maanantai 11. huhtikuuta 2022

Warner Bros irtosi AT&T:stä.

Odotettu divestointi tapahtui, kun tänään AT&T:n kurssista irtosi Warner Bros. Laskeskelin aiemmin yhtiöiden arvoa täällä. Jokaista AT&T:n osaketta kohden omistaja sai 0,242 kpl Warner Bro Discoverya (Ticker: WBD.) WBD sai hinnakseen ~23,75$ avauspäivänä. Eli yhtä T osaketta kohden sijoittaja sai 5,75$ arvosta uutta yhtiötä.


Ennen divestointia T:n arvo oli 24,14$. Divestoinnin jälkeen se oli 19,7$. Eli T on 4,44$ halvempi kuin ennen sitä. Lyhyella matematiikalla lasken, että 5,75 > 4,44. Eli avauspäivän perusteella T:n omistaja jäi tässä hieman voitolle :) Tarkemmin laskettuna 1,31$ / osake.

Vähän uumoilinkin, että näin siinä saattaa käydä. Toki, avauspäivä on avauspäivä. Tulevaisuudessa nähdään mihin suuntaan kummankin yhtiön kurssi kehittyy. Aiemmassa kirjoituksessa laskin että T:n käypä arvo tulee olemaan noin 20 - 23$. En ole tarkistanut laskelmia uudemmilla luvuilla, mutta tuskimpa olen paljoa hakoteillä jos oletan tuon pitävän paikkansa.

Sekä Warner Bros Discovery, kuin salkkuni toinenkin spin-off Primaris REIT jäävät lähtökohtaisesti salkkuun. Seurailen kyllä mielenkiinnolla molempien kehitystä. Luovun näistä jos uskon että saan rahani tuottamaan paremmin tai yhtiön kehitys ei ole odotettua. Näihin spin-offeihin ei ole samanlaista emotionaalista sidettä kun emoyhtiöihin. Toivotaan että pystyn tarkastelemaan niitä objektiivisemmin ja myymään pienemmällä kynnyksellä.

Varmastikin kannattaa katsoa ainakin Q4 tulokseen asti, ennen kun tekee johtopäätöksiä.

Ei kommentteja: