tiistai 4. lokakuuta 2022

Q3 2022

Aika vetää yhteen viimeiset kolme kuukautta. Tuntuu etten ole saanut mitään aikaiseksi, vaikka luvut kertovat että kyllä sitä jotain on taas tullut tehtyä. Kaksi ostotoimeksiantoa tein, kun lisäsin noin tuhannen euron positiot Nordeaa ja Teliaa. Olen säännöllisesti tehnyt vuodessa 3 000 - 6 000 euron edestä osakeostoja. Silti välillä on itsellä semmoinen olo että en ole pitkään aikaan ostanut osakkeita niin, että sillä olisi mitään vaikutusta salkun kokoon. Mikähän ajatusvinouma tuokin on? Katsotaan luvut läpi!

Q3

Tuloja on kertynyt Q3:lla
7 220,19€
Yhteensä vuonna 2022
21 335,72€

Verrattuna vuoteen 2021, olen netto-vuosituloissa enää 1 000€ jäljessä. Ja vuotta on vielä kolme palkkapäivää jäljellä! Kiva nähdä tulojen taas nousevan, näillä näkymin ihan reilustikin. Verokortin tulorajani pitäisi kyllä riittää, mutta tiukille se vetää. Henkisesti olen varautunut pieniin mätkyihin.

Menoja on tullut Q3:lla
2 499,59€
Yhteensä vuonna 2022
8 339,13€

Inflaatio alkaa näkymään kuluissakin hiljalleen. Nyt uskallan jo sanoa että vuoden 2021 kulut ylittyvät väkisin. Pelkästään inflaatiota en voi syyttää, onhan tässä tullut välillä nautittua elämästä. Esimerkiksi, tarkistan säännöllisesti onko odottamiani tietokonepelejä tullut alennukseen. Mukavaa sallia itselle 30€ viihdyke ilman turhaa mielipahaa. Pelit tarjoavat iloa useaksi tunniksi, jolloin tuntihinnasta tulee kohtuullinen.

Osinkoja Q3:lla
362,9€
Yhteensä vuonna 2022
2 610,36€

Q3 netto-osingot ovat 10,16% kulutuksesta. Koko vuoden osalta netto-osingot kattavat 21,76% kulutuksesta. Viime vuonna tässä vaiheessa osingot kattoivat 13,7% kulutuksesta. Aikamoinen parannus vuoden takaiseen. Mietityttää miltä ensi vuoden luvut näyttävät jos makrotalouden pakottamana osingot laskevat ja inflaation pakottamana menot nousevat.

Kaaviona osinkojen ja kulutuksen suhde näyttää tältä:


Milloinhan uskaltaisi odottaa että vihreä osinkoviiva ylittäisi taas punaisen viivan? Viime aikoina en ole päässyt edes lähelle. 


Yllä onkin tärkeämpi osinko-kuvaaja. Eli kokonaisuudessa osingot ovat jälleen komeasti nousussa. 2 470 euron osinkotavoitteeni ylittyi komeasti. Näyttäisi että vuoden netto-osinkoni tulevat ylittämään kuukauden nettopalkan! Olen pitänyt sitä yhtenä virtsanpylväänä. Vaikka olen pitkään puhunut että saan "noin kuukauden palkan verran osinkoja" niin tämä on aina tarkoittanut että olen lähellä. Nyt menee yli!

Alla olevaa kaavioita aloin pitämään, koska seuraamissani sijoitusblogeissa oli vastaavat kaaviot kuukausittaisista osingoista. Olen pitkän miettinyt että luopuisin siitä. Toisaalta tykkään kaikista hienoista kaavioista ja kuvioista, vaikka niiden informaatio-arvo oliskin vähäinen. Ehkä kiva nähdä miten osingot jakautuvat vuoden jaksolle, siitä voi vähän yrittää arvioida minkä verran on vielä osinkoja tulossa.


Kolmatta kertaa 60k rajapyykki kävi niin lähellä että teki mieli laittaa puuttuvat eurot salkkuun ylimääräisenä talletuksena. Ensimmäinen läheltä piti-tilanne oli joulukuussa 2021, sitten toukokuu 2022 ja kolmas kerta heinäkuu 2022. Joko seuraavalla lähestymisellä menisi yli?


Salkku on mennyt aika kivaa vaaka-viivaa koko vuoden, vaikka indeksit ovat tulleet alas noin 25%. Mitään muuta en ole tehnyt, kuin muutaman oston dipeissä. Shorttien avulla salkun suojaamista on tarkoitus harrastaa sitten treidikassalla, joka sekin toivottavasti tasoittaa salkun käyrää laskumarkkinassa. Saa nähdä aiheuttaako venäjä ja energiakriisi koronakriisin tapaisen ruman kuopan kasvukäyrälle, vai selviänkö sillä että vuoden verran madellaan sivuttain? Muistutan taas että tämä on salkun arvo kunkin kuun lopussa, ei tuottokäyrä. Arvo sisältää uuden sijoitetun pääoman. Ilman sitä lasku olisi tietenkin rumempaa ja nousu vieläkin vähäisempää.

Sitten ikuisuusprojekti nimeltä käteisen kasvattaminen. Nykyisellä salkulla 10% käteistavoite olisi noin 5 000€. Karhumarkkina on päällä ja on taas selvää että käteistä olisi pitänyt kasvattaa aiemmin. Olen auttamatta myöhässä kun juuri nyt sille rahalle olisi käyttöä.


Mikäli teen uusia ostoja, teen ne ylimääräisillä talletuksilla koska käyttötilille on taas päässyt kertymään rahaa. Käyttötilillä makaava käteinenhän on käytännössä kuollutta rahaa, jota pidän siellä vain sen takia että olen tottunut näkemään tilin saldona tietyn summan. Käyttötilin puskurin avulla ei ole niin usein tarvetta nostaa rahaa säästötililtä. Jokainen nosto säästötililtä laskee kynnystä seuraavaan nostoon, joten on sillä ihan oikea syykin miksi haluan pitää pientä puskuria.

Laina lyhenee tasaiseen tahtiin, mutta salkun ja lainan erotus ei pienene. Yksi askel eteen ja kaksi taakse, kun salkku on säännöllisesti laskenut enemmän mitä laina on lyhentynyt. Mietin välillä pitäisikö priorisoida hieman rahaa lainan ylimääräiseen lyhentämiseen, se toisi pientä helpotusta nousevaan korkoon. Ylimääräinen lyhennys olisi niin pieni prosentuaalinen osuus lainasta, että ei sillä huomattavaa vaikutusta olisi.

Lainan ja salkun suhde näyttää nyt tältä:


Ajatus että salkku ylittää lainan tuntuu absurdilta. Nykyisellä salkulla se tulisi vuonna 2036. Laskumarkkina on siinä mielessä tervetullut, että saa osakkeita paremmalla tuotto-odotuksella. Nyt tuntuu pahalta, mutta laskun jälkeen on aina tullut nousu, eiköhän se tule nytkin. Yritin hahmotella realistista nousukäyrää salkulle, jolloin viivat kohtaisivat vuonna 2028.

Salkun tämän hetkinen tilanne on tämä:


Nordeaa ja Teliaa tullut tankattua lisää. Nordean puolella osto-ohjelmat jatkuneet UPM:ssä ja Investorissa. Kesko tullut uutena rivinä salkkuun, osakkeet OST:llä ja säännöllisellä osto-ohjelmalla 200€ / vuosi. Sijoituslaina vetelee viimeisiään.
 
Annaly Capital Management suoritti käänteisen splitin koska syyt? Osakemäärä on siis 25% entisestä, osinko ja omistuksen arvo ennallaan. Puolikkaan osakkeen verran sain käteistä kun jäi yli splitissä.

Vuoden 2022 tavoitteet:
Osinkoja bruttona: 2 610,36 / 2 470€ (105%)
Netto-osingot 16% kulutuksesta: 21,8%
Nettovelka alle 100 000: 108 192 (-8 192€)

Vuoden ensimmäinen tavoite saavutettu. En muista alkuvuonna osanneeni ennustaa että onnistuu näin helpolla. Keskimmäinen tavoite on täysin saavutettavissa, vaikka Q4 ei yleensä ole osinkojen suhteen niitä parhaimpia. Jos kulutus pysyy aisoissa niin kohta voin tämänkin ruksia yli.

Viimeinen tavoite alkaa näyttämään pahalta. Yleensä pörssi lähtee nousuun jo hyvissä ajoin ennen reaalitaloutta. En pidä mahdottomana että tavoite täyttyisi, vaikka koko euroopan talous näyttää nyt synkältä. Tässä vaiheessa vuotta pidän toki todennäköisempänä että tavoite ei täyty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti