Huh huh!
Tein koko syyskuun yli 60 tuntista työviikkoa. Harjoittelu, työ ja yrittäjyys ei tahdo sopia samaan vuorokauteen. 2.9. jälkeen ensimmäinen vapaapäiväni on 7.10. Kyllä oli usko ja verenpaine välillä koetuksella. Huomenna, sunnuntaina 30.9. herään viimeistä kertaa hetkeen klo 5.45 tekemään töitä ilmaiseksi.
lauantai 29. syyskuuta 2018
tiistai 11. syyskuuta 2018
Elokuun kulut
Lasketaampa luvatusti meidän kahden hengen talouden kulut tarkemmin.
Kerran vuodessa tulevat maksut, kuten vakuutukset ja ajoneuvovero on jaettu 12:sta jotta saan hinnan yhdeltä kuukaudelta.
Loput ovat normaalia elämästä johtuvaa kulutusta. Elokuuhun osui kaverin häät, joita varten piti laittaa vähän rahaa lahjaksi, sekä niihin liittyen tehdä yksi viikonlopun laivareissu ja ostaa vaatteita.

lauantai 1. syyskuuta 2018
Kuukausikatsaus 8/2018
ELOKUUN KUUKAUSIKATSAUS
Kuukausikatsauksen avulla pystyn seuraamaan edistymistäni kohti tavoitetta. Tärkein tekijä tavoitteeseen pääsemiseksi on sijoittamiseen käytetty rahamäärä.
torstai 30. elokuuta 2018
Huonoja uutisia ropisee!
Huonoja uutisia satelee!
Näemmä pitää paikkansa; Kun lähtee menemään huonosti, niin kaikki menee kerralla päin p*:tä. Tälle viikolle on sattunut enemmänkin huonoja uutisia.
keskiviikko 15. elokuuta 2018
Oh no! Poikkesin sijoitussuunnitelmastani
Oh no! Let's go!
maanantai 6. elokuuta 2018
S-ryhmän osuusmaksun korot
Ostin kaikkiaan 13 S-ryhmän osuuskunnan jäsenyyttä kesällä 2015. Tarkastetaanpa miten ne tuottavat nykyään, ja miten ovat tuottaneet kokonaisuudessaan. Aikaisintaan korkoja on maksettu huhtikuussa ja viimeiset kesäkuun lopulla.
keskiviikko 1. elokuuta 2018
Kuukausikatsaus 7/2018
HEINÄKUUN KUUKAUSIKATSAUS
Kuukausikatsauksen avulla pystyn seuraamaan edistymistäni kohti tavoitetta. Tärkein tekijä tavoitteeseen pääsemiseksi on sijoittamiseen käytetty rahamäärä.
keskiviikko 25. heinäkuuta 2018
Yritysanalyysi: Nordea
Nordea
Osake on ollut laskussa, ja monien mielestä erittäin halpa. Tankkasin itsekkin viime kuussa lisää. Ostoon vaikutti Nordean sekä Sammon johdon positiiviset kommentit yhtiöstä, sekä loistava 8% osinkotuotto, jonka Inderes uskoo kasvavan vuosi vuodelta.

lauantai 14. heinäkuuta 2018
Salkkuanalyysi: Toimialat 2018
On tullut aika tehdä salkulleni hieman tarkempaa analyysiä. Tarkoitukseni oli odottaa kunnes saan viimeiset ostolistalla olevat yhtiöt hankittua, mutta loma ja liikaa aikaa niin mitäpä sitä lykkäämään.
Nasdaq jakaa yhtiöt ICB-luokituksen mukaan siihen luokkaan, josta suurin osa yhtiön liikevaihdosta tulee.
Nasdaq jakaa yhtiöt ICB-luokituksen mukaan siihen luokkaan, josta suurin osa yhtiön liikevaihdosta tulee.
torstai 5. heinäkuuta 2018
2018 H1
Puolet vuodesta 2018 on eletty, joten katsotaan hieman tarkemmin missä mennään.
Pitää korjata yksi väärä väittämä. Löysin vanhoja veroilmoituksia, ja täydensin saatuja osinkojani. Nordean ja Nokian osinkoni olivat menneet Danske Bankin tilille, joten ne olivat jääneet laskuista pois, koska minulla ei ole ollut tilin tietoja saatavilla jälkikäteen. Kun lisäsin nämä laskelmiini, tienasin ensimmäisen 1000€ osinkoina 3/2018, en 4/2018 kuten aiemmin väitin.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2018
Kuukausikatsaus 6/2018
KESÄKUUN KUUKAUSIKATSAUS.
Yritystoiminnasta tienasin
765,5€
Sanottakoon että joku osa töistä tuli täysin moukan tuurilla. Satuin olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ehkäpä yrittäjyyden salaisuus onkin siinä että on usein jossain?
Palkkatuloja
1495,89€
Viimeiset työt hetkeen. Seuraavaa palkkapussia saakin odottaa 2 kuukautta.
Vähennettäviä kuluja kertyi

189,96€
Summa meinasi tuplaantua tulostimen temppuillessa, mutta onneksi lähtikin toimimaan. En ole ihan varma mitä tein kun sitä yritin korjata, mutta nyt taas toimii. Toivottavasti pitkään, ei nimittäin ole vanha laite. Hyvä jos vuoden ikäinen.

Elämiseen jäi
2215,12€
Tällä summallahan jo eläisi, jos malttaisi pitää tilillä.
Sijoitustilille
3450€
Tämähän lähti taas lapasesta. Piti jättää kesäksi vähän käteistä, jos vaikka innostuisi jotain pienimuotoista lomareissua tekemään.
Osinkoja kertyi
147,5€
Hiljaisen toukokuun jälkeen tämäkin tuntuu jo ihan huippusummalta.

01.07.2018 Salkkuni saldo on 13% tavoitteesta. Käteispaino sijoitussalkussani on 10,7%. Käteistä näyttää olevan nyt ihan mukavasti, mutta todellisuudessa suurin osa siitä on jo ostotoimeksiantona vetämässä.
Tässä pitää kirjoitella suunnittelemastani muutoksesta, liittyen säästömääriin. Katsotaan nyt alkuun miten pystyn toteuttamaan suunnitelmaani, ja sitten mietitään onko se realistinen ja mielekästäkään. Käytännössähän elän nyt kädestä suuhun, ja kaikki ylimmääräiset tulee sijoitettua. Tämä ei ole kovinkaan kestävä taktiikka, mutta siitä lisää lähiaikoina.
Kesäkuusta osaa paljoakaan sanoa. Töiden loppuminen tarkoitti, että yhtäkkiä onkin aikaa normaalia enemmän. Samaan syssyyn iski vielä flunssa päälle, joten ei kuntoilemaankaan päässyt. Psyykkisesti olen valmistautnut saamaan pienempä tuloja ainakin 1-2kk, ja nyt heinäkuun alussa tuntuu että kyllä taas tästäkin kesästä selvitään. Pahaahan se tekee, kun heinäkuulta odotettavia tuloja on noin 100€, eikä mitään tekemistä. On vaan aikaa istua kotona ja surkutella omaa kohtaloa. Toisaalta se tekee myös hyvää, että joutuu hetkeksi tiukille. Tulee tehtyä paljon enemmän tulevaisuuden eteen, kun ei ole sellaista tasaista "hyväksyttävää" kurjuutta.
Motivaatio on nyt korkealla. Olen laittanut useamman työhakemuksen vetämään, ja pyrkinyt myymään palveluitani ihmisille myös ihan kasvotusten. Jokohan olen vajaan 2 vuoden jälkeen oppinut pois siitä hapeästä ja tyrkyttämisen tunteesta, mikä tulee AINA kun mainitsen jollekin että tarjoan tälläistä palvelua tähän hintaan, tule käymään. Tai sitten tämä on vain hetkellisestä, johtuen hyvästä flowsta, joka nyt on ollut päällänsä. Oli miten oli, yritän nauttiä tästä nyt. vielä kun sitä kestää.
Tilaa:
Kommentit (Atom)