus pysyy pienenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti