lauantai 20. toukokuuta 2023

Salkkuanalyysi

Nyt kun 2022 tuloskausiraportit on luettu, niin aika päivittää salkkuni excel seuranta. Kirjoitin siitä aikasemmin täällä. Kuten varoitin, niin lukuja on tullut jo korjattua useampaan kertaan ja pidän mahdollisena että niitä tulee korjattua jatkossakin. Ensimmäiset analyysit tein huolellisesti, mutta tuloskauden edetessä huomasin että välillä vain näpyttelen lukuja exceliin. Tämä on paha tapa ja siitä pitäisi päästä pois, mutta aina ei riitä aika ja energia että tekisi kaiken niin hyvin kun haluaa.

Aloitetaan salkun tunnusluvuista.

Nämä on laskettu suorien osakesijoitusten kesken sellaisella painotuksella että salkussa olisi pelkkiä suoria osakkeita. △ tarkoittaa muutosta. Esimerkiksi liikevaihdon kohdalla -6% tarkoittaa että painotettu keskiarvo salkkuyhtiöideni liikevaihdossa laski 6%. Suuri EBIT-% johtuu siitä, että salkussa paljon finanssiyhtiöitä joilla syntyy vähän liikevaihtoa suhteessa liikevoittoon. ROIC on myös korkea, koska finanssiyhtiöillä käytän ROE:ta korvaamaan ROIC:n. Jokaisen yhtiön kohdalla en keksinyt järkevää tapaa "siivota" raportoitua tulosta niin, että liikevaihto ja ebit-marginaali olisivat vertailukelpoisia. Osingon muutos ja total shareholder return (TSR) ovat mukavia, koska ne eivät jätä tilaa virheanalyyseille.

Eri tunnuslukujen käyttökelpoisuus erilaisille yhtiöille syö osan salkkuseurannan mielekkyydestä, mutta mielestäni sain järkevän kompromissin aikaiseksi. Jos myyn korkean EBIT-% omaavan finanssiyhtiön pois ja ostan tilalle vaikkapa teollisuutta, joilla liikevoittomarginaali on pienempi, niin salkun tunnusluvut heikkenevät. Tämä on kestettävä. TSR ei tarkoita koko salkun tuottoa, vaan kunkin yhtiön kokonaistuottoa sen vuoden ajalta. Jos ostan vuoden aikana huipulla, oma tuottoni voi olla huonompi kuin tässä raportoitu tulos.

Kannattaa myös muistaa, että divestointien johdosta liikevaihto laskee. En siivoa näitä lopetettuja liiketoimintoja pois vanhoista luvuista. Liikaa työtä. Jos divestoinnit ovat onnistuneita, niin liikevaihdon laskun seurauksena ROIC pitäisi nousta.

Sitten niihin lukuihin:
Liikevaihdossa pienehkö lasku, vaikka inflaatio oli korkealla. Salkkuyhtiöiden marginaaleissa on ollut painetta, se nähdään myös EBIT ja ROIC riveiltä. Välillä käytän liikaa aikaa salkkuni seurantaan. Mieltä rauhoittaa, että tekemättä yhtään ostoa tai myyntiä, salkku olisi hävinnyt vain -6,6% kokonaisarvostaan. Reaalitaloudessa hieman enemmän koska maksan osingoista verot. Siedettävä lasku kuitenkin, nämä kuuluvat sijoittamiseen.

Muuten luvut ovat järkeviä, mutta osinkojen suurta kasvua täytynee avata hieman. Ilman sampoa luku olisi noin 8%. Sampo maksoi vuonna 2021 osinkoa 1,7€. 2022 osinkoa maksettiin 4,1€ sisältäen lisäosingon Nordean myynnistä. Sampon osinko nousi 141%, koska Sampo oli salkussa loppuvuodesta 14% painotuksella, johon lisätään 1,15 painotuskerroin. Sampon kontribuutio osingonkasvuun on siis 23 prosenttiyksikköä.

Yhteenvetona totean että vaikeassa markkinassa salkkuni pärjäsi kokonaisuutena hyvin. Huonosti pärjänneet yhtiöt olivat riittävän pienellä painolla, jotta salkku ei kärsinyt liiaksi.

Sektorit

Alla olevaa kuvaajaa en olekaan hetkeen tänne laittanut. Salkku on selkeän vinoutunut finanssisektorille. Finanssisektorilla yhtiöt ovat tunnetusti hyvia osingonmaksajia ja tämä on sopinut omaan strategiaan. Lisäysharkinnassa on nytkin Nordea ja Capman. Investoria ostan lisää 200€ vuosivauhtia.

Finanssisektorin suurta painotusta selittää myös sektorin laaja jakauma. Se sisältää pankkien lisäksi varainhoitajat ja vakuutusyhtiöt. Tätä tekstiä kirjoittaessa lokeroin Visa:n uudestaan, aiemmin se oli finanssiyhtiö mutta totesin sen soveltuvan paremmin teknologiayhtiöksi tietoevryn kanssa. Excel luokittelee Visan ylätoimialaluokkaan Software & IT services, joka GICS luokituksen mukaan kuuluu teknologiaan eikä finanssiin.

Uudelleenjärjestelyjen myötä salkkuni ei olekkaan niin pahasti vinoutunut kuin luulin. Olen jopa aika tyytyväinen hajautukseen vaikka finanssisektori on silti ylipainossa. Indeksit saisivat olla isommalla painolla ja terveydenhuollon yhtiö puuttuu kokonaan. Nämä kun saisi korjattua niin ei tarvitse muuta kuin viilata painotuksia.

Minulta löytyy jo kehittyineiden markkinoiden indeksi ja eurooppaindeksi. Tarvitsen enää pohjoisamerikkaan sijoittavan indeksirahaston. Olen tykännyt blackrockin iShares rahastoista koska nettisivut ovat mukavan selkeät. ETF:nä löysin iShares MSCI North America UCITS ETF USD (Dist) eli IQQN. Tässä ei ole muuta vikaa kuin osingon jakaminen. Omistan jo suoria yhtiöitä sekä euroopparahastoa. Verotehokkuuden vuoksi ostan mielummin osingot uudelleen sijoittavaa rahastoa. Samalla voisin myydä handelsbankenin USA indeksin pois ESG:n vuoksi. Haluan indeksini puhtaina indekseinä. IQQN:n juoksevat kulut 0,4% ja handelsbanken USA-indeksin 0,2%.

Vaihtoehtona löytyi Vanguard FTSE North America UCITS ETF eli (VNRA) joka on kasvuosuus eli osinkoja ei jaeta ulos. Juoksevat kulut 0,1%. Ainoa haittapuoli verrattuina Handesbankeniin on se, että maksan ostoista välityspalkkion eli ostosumma täytyy olla vähintään 1 000€ luokkaa, mutta mielummin 1 500€.

---

Tämän seurannan avulla pysyn paremmin kokonaistilanteen tasalla. Liian usein jään pohtimaan yksittäisiä yrityksiä, katsomatta mitä salkussa on jo ennestään ja miten ne korreloivat keskenään. Oikeiden yritysten lisäksi pitää omistaa niitä oikeassa suhteessa.

Esimerkkinä nyt vaikkapa sektorit consumer defencive ja communication services: Suhdannekestäviä, mutta suurta kasvua ei ole tiedossa. Ne suojaavat salkkua downsideltä koska pärjäävät myös huonossa markkinassa. Painotukset kuitenkin syytä pitää suhteellisen pienenä suuren upside potentiaalin puuttuessa. Mitä teen jos AT&T on mielestäni aliarvostettu, mutta en halua painottaa sektoria liikaa? Voin ostaa sitä treiditilille, pidän position kunnes suurin aliarvostus on purkaantunut ja myyn pois. Vaikka puhun treiditilistä, niin kauppa kannattaa tietenkin tehdä pääsalkussa, jos osakkeita on salkussa valmiiksi ja ne ovat tappiolla. Saan samalla verohyödyn myynnistä.

Ps. blogitekstin kuvituskuva: created with AI by Bing Image Creator powered by DALL·E. Ai että tekoäly on hienoa. Ai että Bingin uusi ai-botti on fiksu. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti