lauantai 28. tammikuuta 2023

Treidaus välitilinpäätös 2022

Vaikka dataa ei vielä ole kovin paljoa, niin ajattelin että nyt kun olen tehnyt itselleni kaksi välitilinpäätöstä, on aika vetää ne yhteen bloginkin puolella. Kovin yksityiskohtaisesti en tässä vaiheessa mene treidausprosessiin, se on vielä niin kesken. Yritän nyt kuitenkin lopputuleman kautta hieman avata mitä olen tehnyt ja mitä aion tehdä jatkossa.

Lähde: Hotpot.ai

Tämä on 3 yritykseni treidata. Ensimmäinen oli vuonna 2020. Se alkoi hyvin, mutta riskienhallinta petti ja onnistuin häviämään rahaa vaikka voittoprosentti oli noin 70%. Hävityissä treideissä hävisin siis huomattavasti enemmän kuin voitetuissa voitin.

Toinen oli alkuvuodesta 2021. Tuossa tuli monta tappiollista päivää putkeen. Syytin viputuotteita ja niiden spreadiä, jonka jälkeen jätin ajatuksen hautumaan. Ajattelin palata asiaan kun voin treidata suorilla osakkeilla.

Olen seurannut voitollisia treidaajia twitterissä. Mm. Twitterin nimimerkki Pekka sekä Nordnetin traiders clubin Jukka Lepikkö tekee sharevillessä hyvää tulosta samoilla viputuotteilla joita itse syytin huonosta menestyksestä. Suurin ero minun ja Lepikön treideissä oli niiden pituus. Itse myin voitolliset ja tappiolliset pois 10 minuutin sisällä, kun Lepikön päivänsisäiset kaupat saattoivat olla 30 - 120min pituisia.

Monet sanovat ylitreidaamisen olevan ongelma ja tiesin että sitä pitää välttää, mutta helpommin sanottu kun tehty. Paperilla kaikki on helppoa, mutta yritäppä istua pienesti voitolla olevan position päällä, kun se kääntyy laskuun ja pelkäät että ne vähätkin voitot menevät.

---

Tähän asti kaikki treidit on tehty Nordnetin viputuotteilla joiden kohde-etuus on osakeindeksi.

Olen ottanut treidejä kuutena päivänä 8.11. – 18.11.2022 eli kymmenen päivän aikana. Muutaman treidin olen ottanut vaikka on ollut muuta menoa. Ajattelin että ehdin siinä ohella vähän katsella kursseja. Olen tehnyt 7 treidiä. Voitollisia on 1, eli 14%. Voitollisessa voitin 0,37%. Keskimääräinen tappio -2,25%. Yhdessä treidissä pääsin omilleni, laskin sen tappiolliseksi. Suurin tappio -7,77% ja pienin 0%. Euromääräinen tulos on -21,22€.

Muutama aivan täysin vajaaälyinen ja typerä virhe tuli tehtyä... Kerran otin aivan liian kevyin perustein treidin vastustasoa vasten ja poistuin koneelta. Sillä hetkellä kurssi olikin tehnyt break-outin ja tuli tuo miltei 10% tappio. Jälkikäteen ajateltuna siinä oli merkit kohdallaan että näin saattaa käydä. Treidi ei välttämättä itsessään ollut tyhmä, tyhmää oli yrittää treidata kun tiesin että on menoa.

Tässä vaiheessa totesin että homma ei toimi.

Rikoin monia sääntöjä, jotka laadin itselleni etukäteen. Otin treidejä aivan liian kevyin perustein vain siksi että olen varannut illan treidaamiselle. Treidaamiseen käytettävissä oleva aika on taas ollut aivan liian vähäistä. Päätin että määrä korvaa laadun ja tiukensin kriteereitä joilla teen treidit.

Tiukemmat kriteerit ostoille sekä vähäinen ruutuaika johti siihen, että seuraavan 3 viikon aikana en tehnyt yhtään kauppaa. Tuntui kun olisin jo luovuttanut. Kyttäilin kyllä kursseja säännöllisesti ja suunnitelmiakin oli valmiina.

5.12.2022 tuli ostopaikka, jota olin kytännyt jo kuukauden verran. Kurssi käyttäytyi juuri niin kuin odotin. Kaikki tuntui menevän putkeen. Ihmettelin että viputuote laskee vaikka kurssi menee juuri odottamaani suuntaan. Ensimmäinen treidi melkein kuukauteen ja olin onnistunut ottamaan BULL sertifikaatin kun piti ottaa BEAR.

Hetken aikaa kiukutti ja yritin keksiä ketä tästä voisi syyttää. Nopeasti hyväksyin sen että oma vika oli. Päädyin pitämään tätä hyvänä tilaisuutena kasvaa. Kirjoitettuna tuntuu niin simppeliltä, mutta omassa päässä tapahtui paljon asioita. Arjen askareet ja muut kiireet aiheuttivat tappion! Piru ne periköön! 

Päätin unohtaa kaikki päivänsisäiset treidit ja tehdä vähemmän, mutta parempia treidejä. Treidin keston piti olla 2 - 3 päivää. Muutaman päivän treideissä ei yleensä ole niin kiire.

15.12. otin S&P500 indeksillä shortin. Indeksi oli liikkunut jo hyvän matkaa alas ja minua ärsytti etten uskaltanut lähteä siihen mukaan heti alusta. Viikkograafilla näytti että seuraavaan tukitasoon on reilusti vielä matkaa, joten lähdin mukaan kesken matkan. Hyvä entry mutta hätäinen exit muutama tunti myöhemmin. Pieni voitto.

16.12. jatkoin elistä shorttia. Eli uusi short entry mutta taas hätäilin myynnin kanssa. Huomasin että heti kun pääsen omilleni, minulla tulee pelko että menetän saavutetun tuoton ja alan hätäilemään. Pieni voitto tuloksena, mutta sen olisi saanut tuplattua tai jopa triplattua kun olisi malttanut odottaa.

Vuoden loppua kohden joulupyhät alkavat rauhoittamaan pörssiä, joten vuoden kaupat loppuivat tähän. Aikavälillä 18.11. - 16.12. treidasin kolmena päivänä. Treidejä tein 3. Voitollisia treidejä oli 2/3 ja se tappiollinenkin meni niin kuin ajattelin sen menevän, mutta olin ostanut väärän viputuotteen. Keskiarvo voitto 1,15% ja keskiarvotappio 1,64%. Euromääräinen tulos on 0,69€. Ei kovin ihmeellinen tuotto euroissa, mutta noin pitkän tappioputken jälkeen tuntui hyvältä saada nämä onnistumiset.

Muutama onnistunut kauppa antoi luottoa että tätähän voisi oikeasti tehdä voitollisesti. Liikaakin luottoa, kun välillä huomasin olevani liian itsevarma. 

Hätäilen liikaa myynneissä. Viputuotteet tulee usein myytyä ennen nukkumaanmenoa, jotta yön aikana ei käy hassusti. Niissähän ei ole stop-losseja. En malttanut pitää voitollisia positioita yön yli, etten menetä jo tienattua tuottoa. Joulukuun kahdessa treidissä olisi ollut huomattavasti parempi saada koko 6,5%% liike, sen sijaan että nappaan siitä kaksi 1% pätkää itselleni. Jotain olen sentään oppinutkin. Pystyn myymään tappiot pois suhteellisen nopeasti, sen sijaan että jään odottamaan "jos se vielä kääntyisi."

Vaikka minusta tuntuu etten saanut montaa kauppaa enää joulukuussa aikaiseksi, niin oikeastihan niitä tuli tehtyä aivan riittävästi. 10 kauppaa kahden kuukauden aikana. Kauppoja pitää tehdä, koska treidaamaan oppii vain treidaamalla. Liika odottelu johtaa siihen että seuraavan treidin kynnys kasvaa. Odotellessa käy myös niin että kuvittelen tekeväni jotain kun täytän treidaussuunnitelmia, mutta oikeasti en tee mitään, eli taidot eivät kehity eikä kerry dataa jonka pohjalta voin jatkossa omaa tekemistä analysoida.

Vuodelta 2022 tulokseksi jäi siis 10 treidiä, joista voitollisia oli 3, eli 30%. Voitollisissa voitot olivat liian pieniä, tappiollisissa tappiot liian suuria. Nämä on oppirahoja joita on maksettava, kahden aiemman yrityksen jälkeen en kuvitellutkaan että saisin markkinoilta helppoa rahaa. Toistaiseksi, tahmeasta alusta huolimatta olen varovaisen toiveikas.

---

Suunnitelma jatkoon: 2 000€ treidauskassa alkaa olemaan kasassa. Nyt voin tehdä suoria treidejä osakkeilla, mutta aion myös edelleen käyttää viputuotteita muutaman päivän indeksitreideihin. Jatkan aiheeseen tutustumista etsien omia vahvuuksia ja itselle sopivaa rutiinia.

Olen hyvä pitämään kirjaa siitä mitä teen. Treidit, pitkän salkun seuranta, kuntoilu. Minulla on kaikki tehdyt treenit kirjattuna ylös exceliin vuodesta 2008 lähtien. Se missä olen huono, niin näen paljon vaivaa kaiken kirjaamiseen ylos, mutta jätän työstä puolet tekemättä: Datalla ei tee mitään jos sitä ei käytä säännöllisesti oman tekemisen analysointiin.

Olen ajatellut että pari kertaa vuodessa kannattaa ottaa viikon tai kahden tauko kaikesta hosumisesta. Vapautuvan ajan voi käyttää tekemisen analysointiin. Analysointi on oikeasti se työläämpi osa, kun ajatuksen kanssa käy läpi merkinnät ja miettii mikä on toiminut ja miksi. Aihetta sivuten kirjoitin joskus harmispäissäni tästä oman postauksen. Tuolloin poistin vahingossa ison kasan artikkeileita joita olin tallentanut myöhempää lukemista varten.

Ovatpas nuo tekoälyn tuottamat kuvituskuvat mukavia. Tämän kirjoituksen kuvituskuva löytyi sanoilla "Trader looking sad because he is losing money."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti